Russell Foster
8,051,288 views • 21:46

Haluan puhua tänään yhdestä lempiaiheestani, unen neurotieteestä.

On ääni – (herätyskello) – hah, se toimi – ääni, joka on ikävän tuttu useimmille meistä, se on tietenkin herätyskellon ääni. Tuo karmiva, hirvittävä ääni pysäyttää ihmisen tärkeimmän toiminnon eli unen. Jos olet keskiverto ihminen, vietät unessa 36 prosenttia elämästäsi, joten jos elät 90-vuotiaaksi, tulet viettäneeksi 32 vuotta kokonaan unessa.

Tästä 32 vuodesta voimme päätellä, että uni on jollain tapaa tärkeää. Silti useimmat meistä eivät uhraa ajatustakaan unelle. Me heitämme sen menemään. Emme lainkaan pysähdy miettimään sitä. Haluaisinkin tänään muuttaa näkemyksiänne, unta koskevia käsityksiänne ja ajatuksianne. Matkan, jolle haluan teidät viedä, aloitamme kulkemalla ajassa taaksepäin.

"Nauti hyvän unen hunajasta." Arvaatteko, kuka sanoi niin? Se on Shakespearen Julius Caesar. Kerronpa teille vielä muutaman sitaatin. "Uni, armas uni! Miks, luonnon imettäjä, mua kammot?" Sekin oli Shakespearea, Kuningas Henrik IV:n toisesta osasta. (Naurua) Samalta aikakaudelta: "Uni on kultaketju, joka sitoo terveyden ja meidän ruumiimme yhteen." Äärimmäisen selvänäköistä, tekijänä Thomas Dekker, toinen Elisabetin ajan draamakirjailija.

Mutta jos loikkaamme 400 vuotta eteenpäin, unesta kirjoitetaankin jo eri sävyyn. Thomas Edison sanoi 1900-luvun alussa: "Uni on rikollista ajanhukkaa ja jäänne luolaihmisten ajalta." Pam. (Naurua) Jos hyppäämme 1980-luvulle, jotkut saattavat muistaa, että Margaret Thatcherin kerrotaan sanoneen "Nukkuminen on nynnyjen puuhaa." Ja pahamaineinen, kun nyt muistaisin nimen, pahamainen Gordon Gekko sanoi Wall Street -filmissä "Raha ei koskaan nuku."

Mitä teimme unelle 1900-luvulla? No, Thomas Edisonin hehkulampulla me tietenkin olemme valloittaneet yön, syrjäyttäneet pimeyden, ja niin tehdessämme olemme pitäneet nukkumista miltei sairautena. Olemme pitäneet sitä vihollisena. Parhaimmillaan me kaiketi siedämme unen tarvetta ja pahimmillaan ehkä monenkin mielestä uni on kuin sairaus, joka pitää parantaa. Meidän tietämyksemme unesta on todella vähäistä.

Miksi niin on? Miksi hylkäämme unen ajatuksissamme? Varmaankin siksi, että nukkuessa ei voi tehdä juuri mitään. Ei voi syödä. Ei voi juoda. Eikä voi harrastaa seksiä... ...eivät ainakaan useimmat meistä. Ja siksi se on – Anteeksi. Se on täyttä ajanhukkaa, niinhän? Väärin. Itse asiassa uni on valtavan tärkeä elintoimintojemme osa, ja neurotieteilijät alkavat ymmärtää, miksi se on niin tärkeä. Siirrytäänpä aivoihin.

Tässä meillä on aivot. Muuan sosiaalitieteilijä lahjoitti sen, ja kuulemma ei tiedetty, mikä se oli, tai miten sitä käytetään, joten — (Naurua) Niinpä... lainasin sen, tuskinpa he edes huomasivat. (Naurua)

Haluan osoittaa, että kun ihminen nukkuu, tämä kapine ei mene pois päältä. Jotkin aivojen alueet ovat jopa aktiivisempia unitilassa kuin valveilla ollessa. Toinen hyvin tärkeä juttu on se, että uni ei kumpua yksittäisestä aivojen osasta, vaan se kuuluu jossain määrin verkostolle, ja jos käännämme aivot selälleen, tämä selkäytimen tynkä on niin viehättävä, tämä tässä on hypotalamus. Heti sen alla on liuta kiinnostavia rakenteita, ei vähimpänä biologinen kello. Biologinen kello kertoo, milloin on hyvä olla valveilla, ja milloin on hyvä nukkua. Tämä aivojen osa on vuorovaikutuksessa monien toisten osien kanssa hypotalamuksessa, lateraalisessa hypotalamuksessa ja ventro- lateraalisissa preoptisissa tumakkeissa. Nämä kaikki lähettävät yhdessä projektion tänne alas aivorunkoon. Aivorunko välittää sen sitten eteenpäin ja täyttää aivokuoren, tämän mukavan ryppyisen pinnan välittäjäaineilla, jotka pitävät meidät valveilla ja ennen kaikkea luovat meille tietoisuuden. Uni siis syntyy aivon sisällä tapahtuvista monista erilaisista vuorovaikutuksista, toisin sanoen, uni kytkeytyy päälle ja pois näiden vuorovaikutusten tuloksena.

No niin. Mihin olemme päässeet? Todettiin, että uni on monimutkaista ja että se vie 32 vuotta elämästämme. Mutta en ole selittänyt, mistä unessa on kyse. Miksi oikein nukumme? Ketään teistä ei taida yllättää se, että me tieteilijät emme ole päässeet siitä yhteisymmärrykseen. On kymmeniä eri teorioita siitä, miksi me nukumme, ja käsittelen lyhyesti niistä kolmea.

Ensimmäisessä on kyse palautumisesta, mikä kuulostaa aika intuitiiviselta. Kaiken sen, minkä olemme kuluttaneet päivän aikana, me saatamme ennalleen ja uudistamme yöllä. Tämä selitys on peräisin Aristotelekselta, eli 2 300 vuoden takaa. Se on välillä muodissa, välillä ei. Tällä hetkellä se on suosiossa, sillä on osoitettu, että aivoissa suuren määrän geenejä on havaittu menevän päälle vain unessa, ja ne geenit ovat yhteydessä palautumiseen ja aineenvaihduntareitteihin. Palautumishypoteesille löytyy siis hyvää näyttöä.

Entäpä energiansäästö? Intuitiivinen selitys kai sekin. Unen ajatellaan säästävän kaloreja. Mutta kun suorittaa vähän yhteenlaskua, niin se ei oikein natsaa. Jos vertaa henkilöä, joka on nukkunut yön, ja läpi yön valvonutta, joka ei ole juurikaan liikkunut, unen tuoma energiansäästö on noin 110 kaloria per yö. Se vastaa hot dog -sämpylää. Sanoisin, että hot dog -sämpylä on varsin laiha tulos sellaisesta monimutkaisesta ja vaativasta toiminnasta, jota nukkuminen on. En siis ole kovin vakuuttunut energiasäästöteoriasta.

Mutta kolmanteen teoriaan olen kiintynyt. Se on aivojen prosessointi ja muistin vahvistaminen. Tiedetään, että jos ihmiset ovat yrittäneet oppia jonkin tehtävän, ja sen jälkeen heiltä riistetään uni, kyky oppia tehtävä on hajalla. Se on heikentynyt merkittävästi. Uni on siis hyvin tärkeä muistin vahvistamisen kannalta. Ei ole kuitenkaan vain kyse muistiin tallentamisesta ja mieleen palauttamisesta. Varsin jännittävää on, että nukuttu yö parantaa olennaisesti kykyämme keksiä uudenlaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Itse asiassa sen on arvioitu antavan meille kolminkertaisen edun. Yöllä nukkuminen kehittää luovuutta. Aivoissa näyttää tapahtuvan niin, että tärkeinä pidettävät hermoyhteydet ja tärkeinä pidettävät synaptiset yhteydet kytkeytyvät ja voimistuvat, kun taas vähemmän tärkeät yhteydet surkastuvat ja menettävät merkitystään.

Nyt on kolme selitystä sille, miksi on hyvä nukkua, ja minusta tärkeintä on tajuta, että yksityiskohdat vaihtelevat, ja varmaankin nukumme monista eri syistä. Nukkuminen ei kuitenkaan ole vain hemmottelua. Se ei ole sellainen asia, johon voi suhtautua kevyesti. Nukkumista muistaakseni verrattiin kerran istumispaikan korotukseen turistiluokasta bisnesluokkaan. Se ei kyllä ole edes korotus turistiluokasta ykkösluokkaan. On oleellista ymmärtää, että joka ei nuku, ei myöskään lennä. Hän ei koskaan nouse lentoon. Nyky-yhteiskunnassa on merkillistä se, että niin monilla on kova univaje.

Tarkastellaanpa nyt univajetta. Huomattava osa nykyajan ihmisistä on univajeisia, vilkaistaanpa unimittariamme. Tiedot 1950-luvulta viittaavat siihen, että useimmat nukkuivat noin kahdeksan tuntia yössä. Nykyään nukumme joka yö puolitoista-kaksi tuntia vähemmän, olemme siis kuuden ja puolen tunnin tietämillä. Teini-ikäisillä tilanne on paljon pahempi. Aivojen täysi suorituskyky vaatii heiltä yhdeksän tuntia, ja monet heistä nukkuvat koulupäivää edeltävänä yönä vain viisi tuntia. Se ei riitä alkuunkaan. Entäpä toinen ikäryhmä, ikääntyneet: ikääntyneillä kyky nukkua yhteen pötköön on hieman häiriintynyt, ja moni heistäkin nukkuu alle viisi tuntia yössä. Vuorotyö. Vuorotyö on poikkeuksellista, sitä tekeviä lienee noin 20 prosenttia työtä tekevistä. Sisäinen kello ei kuitenkaan taivu yötyön vaatimuksiin. Se on jämähtänyt valon ja pimeyden vaihteluun. Kun siis vuorotyöläisrukka lähtee kotiin yrittääkseen rättiväsyneenä nukkua päiväsaikaan, sisäinen kello sanoo: "Herää, nyt on valveillaolon aika." Yövuoroa tekevillä unen laatu on yleensä hyvin heikko, samaa luokkaa kuin viisi tuntia nukkuvilla. Ja sitten on tietysti kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka kärsivät jet lagista. Kenellä täällä on jet lagia? Voi hyvät hyssykät. No, kiitos tuhannesti, että ette ole nukahtaneet, sillä sitä aivonne kipeästi kaipaisivat.

Aivot myös saavat joskus ihmisen vaipumaan mikrouneen, nukahtamaan tahtomattaan, eikä ihminen käytännössä voi hallita sitä. Mikrouneen vajoaminen voi olla hieman noloa, mutta myös hengenvaarallista. Arviolta 31 prosenttia ajajista nukahtaa rattiin ainakin kerran elämässään. Yhdysvalloista on aika tarkat tilastot: 100 000 moottoritiellä sattuneessa onnettomuudessa on ollut osatekijänä väsymys, tarkkaavaisuuden menetys ja nukahtaminen. Sata tuhatta vuodessa. Valtava luku. Hirvittävänä esimerkkinä voidaan mainita myös Tšernobylin onnettomuus ja avaruussukkula Challenger, joka menetettiin traagisesti. Näiden katastrofien syitä tutkittiin, ja pitkittyneestä vuorotyöstä johtuneen huonon harkintakyvyn, tarkkaavaisuuden menettämisen ja väsymyksen todettiin vaikuttaneen merkittävältä osin niiden syntyyn.

Kun on väsynyt, eikä ole nukkunut tarpeeksi, muistin toiminta ja luovuus ovat heikentyneet, impulsiivisuus on lisääntynyt ja harkinta on puutteellista. Mutta, ystäväni, on vielä jotain paljon pahempaa.

(Naurua)

Kun aivot ovat väsyneet, ne kaipaavat hereillä pitäviä aineita. Siis huumausaineita ja piristeitä. Kofeiini on suosituin piriste suurimmassa osassa länsimaita. Päivästä selvitään kahvin avulla, ja oikein pahasti väsyneissä aivoissa jyllää nikotiini. Nämä piristeet tietenkin vahvistavat valvetilaa, ja sitten onkin jo kello yksitoista illalla, ja aivot sanovat, "Oho, oikeastaan minun pitäisi nukahtaa piakkoin. Mitä pitäisi tehdä, kun olen ihan täpinöissäni?" No, silloin tietysti ajautuu nauttimaan alkoholia. Alkoholihan voi satunnaisesti, kerran tai pari, olla hyödyksi lievästi rauhoittavana aineena. Se voi helpottaa uneen siirtymistä. On kuitenkin hyvin tärkeää tiedostaa, että alkoholi ei tuo unta eikä liioin unen biologista jäljitelmää. Sillä on rauhoittava vaikutus. Se siis heikentää hermotoimintaa, joka liittyy muistiin, mieleen painamiseen ja mieleen palauttamiseen. Se on väliaikainen apukeino, mutta älkää taivaan tähden tulko riippuvaisiksi alkoholista jokailtaisena nukahtamiskeinona.

Unen puutteeseen liittyy myös lihominen. Jos nukkuu joka yö noin viisi tuntia tai vähemmän, on 50 prosentin todennäköisyys olla lihava. Miten nämä liittyvät yhteen? Unen puute näyttää aiheuttavan greliinin, nälkähormonin eritystä. Kun elimistö erittää greliiniä, se päätyy aivoihin. Aivot sanovat, "tarvitsen hiilihydraatteja", ja silloin ne hankkivat hiilihydraatteja ja etenkin sokereita. Näin ollen väsyneisyys ja taipumus lihomiseen ovat kytköksissä toisiinsa.

Stressi. Väsyneet ovat valtavan stressaantuneita. Yksi stressiin liittyvä asia on tietenkin muistinmenetys, ja muistini juuri hieman pätkikin. Mutta stressi on paljon muutakin. Akuutti stressi ei ole suuri ongelma, mutta varsinainen ongelma on jatkuva stressi, johon liittyy univaje. Jatkuva stressi johtaa siis vastustuskyvyn heikentymiseen, joten väsyneillä on kaiken kaikkiaan korkeammat tulehdusarvot. Joissakin oikein hyvissä tutkimuksissa osoitetaan, että vuorotyöläiset ovat esimerkiksi alttiimpia syövälle. Stressitason ollessa korkea glukoosia siirtyy verenkiertoon. Glukoosista tulee osa suonistoa, ja glukoosinsieto huononee. Seurauksena tyypin 2 diabetes. Stressi lisää sydän- ja verisuonitauteja kohonneesta verenpaineesta johtuen. Univajeeseen liittyy siis monenlaisia asioita, jotka eivät vain heikennä toimintoja aivoissa, joihin varmaankin useimmat luulevat univajeen vaikutusten rajoittuvan.

Tässä vaiheessa puhetta onkin hyvä hetki miettiä, saanko minä tarpeeksi unta? Nostetaanpa vähän käsiä. Ketkä teistä tuntevat saavansa tarpeeksi unta? Oho. Aika vaikuttavaa. Hyvä. Puhutaan niistä teidän vinkeistänne myöhemmin.

Useimmat meistä tietenkin kysyvät, "Mistä tiedän, saanko tarpeeksi unta?" Ei se ole mitään salatiedettä. Jos tarvitset aamulla sängystä nousemiseen herätyskelloa, jos ylös nousemiseen kuluu paljon aikaa, jos tarvitset paljon piristeitä, jos olet äreä, jos suutut herkästi, jos työtoverit sanovat sinulle, että näytät väsyneeltä ja ärtyisältä, sinulla on todennäköisesti univajetta. Kuuntele heitä. Kuuntele itseäsi.

Mitä voit tehdä? No – tämä saattaa hieman loukata – tässä nukkumisen alkeet hölmöille: Tee makuuhuoneestasi nukkumiselle suotuisa. Oleellista on tehdä huoneesta mahdollisimman pimeä ja myös hieman viileä. Se on hyvin tärkeää. Vähintään puolen tunnin ajan ennen nukkumaan menoa pitää vähentää valon saantia. Valo tekee ihmisen valppaammaksi ja viivyttää unta. Mitä useimmat meistä tekevät viimeiseksi ennen nukkumaan menoa? Me seisomme valtavan kirkkaassa kylpyhuoneessa ja katsomme peiliin hampaita harjatessamme. Se on kaikkein pahinta, mitä voimme tehdä ennen nukkumaan menoa. Kytkekää kännykät ja tietokoneet pois päältä. Kytkekää pois päältä kaikki aivoja kiihdyttävät esineet. Yrittäkää olla juomatta kofeiinia liian myöhään, mieluiten ei enää lounaan jälkeen. Valon saantia ennen nukkumaan menoa tulisi siis vähentää, mutta valon saanti aamulla auttaa biologisen kellon säätämisessä valon ja pimeän kiertokulkuun. Hankkiutukaa aamun valoon. On hyvä ihan vain kuunnella itseään. Rauhoittukaa vähitellen. Tehkää asioita, joiden tiedätte auttavan teitä laskeutumaan hyvän unen hunajaan.

No niin. Siinä tuli joitain faktoja. Puhutaanpa myyteistä.

Teinit ovat laiskoja. Eivät sentään, teiniraukat. Heillä on biologinen taipumus mennä myöhään nukkumaan ja herätä myöhään, ollaan siis heille suopeita.

Tarvitsemme yössä kahdeksan tuntia unta. Se on keskiarvo. Jotkut tarvitsevat enemmän, jotkut vähemmän. Omaa ruumista pitää kuunnella. Tarvitsetko sen verran unta vai enemmän? Niin yksinkertaista se on.

Ikäihmiset pärjäävät vähemmällä unella. Ei pidä paikkaansa. Korkealla iällä unen tarve ei vähene. Uni pirstaloituu ja muuttuu hauraammaksi, mutta unen tarve ei vähene.

Neljäs myytti on, varhain nukkumaan ja varhain ylös, niin tulee ihmisestä terve, rikas ja viisas. Se on kyllä väärin niin monessa mielessä. (Naurua) Ei ole minkäänlaista todistetta siitä, että varhainen nouseminen ja nukkumaan meno tekisi kenestäkään rikkaampaa. Sosioekonomisessa asemassa ei ole eroja. Kokemukseni perusteella ainoa ero aamu- ja iltaihmisten välillä on se, että varhain aamulla heräävät ovat vain kamalan omahyväisiä.

(Naurua) (Aplodeja)

No niin. Lopuksi, viimeisen parin minuutin aikana haluan siirtyä eri aiheeseen ja puhua aivan uudesta ja uraauurtavasta neurotieteen alueesta, mielenterveyden, mielen sairauksien ja unihäiriöiden välisestä yhteydestä. 130 vuotta on ollut tiedossa, että vakavaan psyykkiseen sairauteen kuuluu aina unihäiriöitä, mutta tähän ei ole kiinnitetty juuri lainkaan huomiota. 1970-luvulla, jolloin tätä alettiin jälleen pohtia, sanottiin, "Totta kai skitsofreenikoilla on unihäiriö, koska he saavat antipsykoottisia lääkkeitä. Nukkumisongelmat johtuvat niistä lääkkeistä," ja unohdettiin, että jo sata vuotta aiemmin, ennen antipsykoottien tuloa, oli todettu unihäiriöitä.

Missä nyt ollaan menossa? Monet tutkimusryhmät tutkivat masennusta, skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, sekä sitä, millaisia unihäiriöitä niissä ilmenee. Viime vuonna julkaisimme laajan skitsofreniatutkimuksen, jonka tulokset olivat varsin poikkeuksellisia. Skitsofreniasta kärsivät olivat useimmiten hereillä yöjakson aikana ja nukuksissa päiväsaikaan. Toisissa ryhmissä ei ilmennyt minkäänlaisia 24 tunnin jaksoja, Heidän unirytminsä hajosi täysin. Jotkut eivät kyenneet lainkaan säätelemään untaan valon ja pimeyden aikoihin. He nousivat ylös myöhemmin ja myöhemmin joka päivä. Rytmi hajosi täysin.

Mistä se johtuu? Todella kiinnostava uutinen on se, että psyykkiset sairaudet ja uni eivät vain liity toisiinsa, vaan ne ovat fyysisesti kytköksissä ihmisen aivoissa. Normaalin unen tuovat hermoverkostot ja normaalin mielenterveyden takaavat verkostot ovat osin päällekkäisiä. Mikä sen todistaa? Jos normaalin unen kannalta olennaiset geenit kokevat muodonmuutoksen, ne altistavat yksilön mielenterveysongelmille. Viime vuonna julkaisimme tutkimuksen, jossa skitsofreniaan liittyvän geenin todettiin muuttuessaan hajottavan unen. On siis todistetta aidosta mekaanisesta päällekkäisyydestä näiden kahden järjestelmän välillä.

Nämä tutkimukset olivat kimmokkeena seuraaville. Yhdessä unihäiriöiden todettiin edeltävän tietyn tyyppisiä psyykkisiä sairauksia. Osoitettiin myös, että niillä nuorilla, joilla on korkea riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, on poikkeavuutta nukkumisessa ennen kuin mielialahäiriö on diagnosoitu. Toisen tutkimuksen tulokset osoittivat, että unihäiriöt voivat itse asiassa pahentaa entisestään psyykkistä sairautta. Kollegani Dan Freeman on tiettyjen aineiden avulla tasapainottanut näiden henkilöiden unta ja vähentänyt heidän vainoharhaisuuttaan 50 prosentilla.

Mitä on siis löydetty? Nämä kytkökset ovat hyvin kiinnostavia löydöksiä. Ymmärtäessämme näiden kahden järjestelmän neurotieteellisen perustan alamme todella ymmärtää, kuinka aivot muodostavat ja säätelevät unta ja psyykkisiä sairauksia. Toinen näkökohta on, että jos unta ja sen häiriöitä voidaan käyttää varhaisena varoitussignaalina, me pystymme tarjoamaan apua. Jos tiedämme, että nämä henkilöt ovat alttiita sairaudelle, siihen pystytään puuttumaan jo varhain. Kolmas ja minusta kaikein hienoin juttu on se, että aivojen unikeskuksia voidaan pitää uutena terapian kohteena. Tasapainottamalla sairaudelle alttiiden yksilöiden unta me voimme tehdä heistä terveempiä, mutta myös lieventää joitakin psyykkisten sairauksien kamalia oireita.

Ja vielä loppukaneetti. Haluan sanoa, että ottakaa nukkuminen vakavasti. Asenteemme unta kohtaan ovat nyt hyvin erilaisia kuin esiteollisella kaudella, jolloin olimme kuin untuvapeittoon kääriytyneitä. Ymmärsimme vaistonvaraisesti unen tärkeyden. Eikä tämä ole mitään hoitavien kristallien tapaista huuhaata. Tämä on käytännöllinen tie hyvään terveyteen. Jos nukkuu hyvin, keskittymiskyky, tarkkaavaisuus, päätösten tekeminen, luovuus, sosiaaliset taidot ja terveys paranevat. Uni vähentää mielialan ailahtelua, stressiä, suuttumuksen tasoa, impulsiivisuutta sekä taipumusta käyttää alkoholia ja piristeitä. Lopuksi haluan sanoa, että unen neurotieteen ymmärtäminen muokkaa olennaisella tavalla käsityksiämme joistakin psyykkisten sairauksien syistä ja antaa meille uusia tapoja hoitaa näitä sairauksia, joilla on niin laajat vaikutukset.

Fantasiakirjailija Jim Butcher on sanonut, "Uni on Jumala. Palvokaa sitä." Voin vain suositella teille, että teette samoin.

Kiitos huomiostanne.

(Aplodeja)