Paul Gilding: Maapallo on nyt täynnä

Aloitan neljällä sanalla, jotka määrittävät tätä viikkoa, neljä sanaa, jotka määrittävät tätä vuosisataa. Tässä ne ovat: Maapallo on nyt täynnä. Se on täynnä meitä, täynnä tavaroitamme, täynnä jätettämme, täynnä vaatimuksiamme. Kyllä, olemme nerokas ja luova laji, mutta olemme luoneet vähän liian paljon tavaraa -- niin paljon, että talousjärjestelmämme on nyt isompi kuin sen kannattelija, planeettamme.

Tämä ei ole filosofinen toteamus, tämä on vain tiedettä, pohjautuen fysiikkaan, kemiaan ja biologiaan. On monia tieteeseen perustuvia analyysejä tästä, ja ne kaikki päätyvät samaan lopputulokseen -- elämme yli varojemme. Merkittävät tieteilijät Global Footprint Networkistä, esimerkiksi, laskivat, että tarvitsemme noin 1,5 Maapalloa ylläpitääksemme tämän talousjärjestelmän. Toisin sanoen, jatkaaksemme entiseen malliin tarvitsemme 50 prosenttia enemmän Maata kuin meillä on. Taloustermein, tämä vastaisi sitä, että kuluttaisimme 50 prosenttia enemmän kuin tienaisimme, velkaantuen yhä pahemmin. Mutta luonnonvaroja ei voi lainata, joten olemme polttamassa pääomaamme, tai varastamassa tulevaisuudeltamme.

Kun sanon 'täynnä', tarkoitan todella täyttä -- selvästi yli virhemarginaalin; menetelmistä kiistelylle ei jää jalansijaa. Se tarkoittaa sitä, että talousjärjestelmämme ei ole kestävä. En ole sanomassa, että se ei ole kiva tai miellyttävä, tai että se on paha jääkarhuille tai metsille, vaikkakin sitä se varmasti on. Yritän sanoa, että meidän lähestymistapamme ei ole kestävä. Toisin sanoen, noiden ikävien fysiikan lakien takia, kun asiat eivät ole kestäviä, ne loppuvat. Saatatte ajatella, että se ei ole mahdollista. Emme me voi lopettaa talouden kasvua. Sillä se juuri loppuu: talouden kasvu. Se loppuu, koska kaupattavat resurssit loppuvat. Se loppuu, koska kysyntämme kasvaa kaikista resursseista, kaikesta kapasiteetista, kaikista järjestelmistä Maapallolla, joka nyt saa takkiinsa talousjärjestelmässä.

Kun kuvittelemme talouskasvun loppumista, ajattelemme: "Se ei ole mahdollista", koska talouden kasvu on niin keskeistä yhteiskunnassamme, että sitä harvoin kyseenalaistetaan. Vaikka kasvu on tuonut monia hyötyjä, se on niin keskeinen ajatus, että emme oikein ymmärrä sen poissaolon mahdollisuutta. Vaikka se on tuonut monia hyötyjä, se perustuu hullulle ajatukselle -- hullu ajatus on se, että meillä voi olla loputon määrä kasvua äärellisellä planeetalla. Olen täällä kertomassa, että keisarilla ei ole vaatteita. Että se hullu idea on juuri sitä -- hulluutta, ja Maapallon täyttyessä, peli on ohi.

Ajattelette, ettei se ole mahdollista. Teknologia on ihmeellistä. Ihmiset ovat kekseliäitä. On niin monenlaisia keinoja parantaa tapojamme tehdä asioita. Varmasti voimme selvittää asian. Se on totta. Tai enimmäkseen totta. Olemme tosiaan ihmeellisiä, me ratkaisemme säännöllisesti ongelmia mitä ihmeellisimmällä luovuudella. Joten jos ongelmamme olisi saattaa talousjärjestelmä 150:sta 100 prosenttiin Maapallon kapasiteetista, voisimme tehdä sen. Mutta olemme vasta lämmittelemässä tätä kasvumoottoriamme. Me aiomme tehdä tästä raskaasta taloudestamme kaksi kertaa isomman, ja sitten neljä kertaa isomman -- emme jossain kaukaisessa tulevaisuudessa vaan alle 40 vuodessa, useimpien teidän elinaikananne. Kiina aikoo päästä siihen 20 vuodessa. Ainoa ongelma tässä suunnitelmassa on se, että se ei ole mahdollista.

Jotkut ihmiset väittävät, että tarvitsemme kasvua ratkaisemaan köyhyyden. Tarvitsemme sitä teknologian kehittämiseen. Tarvitsemme sitä sosiaalisen tasapainon ylläpitoon. Tämä argumentti on mielenkiintoinen, ihan kuin voisimme jotenkin muokata fysiikan lakeja mieleisiksimme. Maapallo ei välitä tarpeistamme. Luontoäiti ei neuvottele, hän vain asettaa säännöt ja näyttää seuraukset. Nämä eivät ole vaikeatajuisia rajoja. Kyse on ruoasta ja vedestä, maaperästä ja ilmastosta, elämiemme käytännöllisistä ja taloudellisista peruspilareista.

Joten idea siitä, että voisimme sulavasti siirtyä äärimmäisen tehokkaaseen, aurinkovoimalla toimivaan tietotalouteen tieteen ja teknologian avulla siten, että yhdeksän miljardia ihmistä voi elää vuonna 2050 riittoisaa elämää siirrellen tiedostoja on harhakuvitelma. Ei niinkään, etteikö olisi mahdollista ruokkia, vaatettaa ja asuttaa meidät kaikki siten, että meillä olisi hyvä elämä. Se on mahdollista. Mutta ajatus siitä, että kasvaisimme siihen siloitellusti pikku hikkoja lukuun ottamatta, on yksinkertaisesti väärä, ja vaarallisella tavalla väärä, koska silloin emme valmistaudu siihen, mitä oikeasti tulee tapahtumaan.

Kun järjestelmää käytetään sen rajojen yli, ja yhä edelleen kiihtyvällä tahdilla, järjestelmä lopettaa toimimasta ja romahtaa. Ja niin tulee käymään meille. Monet teistä ajattelevat, että tottahan me voimme tämän vielä pysäyttää. Jos asiat menevät pieleen, me reagoimme. Ajatellaanpa asiaa tarkemmin. Olemme saaneet 50 vuotta varoituksia. Tiede on osoittanut kiireellisen muutoksen tarpeen. Talousanalyysit ovat osoittaneet, että meillä ei pelkästään ole varaa vaan on myös halvempaa tarttua asiaan aiemmin. Totuus on, että emme ole tehneet paljon mitään muuttaaksemme suuntaa. Emme ole edes hidastamassa tahtia. Ilmaston osalta, viime vuonna aiheutimme suurimmat päästöt ikinä. Ruoan, veden, maaperän ja ilmaston suhteen tarina on melko samanlainen.

En sano tätä epätoivoisena. Olen tehnyt surutyön menetyksen osalta. Hyväksyn tilanteen. Se on surullista, mutta minkäs teet. On aika lopettaa asian kieltäminen ja tunnistaa, ettemme ole toimimassa, edes sinne päin, ja emme aio toimia, kunnes talous joutuu kriisiin. Ja siksi kasvun loppuminen on keskeinen asia ja tapahtuma, johon meidän tulee valmistautua.

Milloin tämä siirtymävaihe alkaa? Milloin luhistuminen alkaa? Mielestäni se on jo meneillään. Tiedän, etteivät useimmat ihmiset näe sitä niin. Emme tapaa katsoa maailmaa kokonaisuutena, jollainen se on, vaan yksittäisinä tapahtumina. Näemme Occupy-protesteja, eskaloituvia lainakriisejä, kasvavaa epätasa-arvoa, rahan vaikutusta politiikkaan, resurssien rajoituksia, ruoan ja öljyn hinnat. Mutta näemme virheellisesti nämä yksittäisinä ratkaisua kaipaavina ongelmina. Itse asiassa, koko järjestelmä on kivuliaasti luhistumassa -- meidän lainavetoinen talouskasvumme, tehoton demokratia, ylikansoitettu planeettamme, on syömässä itseään hengiltä.

Voisin näyttää teille lukemattomia tutkimuksia, jotka osoittavat sen, mutta en tee niin, koska jos vain haluaa, näkee, että todisteet ovat kaikkialla ympärillämme. Haluan puhua teille pelosta. Teen niin, koska nähdäkseni suurin este, jonka nyt kohtaamme, on kysymys, miten vastaamme tähän kysymykseen. Kriisi ei ole vältettävissä. Kysymys on, miten tulemme reagoimaan? Emme tietenkään tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Tulevaisuus on luonnostaan epävarma.

Mietitäänpä mitä tieteen mukaan todennäköisesti tapahtuu. Kuvitelkaa taloutemme, kun hiili[dioksidi]kupla puhkeaa, kun markkinat havaitsevat, että ylläpitääksemme jonkinlaista toivoa ilmaston kontrolloimattoman syöksyn estämisestä, öljy- ja hiiliteollisuus ovat tiensä lopussa. Kuvitelkaa Kiina, Intia ja Pakistan ryhtymässä sotaan, kun ilmastonmuutos aiheuttaa riitaa ruoasta ja vedestä. Kuvitelkaa Lähi-itä ilman sen öljytuloja, mutta hallitukset hajoamassa. Kuvitelkaa kuinka loppuun asti hiottu ja ajoitettu ruokateollisuutemme ja rasittunut maatalousjärjestelmämme pettävät altamme, ja supermarkettien hyllyt tyhjenevät. Kuvitelkaa 30 prosentin työttömyys Amerikassa, kun globaali talous kyyristelee pelossa ja epävarmuudessa.

Nyt kuvitelkaa mitä se merkitsee teille, perheellenne, ystävillenne, omalle taloudelliselle turvallenne. Kuvitelkaa, mitä se merkitsee turvallisuudellenne, kun vahvasti aseistettu siviiliväestö on yhä vihaisempi siitä, että tämän annettiin tapahtua. Kuvitelkaa kertomassa lapsillenne heidän kysyessään: "Äiti ja isi, vuonna 2012, millaista oli, kun oli kuumin vuosikymmen ikinä jo kolmatta vuosikymmentä peräkkäin, ja tieteilijät sanoivat, että teillä on iso ongelma, kun merten happamuus lisääntyi, kun öljyn ja ruoan hinta nousi huippuunsa, kun Lontoossa oli mellakoita ja Wall Street otettiin haltuun? Kun systeemi oli selvästi hajoamassa, äiti ja isi, mitä te teitte, mitä te ajattelitte?"

Miltä sinusta tuntuu, kun valot sammuvat globaalille taloudelle mielessänne, kun oletukset tulevaisuudesta katoavat, ja jotain muuta tulee tilalle? Hetken ajan, hengittäkää sisään, ja ajatelkaa, mitä tunnette tällä hetkellä? Ehkä kiellätte asian. Ehkä tunnette suuttumusta. Tai pelkoa. Emme tietenkään tiedä, mitä tulee tapahtumaan, ja meidän täytyy elää epävarmuudessa. Mutta ajatellessamme kuvaamiani mahdollisuuksia, meidän tulisi olla vähän peloissamme.

Olemme kaikki vaarassa, ja olemme kehittyneet vastaamaan vaaraan pelolla saadaksemme aikaan voimakkaan reaktion, joka auttaa meitä kohtaamaan uhan. Mutta tällä kertaa se ei ole tiikeri luolan suulla. Emme voi nähdä vaaraa ovellamme. Mutta jos katsoo, voi nähdä sivilisaatiomme oven. Siksi meidän pitää tuntea vastareaktiomme, kun valot ovat vielä päällä, koska jos odotamme kriisin alkamiseen saakka, saatamme hätääntyä ja piiloutua. Jos ajattelemme asian läpi nyt, huomaamme, ettei ole mitään pelättävää paitsi pelko itse. Kyllä, tästä tulee rumaa jälkeä ja pian -- takuulla omana elinaikanamme -- mutta kykenemme selviämään kaikesta, mitä on tuloillaan.

Ihmiset, jotka uskovat, että ihmiset voivat ratkaista kaikki ongelmat, että teknologialla ei ole rajoja, että markkinat voivat olla hyvällä asialla, ovat itse asiassa oikeassa. Ainoa mitä puuttuu on kunnon kriisi, joka saisi meidät liikkeelle. Kun olemme peloissamme ja pelkäämme menettää, kykenemme melko uskomattomiin asioihin. Ajatelkaa sotaa. Pearl Harborin pommituksen jälkeen kesti vain neljä päivää hallitukselta kieltää siviiliautojen valmistus ja siirtää autoteollisuuden suunta, ja siitä edelleen ruoan ja energian sääntelyyn. Ajatelkaa, miten yhtiö vastaa konkurssiuhkaan ja miten mahdottomalta tuntunut muutos tuleekin tehdyksi. Ajatelkaa, miten yksilöt reagoivat diagnoosiin hengenvaarallisesta sairaudesta ja miten muutokset elämäntapaan, jotka olivat liian vaikeita, yhtäkkiä ovatkin melko helppoja.

Olemme fiksuja, itse asiassa melko ällistyttäviä, mutta me tarvitsemme kunnon kriisin. Hyvä uutinen, tämä on sellainen. (Naurua) Toki, jos mokaamme, saatamme kohdata sivilisaation tuhon, mutta jos onnistumme, se voisi sen sijaan olla sivilisaation alku. Kuinka makeeta sinun olisikaan kertoa lapsenlapsillesi, että olit osa sitä?

Sille ei ole mitään teknistä tai taloudellista estettä. Tieteilijät kuten James Hansen kertovat, että meidän täytynee leikata CO2-päästöt kokonaan vain muutamassa vuosikymmenessä. Halusin tietää, mitä se vaatisi, joten työskentelin norjalaisen professori Jørgen Randersin kanssa löytääkseni vastauksen. Kehitimme suunnitelman nimeltä "The One Degree War Plan" -- nimetty operaation vaatiman liikkellekannallepanon ja keskittämisen takia. Yllätyksekseni CO2-päästöjen eliminointi yhteiskunnastamme vain 20 vuodessa on itse asiassa melko helppoa ja halpaa, no ei kovin halpaa, mutta varmasti halvempaa kuin sivilisaation romahtamisen kustannukset. Emme ole laskeneet sitä, mutta ymmärrämme, että se on hyvin kallista. Voitte lukea yksityiskohdat, mutta yhteenvetona: voimme muuttaa talousjärjestelmämme. Voimme tehdä sen olemassaolevalla teknologialla. Voimme tehdä sen kohtuullisin kustannuksin. Voimme tehdä sen nykyisillä poliittisilla rakenteilla. Ainoa, mitä pitää muuttaa, on miten ajattelemme ja mitä tunnemme. Ja tässä te astutte kuvaan.

Kun ajattelemme tulevaisuutta, jota kuvailen, meidän pitäisi tietysti olla vähän peloissamme. Mutta pelko voi olla lamauttavaa tai motivoivaa. Meidän täytyy hyväksyä pelko ja sitten toimia. Meidän täytyy toimia kuin tulevaisuutemme riippuisi siitä. Meidän täytyy toimia kuin meillä olisi vain yksi planeetta. Pystymme tähän. Tiedän, että vapaiden markkinoiden fundamentalistit kertovat teille, että lisää kasvua, lisää tavaroita ja yhdeksän miljardia ihmistä shoppailemassa on parasta, mitä voimme tehdä. He ovat väärässä. Voimme olla enemmän, voimme olla paljon enemmän. Olemme saavuttaneet huimia edistysaskeleita siitä asti, kun keksimme miten kasvattaa ruokaa 10 000 vuotta sitten. Olemme rakentaneet voimalliset perustukset tieteestä, tiedosta ja teknologiasta -- enemmän kuin tarpeeksi rakentaaksemme yhteiskunnan, jossa yhdeksän miljardia ihmistä voi elää kohtuullista, mielekästä ja tyydyttävää elämää. Maapallo pystyy siihen, jos valitsemme oikean reitin.

Tämä kriisi voi saada meidät kysymään ja vastaamaan yhteiskunnan kehityksen isoihin kysymyksiin -- kuten, mitä haluamme olla, kun kasvamme isoiksi, kun siirrymme pomppuisan nuoruuden läpi ajatellen, että ei ole rajoja, ja kuvittelemme olevamme kuolemattomia? No, nyt on aika kasvaa isoksi, viisaammaksi, tyynemmäksi, harkitsevaisemmaksi. Kuten sukupolvet ennen meitä, mekin kasvamme sodan aikana -- emme sivilisaatioiden välisen sodan, vaan sodan sivilisaation puolesta, sen mahdollisuuden vuoksi, että voisimme rakentaa yhteiskunnan, joka on voimakkaampi ja onnellisempi ja aikoo pysyä täällä keski-ikään asti.

Voimme valita elämän pelon sijaan. Voimme tehdä tarvittavan, mutta se vaatii jokaisen yrittäjän, jokaisen taitelijan, jokaisen tietelijän, tiedonlevittäjän, jokaisen äidin, isän, lapsen, jokaisen meistä. Tämä voi olla meidän tähtihetkemme.

Kiitos.

(Aplodeja)