Zeresenay Alemseged etsii ihmiskunnan juuria

Minulla on 18 minuuttia aikaa kertoa, mitä tapahtui viimeisten kuuden miljoonan vuoden aikana. Hyvä on. Me kaikki olemme taittaneet pitkän matkan täällä Afrikassa ja lähentyneet toisiamme Afrikan tällä alueella, missä tapahtui 90 % evoluutiostamme. Enkä sano tätä, koska olen afrikkalainen, mutta Afrikasta löytyvät varhaisimmat todisteet ihmisen esi-isistä, pystyssä kävelemisen piirteistä ja jopa ensimmäisistä teknologioista kivityökalujen muodossa. Olemme kaikki afrikkalaisia, tervetuloa kotiin. No niin.

Olen paleoantropologi, ja tehtäväni on määritellä ihmisen paikka luonnossa ja tutkia, mikä meistä tekee ihmisen. Käytän Selamia, vanhinta löydettyä lapsifossiilia, kertoakseni tarinan meistä kaikista. Selam on täydellisin kolme vuotta vanhan tytön luuranko, joka eli ja kuoli 3,3 miljoonaa vuotta sitten. Hänen lajinsa tunnetaan nimellä Australopithecus afarensis. Lajin nimeä ei tarvitse muistaa, mutta se on sama kuin Lucylla, ja tutkimusryhmäni löysi sen vuoden 2000 joulukuussa Dikika-nimiseltä alueelta. Se sijaitsee Etiopian koillisosassa. Selam tarkoittaa ´rauha´ monissa Etiopian kielissä. Nimellä ylistetään alueen ja koko maailman rauhaa. Selamin pääsy kaikkien näiden lehtien etusivulle kertoo jo paljon Selamin merkityksestä.

Saatuani kutsun TEDiin, kaivelin vähän, koska se on ammattini, saadakseni tietää isännästäni. Kutsuun ei tule hypätä päätä pahkaa. Sain selville, että vanhinta teknologiaa, kivityökaluja, käytettiin 2,6 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset todisteet viihteestä ovat 35 000 vuotta vanhat huilut. Ensimmäiset todisteet muotoilusta ovat 75 000 vuotta vanhat -- helmet. Ihmisen geenejäkin voi jäljittää kauaksi menneisyyteen. Elävien ihmisten ja simpanssien analysointi kertoo, että tiemme erkanivat seitsemisen miljoonaa vuotta sitten, ja että lajeillamme on yli 98 % samaa geneettistä materiaalia. Tämän tietäminen on hyvin hyödyllistä pohtiessamme syntyperäämme.

Analyysi antaa kuitenkin tietoja ainoastaan alusta ja lopusta, eikä kerro mitään siitä, mitä välillä tapahtui. Meidän paleontologien tehtävänä on löytää fossiilisia todisteita tämän aukon täyttämiseksi, ja selvittää kehityksen eri vaiheita. Koska vain sillä tavalla voi puhua -- (Naurua) vain sillä tavalla voi puhua siitä, miltä näytimme ja miten käyttäydyimme eri aikoina, ja miten ulkomuotomme ja käyttäytymisemme muuttuivat aikojen kuluessa. Siten pääsee tutkimaan biologisia mekanismeja ja voimia, jotka aiheuttivat asteittaiset muutokset, jotka tekivät meistä sen, mitä nyt olemme. Mutta kovien näyttöjen löytäminen on mutkikasta. Systemaattinen ja tieteellinen lähestymistapa vie kaukaisiin, kuumiin, vihamielisiin ja usein luoksepääsemättömiin paikkoihin.

Esimerkiksi, kun menimme Dikikaan, mistä Selam löytyi vuonna 1999 -- 500 km:n päässä Addis Abebasta, Etiopian pääkaupungista. Ajoimme ensimmäiset 470 km vain seitsemässä tunnissa, mutta viimeinen 30km:n pätkä vei kokonaiset kolme tuntia. Pääsimme perille paikallisten ihmisten avulla ja käyttämällä pelkkiä hakkuja ja lapioita. Olin ensimmäinen ihminen, joka ajoi sinne autolla. Perlle päästyään näkee tällaisen maiseman, ja paikan valtavuus saa tuntemaan itsensä avuttomaksi ja vaaroille alttiiksi. Kun lopulta pääsee perille, suurin kysymys on, mistä aloittaa. (Naurua) mitään ei löydy vuosikausiin.

Kun menee tällaisille paleontologisille paikoille, tuntuu kuin tulisi villieläinten suojelualueelle, mistä kaikki eläimet ovat kuolleet. Selamin ja Lucyn kaltaisia hmisjäännöksiä ei löydetä harva se päivä. Löytyy elefantteja, sarvikuonoja, apinoita ja sikoja jne. Kuinka nämä suuret nisäkkäät kykenivät elämään aavikkoympäristössä? Eivät ne tietenkään pystyneet, mutta kuten jo kerroin, tämän alueen ympäristö ja sen kantokyky poikkesivat täysin nykyisestä. Tästä voisi saada hyvin tärkeää oppia ympäristöstä. Joka tapauksessa, kun lopulta pääsimme perille, edessämme oli kuollut eläinpuisto. Esi-isämme asuivat samassa puistossa, mutta vain vähemmistönä. He eivät menestyneet yhtä hyvin, eivätkä levinneet yhtä laajalle kuin me Homo sapiensit.

Yksi esimerkkitarina niiden harvinaisuudesta. Kävin joka vuosi tässä paikassa kenttätöissä, ja apulaiseni auttoivat tietenkin tutkimuksissa. Kun he löysivät luun, heillä oli tapana sanoa minulle: " Nyt löytyi se, mitä etsiskelet." Vastaukseni oli: "Ei se on elefantti." Yhä uudelleen: "Tuo on apina." "Tuo on sika." jne. Eräs koulujakäymätön avustajani sanoi: "Kuule Zeray. Joko et tiedä, mitä haet, tai etsit väärästä paikasta." (Naurua) Kysyin: "Miksi?" "Koska täällä oli elefantteja ja leijonia, ihmiset olivat peloissaan ja häipyivät jonnekin muualle. Lähdetään mekin." Hän oli hyvin väsynyt, koska työ on uuvuttavaa.

Kovan työn ja monien turhauttavien vuosien jälkeen löysimme Selamin, ja tässä näette hiekkakiven peittämät kasvot. Tässä on itse asiassa selkäranka ja koko torso hiekkakivilohkareen sisällä, koska hän hautautui jokitörmään. Tämä vaikuttaa mitättömältä mutta sisältää uskomattoman määrän tieteellistä tietoa, mikä auttaa selvittämään ihmisyytemme juuret. Täältä löytyi varhaisin ja täydellisin nuori esi-isämme, paleoantropologian historiassa, hämmästyttävä palanen pitkästä, pitkästä historiastamme. Paikalla oli lisäkseni kolme ihmistä, ja kuvan ottajana puutun kuvasta.

Miltä tuntuisi olla minun housuissani? Kädessäsi on jotain ainutlaatuista, mutta olet keskellä ei mitään. Tunsin syvää ja hiljaista onnea ja kiihkoa, johon liittyi tietysti valtavaa vastuuta siitä, että pystyisi varmistamaan kaiken olevan turvassa.

Tässä lähikuva fossiilista pitkän, viisi vuotta vieneen puhdistelun, valmistelun ja kuvailun jälkeen. Minun oli paljastettava luut hiekkakivimöhkäleestä, jonka näitte jo edellisellä kalvolla. Siihen kului viisi vuotta. Se oli tavallaan lapsen toinen syntymä, 3,3 miljoonan vuoden jälkeen, mutta synnytys kesti hyvin pitkään. Tässä pikkuruinen luu -- oikeissa mittasuhteissa. Keskellä on Etiopian matkailuministeri, joka kävi Etiopian kansallismuseossa työskennellessäni siellä. Näette, olen huolissani ja yritän suojella lastani, koska tällaista lasta ei jätetä edes ministerin huomaan.

Seuraavaksi haluaa tietää, mikä se on. (Naurua) Sen selvittyä oli mahdollista tehdä vertailuja. Pystyimme sanomaan, että hän kuului ihmisen sukupuuhun, koska jalat, jalkaterät ja tietyt piirteet osoittivat selvästi hänen kävelleen pystyssä, ja pystyasennossa kävely on merkkipaalu ihmiskunnan historiassa. Jos sen lisäksi vertaa kalloa verrattain iäkkääseen simpanssiin ja pikku George Bushiin, panee merkille pystyn otsan. Ihmisillä on samanlainen, koska heille on kehittynyt etuotsalohkon aivokuori. Se puuttuu simpansseilta, samoin kuin hyvin ulkoneva kulmahammas. Hän kuuluu ihmisen sukupuuhun, mutta lisäksi tehdään tietysti yksityiskohtaisia analyyseja, ja nyt tiedetään hänen kuuluneen Lucyn sukuun, joka tunnetaan nimellä Australopithecus afarensis.

Seuraava jännittävä kysymys: tyttö vai poika? Kuinka vanha hän oli kuollessaan? Yksilön sukupuoli voidaan määritellä hampaiden koon perusteella. Miten? Kädellisillä esiintyy ilmiö, jota kutsutaan sukupuoliseksi dimorfismiksi, mikä tarkoittaa vain, että urokset ovat isompia ja suurempihampaisia kuin naaraat. Mutta vertailuun tarvitaan pysyvä hampaisto, mikä puuttuu, koska tässä näkyy vain maitohampaat. Käyttämällä tietokonetomografiaa, jota tavallisesti hyödynnetään lääketieteessä, päästään syvälle suun sisään ja saadaan näin kaunis kuva, jossa näkyvät sekä maitohampaat että vielä kasvussa olevat pysyvät hampaat. Kun nuo hampaat mitattiin, oli selvää, että hänestä oli tulossa hyvin pienihampainen tyttö. Jotta saataisiin selville, kuinka vanha hän oli kuollessaan, tehtiin valistunut arvio hampaiden muodostumiseen tarvitusta ajasta. Vastaus oli kolme vuotta. Tyttö kuoli noin kolmen vuoden ikäisenä, 3,3 miljoonaa vuotta sitten.

Kaiken tuon tiedon pohjalta nousee iso kysymys -- mitä me itse asiassa -- mitä hän kertoo meille? Vastaamiseen tarvitaan toinen kysymys. Mitä esi-isistämme varsinaisesti tiedetään? Halutaan tietää, miltä he näyttivät, miten he käyttäytyivät, miten he kävelivät ja miten he elivät ja varttuivat. Tästä luurangosta saataviin vastauksiin kuuluu: Ensiksi, se todistaa ensimmäistä kertaa, miltä pikkulapset näyttivät yli kolme miljoonaa vuotta sitten.

Toiseksi, se todistaa pystyasennossa kävelystä, vaikka siihen liityi sopeumia puissa kiipeilemiseen. Mikä vielä mielenkiintoisempaa: ovatko lapsen aivot vielä kasvussa? Kolmevuotiaan aivojen kasvun jatkuminen on ihmiseen viittaava piirre. Kolmevuotiaiden simpanssien aivot ovat jo 90 prosenttisesti valmiit. Siksi ne voivat selviytyä helposti ympäristössään syntymänsä jälkeen -- ainakin meitä nopeammin. Mutta ihmisaivot jatkavat kasvamistaan. Siksi tarvitsemme vanhempiemme hoivaa. Mutta huolenpito saa lapsen myös oppimaan. Lapsi viettää enemmän aikaa vanhempiensa kanssa. Tämä on ihmisille hyvin tyypillistä, ja sitä kutsutaan lapsuudeksi, ihmislasten pitemmäksi riippuvuudeksi perheestään tai vanhemmistaan. Yksilön edelleen kasvavat aivot tarkoittavat, että lapsuus, joka vaatii uskomatonta sosiaalista järjestäytymistä, hyvin monimutkaista sosiaalista järjestystä, ilmaantui yli kolme miljoonaa vuotta sitten.

Evoluutiohistoriamme käännekohdassa elänyt Selam yhdistää meidät kaikki ja selittää ainutlaatuisesti, mikä tekee meistä ihmisiä. Mutta kaikki ei ollut ihmismäistä; annan hyvin jännittävän esimerkin. Tätä kutsutaan kieliluuksi. Se on juuri tässä. Se tukee kieltä takaapäin. Se on tavallaan ihmisen äänirasia. Siitä riippuu, millaista ääntä ihminen tuottaa. Sitä ei ollut aiemmissa fossiileissa, mutta tässä luurangossa se on. Kun analysoimme tämän luun, kävi selville, että se oli hyvin samanlainen kuin simpansseilla. Jos olisi ollut paikalla 3,3 miljoonaa vuotta sitten kuulemassa tytön parkuvan äitiään, hän olisi kuulostanut enemmän simpanssilta kuin ihmiseltä. Saatat pohtia: "Mitä ihmismäisten ja apinamaisten ominaispiirteiden vaihtelu merkitsee?" Se on hyvin jännittävää, koska se todistaa hitaista ja asteittaisista muutoksista evuluution jatkumossa.

Kaiken kaikkiaan tämän fossiilin merkittävyydestä voidaan todeta seuraavaa: Tähän saakka tietomme esi-isistämme saatiin pääasiassa aikuisyksilöistä, koska lapsifossiilit puuttuivat. Ne eivät säily hyvin. Ne tiedot, jotka meillä oli esi-isistämme, heidän ulkonäöstään ja käyttäytymisestään, olivat tavallaan vääristyneet. Kuvitelkaa jonkun tulevan Marsista tehtävänään raportoida Maa-planeettamme asukkaista, ja kaikki pienokaiset ja lapset puuttuisivat hänen raportistaan. Voitteko kuvitella, miten vääristynyt raportti olisi. Jotensakin näin tapahtui, kun lapsifossiilit puuttuivat. Mielestäni tämä uusi fossiili ratkaisee tämän ongelman.

Loppujen lopuksi tärkeintä on se, mitä tosiasiallisesti opimme tällaisista yksilöistä ja menneisyydestämme yleensäkin. Saamme lisäksi valtavan määrän tieteellistä tietoa siitä, mikä tekee meistä ihmisiä, ja kuinka monia ihmisen esi-isiä on ollut olemassa kuuden miljoonan vuoden aikana -- toistakymmentä -- eikä heillä ollut samaa tietoa, teknologiaa ja sivistystä kuin Homo sapiens -suvullamme nykyään. Mutta jos tämä muinainen laji tekisi aikamatkan luoksemme, he olisivat vilpittömästi hyvin ylpeitä jättämästään perinnöstä, koska heistä tuli universumin menestyksekkäimmän lajin esi-isiä. Todennäköisesti he eivät tienneet sitä, mutta pärjäsivät hyvin. Me tämän päivän Homo sapiensit pystymme päättämään planeettamme tulevaisuudesta, mahdollisesti enemmästäkin. On kysyttävä, kykenemmekö me vastaamaan haasteeseen. Voimmeko todella pärjätä paremmin kuin primitiiviset, pieniaivoiset esi-isämme?

Lajimme polttavimpia haasteita tällä hetkellä ovat Afrikan krooniset ongelmat. Ei ole tarpeen luetella niitä. Jätetään ne pätevämmille ihmisille. Silti meillä on mielestäni kaksi vaihtoehtoa. Voimme jatkossakin nähdä köyhän, sairaan, itkevän, aseita kantavan Afrikan, ikuisesti toisista kansoista riippuvaisen, tai tukea itseensä luottavaa, rauhanomaista ja riippumatonta Afrikkaa, joka on tietoinen valtavista ongelmistaan, mutta samalla myös merkittävistä arvoistaan. Olen jälkimmäisen vaihtoehdon puolella, kuten varmasti monet teistäkin. Ratkaisevaa on edistää afrikkalaisten omaa positiivista asennetta maanosaansa.

Sen takia, että me afrikkalaiset keskitymme -- olen muuten itse Etiopiasta -- keskitymme liikaa muiden, ulkopuolisten näkemyksiin itsestämme. On tärkeätä kannustaa positiivisempaa näkemystä itsestämme. Kutsun sitä positiiviseksi afrikkalaiseksi asenteeksi. Lopuksi haluaisin sanoa: auttakaamme Afrikkaa kulkemaan pää pystyssä eteenpäin, siten voimme olla ylpeitä lajimme tulevasta perinnöstä.

Kiitoksia.

(Suosionosoituksia)