Sirena Huang häikäisee viulunsoitollaan

(Musiikkia)

(Aplodeja)

Hei kaikki! Olen Sirena. Olen 11 vuotta vanha ja tulen Connecticutista.

(Aplodit)

Tuota... En ole ihan varma, miksi olen täällä. (Naurua) Tarkoitan... Mitä tekemistä tällä on teknologian, viihteen ja muotoilun kanssa? Pidän iPodiani, kännykkääni ja tietokonettani teknologiana, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Niinpä hain tietoa aiheesta. Ja tämän minä löysin. Tietysti toivon, että muistan sen.

Viulu on periaatteessa tehty puulaatikosta ja neljästä kielestä. Kun kieltä soitetaan, se värähtää ja tuottaa ääniaallon. Ääni läpäisee tallaksi kutsutun puupalan ja kulkeutuu puulaatikkoon ja vahvistuu, mutta... Hetkinen. (Naurua)

Okei. Mutta toisaalta, sormen asettaminen otelaudalle eri asennoissa muuttaa kielen pituutta, mikä puolestaan muuttaa ääniaallon taajuutta. Voi että! (Naurua)

Okei. Tämä on tavallaan teknologiaa, mutta voisin kutsua sitä 1500-luvun teknologiaksi. Oikeastaan mielenkiintoisinta tässä on se, että jopa äänentoistojärjestelmät tai aaltolähetykset tänä päivänä perustuvat yhä samalle äänen tuottamisen ja suuntaamisen periaatteelle. Eikö olekin jännää? (Naurua)

(Aplodit)

Muotoilu – rakastan sen muotoilua. Muistan, kun äiti kysyi minulta pienenä, halusinko soittaa viulua vai pianoa. Katsoin tuota suurta hirviötä ja sanoin itselleni, etten aio sitoa itseäni penkkiin koko päiväksi. Tämä on pieni ja kevyt. Voin soittaa seisaaltaan, istualtaan tai kävellessä. Ja tiedättekö mitä? Parasta kaikesta on se, että jos en halua harjoitella, voin laittaa sen piiloon.

(Naurua)

Viulu on tosi kaunis. Joidenkin mielestä se muistuttaa naisen muotoa, mutta, pidätpä siitä tai et, se on ollut tällainen yli 400 vuotta, toisin kuin nykyaikaiset esineet, jotka vanhenevat nopeasti. Minusta on hyvin persoonallista ja uniikkia, että vaikka kaikki viulut näyttävät keskenään melkoisen samanlaisilta, ei löydy kahta viulua, jotka kuulostaisivat samalta. Jopa saman valmistajan tekemää tai samaan malliin perustuvaa viulua.

Viihde – rakastan viihdettä, mutta soitin itsessään ei ole kovinkaan viihdyttävä. Tarkoitan sitä, että kun sain oman viuluni ja yritin soittaa sitä, se oli itse asiassa tosi huonoa, koska se ei kuulostanut samalta kuin toisilla lapsilla – niin kamalaa ja karheaa – ja se ei ollut lainkaan hauskaa. Mutta veljestäni huvittavalta vaikutti tämä. (Naurua)

Joitakin vuosia myöhemmin kuulin vitsin

Jascha Heifetzista, mahtavasta viulistista. Herra Heifetzin konsertin jälkeen eräs nainen lähestyi häntä ja kehui, "Voi, herra Heifetz, tänä iltana teidän viulunne kuulosti niin upealta." Ja herra Heifetz oli oikein jännä tyyppi, niinpä hän nosti viulunsa ja sanoi, "Ihmeellistä, minä en kuule mitään." (Naurua)

Ja muusikkona nyt ymmärrän, että

meillä ihmisillä on suuri mieli, taiteellinen sydän ja taidot, joilla voidaan muuttaa 1500-luvun teknologia ja legendaarinen muotoilu ihmeelliseksi viihteeksi. Nyt tiedän, miksi olen täällä. (Musiikkia)

(Aplodeja)

Aluksi luulin, että minun oli tarkoitus ainoastaan esiintyä,

mutta yllättäen opin ja sain irti paljon enemmän. Mutta... Vaikka jotkut asiat menivätkin yli ymmärryksen. (Naurua) Esimerkiksi se moniulotteisuusjuttu. Ihan totta, olisin iloinen, jos saisin edes kaksiulotteiset asiani kuntoon koulussa. (Naurua)

Mutta mielestäni vaikuttavinta oli

se, että... Oikeastaan haluaisin kaikkien lasten puolesta sanoa kiitos kaikille aikuisille siitä, että te pidätte meistä huolta ja yritätte tehdä tulevaisuutemme maailman paljon paremmaksi. Kiitos. (Aplodit)

(Musiikkia)

(Aplodit)

(Musiikkia)

(Aplodit)