Robert Hammond: Rakentamassa puistoa taivaalle

The Highline -rata on vanha korotettu raidelinja, joka kulkee 2 kilometrin matkan läpi Manhattanin. Se oli alunperin rahtilinja, joka kulki pitkin 10th Avenueta. Se sai lempinimen "Death Avenue", koska niin moni jäi siellä junan alle, että rautatieyhtiö palkkasi ratsastajan kulkemaan junan edellä. Hän tuli tunnetuksi nimellä "West Side Cowboy". Cowboysta huolimatta noin yksi ihminen kuukaudessa menehtyi onnettomuuksissa. Niinpä raiteet nostettiin. Raide rakennettiin 10 metrin korkeuteen läpi kaupungin keskustan. Mutta kuljetusten siirtyessä rekoille ja valtateille raiteita käytettiin vähemmän ja vähemmän. Vuonna 1980 radalla kulki viimeinen juna. Sen lastina oli kalkkunoita Kiitospäiväksi lihanpakkausalueelta. Sen jälkeen rata hylättiin.

Minä asun lähistöllä ja luin New York Timesista, että rata oltiin purkamassa. Oletin, että joku taho yrittäisi pelastaa sen ja että voisin auttaa vapaaehtoisena, mutta tajusinkin ettei kukaan tehnyt mitään. Menin ensimmäiseen yhteisökokoukseen -- joissa en ollut ennen käynytkään -- ja istuin Joshua David -nimisen miehen viereen. Hän on matkakirjailija. Kokouksen päätyttyä tajusimme olevamme ainoat pelastamisesta kiinnostuneet. Useimmat halusivat purkaa radan. Vaihdoimme käyntikortteja ja soittelimme toisillemme. Päätimme perustaa yhteisön: High Line -radan ystävät. Tavoitteemme oli aluksi pelastaa rata purkamiselta, mutta halusimme myös keksiä sille käyttöä.

Minua kiehtoi aluksi tämä näkymä kadulta. Teräsrakennelma, hieman ruosteinen, jäänne teollisuudesta. Ylhäällä sen sijaan näkyy pari kilometriä rataa täynnä villikukkia halkomassa Manhattanin keskustaa. Sieltä näkyy Empire State Building ja Vapaudenpatsas ja Hudson-joki. Siitä ajatuksemme lähti ja idea kehittyi puistosta, joka olisi samankaltainen kuin tämä villi niitty.

Siihen aikaan idealla oli paljon vastustusta. Pormestari Giuliani halusi purkaa radan. Pikakelaan nyt lakijuttujen ja valtavan yhteisön työn ohi. Pormestari Bloomberg vuorostaan oli suosiollinen, mutta meidän piti silti perustella rahankäyttö. Tämä oli 11.9. -iskun jälkeen ja kaupunki kävi läpi vaikeita aikoja. Me tilasimme laskelmat hankkeen kannattavuudesta asiaamme tukemaan. No, laskelmamme eivät olleetkaan tarkkoja. Luulimme, että puiston rakentaminen maksaisi 100 miljoonaa dollaria. Tähän mennessä se on maksanut 150. Pääargumenttimme oli, että hanke olisi kannattava kaupungille. Väitimme siis, että 20 vuoden aikana hyöty alueen arvonnousun ja verotulojen kasvun vuoksi olisi noin 250 miljoonaa dollaria. Perustelut riittivät ja kaupunki lähti mukaan. Olimme siis kuitenkin väärässä. Nyt arvioidaan, että hanke on tuottanu puoli miljardia dollaria tai tulee tuottamaan puoli miljardia verotuloina kaupungille. Järjestimme suunnittelukilpailun ja valitsimme suunnittelijaryhmän. Suunnittelimme heidän kanssaan mallin, villin niityn inspiroimana. Puistossa on kolme osiota.

Avasimme ensimmäisen vuonna 2009. Se on ollut menestys. Viime vuonna siellä kävi noin 2 miljoonaa ihmistä, eli noin 10 kertaa yli ennusteemme. Tässä on ensimmäisen osan lempikohtani. Se on amfiteatteri 10th Avenuen yllä. Tällä hetkellä ensimmäinen osio loppuu 20th Streetille. Rata on tuottanut paljon taloudellista hyötyä sekä inspiroinut todella hienoa arkkitehtuuria. Voit seisoa yhdessä paikassa ja nähdä eri suunnittelijoiden rakennuksia: Frank Gehry, Jean Nouvel, Shigery Ban, Neil Denari. Lisäksi taidemuseo The Whitney muuttaa keskustaan ja sen uusi tila rakennetaan High Line -radan varrelle. Museon on suunnitellut Renzo Piano. Työt aloitetaan toukokuussa.

Olemme myös aloittaneet toisen osion rakentamisen. Tämä on eräs lempikohteistani: ylikulku 2,5 metriä High Linen yläpuolella, joka kulkee puiden oksien lomassa. High Line -radalla oli ennen paljon mainostauluja. Niinpä leikimme idealla ja laitoimme kehyksiä mainosten ympäröimisen sijasta kehystämään näkymiä kaupungista. Tämä laitettiin juuri paikoilleen viime kuussa. Puiston viimeinen osio tulee kiertämään ratapihan, joka on suurin käyttämätön alue Manhattanilla. Kaupunki on lisäksi suunnitellut, meni syteen tai saveen, kehitettäväksi yli neliökilometrin kokoisen alueen, jonka ympäri High Line kiertää.

Mutta mielestäni High Lines -radasta erityisen tekevät ihmiset. Ja totta puhuen, vaikka rakastankin suunnitelmiamme, olen aina pelännyt etten oikeasti rakastaisi lopputulosta, koska rakastuin siihen villiin niittyyn. Kuinka sen lumouksen voisi toistaa? Mutta huomasinkin, että ihmiset ja kuinka he käyttävät tätä tilaa tekevät siitä niin erityisen minulle. Vielä yksi nopea esimerkki tästä on se, kun heti radan avaamisen jälkeen huomasin, että monet ihmiset pitivät toisiaan kädestä High Linella. Tajusin, että newyorkilaiset eivät pidä toisiaan kädestä; me emme yksinkertaisesti tee niin ulkosalla. Mutta sitä tapahtuu High Line -radalla, ja minusta se on se voima, joka julkisella tilalla voi olla: se muuttaa sen, kuinka ihmiset kokevat kaupunkinsa ja toimivat keskenään.

Kiitoksia.

(Aplodeja)