Mikko Hyppönen: Verkkohyökkääjien kolme eri tyyppiä

1980-luvulla kommunistisessa Itä-Saksassa, jos omisti kirjoituskoneen, se piti rekisteröidä valtion rekisteriin. Omistajan piti toimittaa paperillinen esimerkkitekstiä, joka oli kirjoitettu sillä kirjoituskoneella. Näin tehtiin, jotta valtio voisi seurata mistä tekstit tulivat. Jos he löysivät kirjoituksen, jossa oli vääränlaisia ajatuksia, he voisivat etsiä henkilön, joka nuo ajatukset oli kirjoittanut paperille. Ja me länsimaissa emme voineet ymmärtää miten kukaan saattoi toimia näin. Miten kukaan saattoi rajoittaa sananvapautta näin. Me emme koskaan tulisi tekemään näin meidän omissa maissamme.

Mutta nykyään, 2011, jos menet ja ostat värilaserkirjoittimen miltä tahansa merkittävältä valmistajalta ja tulostat sivun, sivulle tulostuu myös melkein näkymättömiä keltaisia pisteitä. Samat pisteet löytyvät jokaiselta tulostamasi sivulta, yksilöiden sinut ja tulostimesi. Tämä tapahtuu meille juuri nyt. Ja kukaan ei tunnu kiinnittävän mitään huomiota asiaan. Tämä on esimerkki niistä tavoista, joilla meidän omat valtiomme käyttävät teknologiaa meitä kansalaisia vastaan. Tämä on yksi kolmesta tärkeimmästä verkkohyökkäysten lähteestä.

Voimme luokitella verkkohyökkäykset hyökkääjien perusteella eli ryhmiin. Hyökkääjät jakautuvat kolmeen pääryhmään. Ensimmäinen ryhmä on verkkorikolliset. Kuten tässä Dimitry Golubov Kievistä, Ukrainasta. Verkkorikollisten motiivit ovat helppoja ymmärtää. Motiivi on raha. Verkkorikolliset tekevät rikoksillaan rahaa. Todella paljon rahaa. Tiedämme, että verkosta löytyy miljoonäärejä, jotka tienasivat miljoonansa verkkorikosten avulla. Tässä on Vladimir Tšaštšin, kotoisin Tarttosta, Virosta. Tässä on Alfred Gonzales. Tässä on Stephen Watt. Tässä on Björn Sundin. Tässä Matthew Anderson ja Tariq Al-Daour. Ja niin edelleen.

Nämä kaverit tekevät rahansa verkossa rikollisin keinoin kuten pankkitroijalaisilla, jotka varastavat rahaa pankkitileiltämme, kun käymme verkkopankeissa. Tai näppäimistönauhureilla, jotka keräävät luottokorttimme tiedot, kun teemme verkko-ostoksia saastuneella tietokoneella. Yhdysvaltain salainen palvelu sulki kaksi kuukautta sitten sveitsiläisen pankkitilin, joka kuului Sam Jain -nimiselle verkkorikolliselle. Tuolla pankkitilillä oli 14,9 miljoonaa dollaria, kun se suljettiin. Itse Jain on karkuteillä; kukaan ei tiedä hänen olinpaikkaansa. Minä väitän, että nykyään on todennäköisempää joutua rikoksen uhriksi verkossa kuin reaalimaailmassa. Ja on ilmeistä, että tilanne on huononemassa. Tulevaisuudessa valtaosa rikoksista tulee tapahtumaan verkossa.

Toinen merkittävä ryhmä hyökkääjiä nykyään ei ole rahan motivoimaa. Heitä motivoi jokin muu. Heitä motivoi protesti, heitä motivoi mielenilmaus, heitä motivoi hauskanpito. Ryhmät kuten Anonymous ovat nousseet esiin viimeisen vuoden aikana. Heistä on tullut merkittävä tekijä verkkohyökkäysten takana.

Joten kolme tärkeintä ryhmää ovat: rikolliset, joiden motiivi on raha, haktivistit kuten Anonymous, joiden motiivi on protesti, ja viimeinen ryhmä: valtiot, jotka tekevät verkkohyökkäyksiä. Näemme yhä enemmän tapauksia kuin mitä tapahtui yrityksessä nimeltä DigiNotar. Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun valtiot hyökkäävät omia kansalaisiaan vastaan. DigiNotar on Sertifikaattiauktoriteetti eli CA. Se on kotoisin Hollannista -- tai oikeastaan oli kotoisin Hollannista. Se meni konkurssiin viime syksynä, koska heidän järjestelmiinsä murtauduttiin. Joku löysi reitin sisään ja hakkeroi heidät perusteellisesti. Olin viikko sitten kokouksessa Hollannin valtion edustajien kanssa, ja kysyin eräältä heidän johtajistaan pitikö hän todennäköisenä, että ihmisiä kuoli DigiNotar-tietomurron takia. Ja hänen vastuksensa oli kyllä.

Mutta miten ihmisiä kuolee tietomurron seurauksena? DigiNotar oli sertifikaattiauktoriteeti. He myyvät sertifikaatteja. Mihin sertifikaatteja tarvitaan? Niitä tarvitaan, jos on web-palvelin, joka käyttää SSL-suojausta eli https-yhteyttä. Esimerkiksi Gmail on tällainen palvelu. Useimmat meistä käyttävät Gmailia tai vastaavaa webmailia. Mutta nämä palvelut ovat erityisen suosittuja totalitarisissa valtioissa. Kuten Iranissa, missä toisinajattelijat käyttävät ulkomaisia palveluita, kuten Gmail, koska heidän kotimaansa vastaaviin palveluihin ei voi luottaa. Ja koska Gmail-yhteydet ovat SSL-salattuja, paikallinen hallitus ei voi salakuunnella heidän viestintäänsä. Mutta jos hallitus murtautuu ulkomaiseen CA:han ja luo väärennettyjä sertifikaatteja he voivat salaa seurata kansalaistensa viestejä. Juuri näin kävi DigiNotar-tapauksessa.

Entäs arabikevät ja kansannousut joita on tapahtunut esimerkiksi Egyptissä? Itse asiassa Egyptissä mellakoijat rynnivät sisään salaisen poliisin päämajaan huhtikuussa 2011. Ja he löysivät sieltä paljon salaisia dokumentteja. Noiden dokumenttien seassa oli tämä kansio jossa luki FINFISHER. Tuon kansion sisällä oli tarjous saksalaiselta yhtiöltä, joka oli myynyt Egyptin valtiolle verkkotyökaluja, joilla valtio pystyi laajamittaisesti seuraamaan kansalaistensa viestintää. He olivat myyneet tämän vakoilutyökalun Egyptiin 280,000 eurolla. Saksalaisyrityksen pääkonttori on tässä.

Länsimaat siis toimittavat totalitaarisille valtioille työkaluja, joilla he voivat vahtia kansalaisiaan. Mutta länsimaat tekevät itsekin samaa. Esimerkiksi Saksassa aivan lähiaikoina löytyi niin kutsuttu Staats-troijalainen. Tällä troijalaisella Saksan viranomaiset tutkivat omia kansalaisiaan. Jos sinua epäillään rikoksesta, on selvää, että puhelintasi ehkä salakuunnellaan. Mutta nykyään voidaan tehdä paljon enemmänkin. Internet-yhteytesi pannaan seurantaan. He voivat jopa saastuttaa tietokoneesi troijalaisella, jonka avulla he voivat seurata kaikkea viestintääsi. He voivat kuunnella nettipuheluitasi ja kerätä salasanasi.

Kun mietimme tarkemmin tällaisia uhkakuvia ihmisten reaktio on usein: "Kyllä, kuulostaa pahalta, mutta ei kosketa minua, koska minä en riko lakia. Miksi huolestuisin tästä, koska minulla ei ole mitään salattavaa." Tällainen argumentointi ei kestä tarkastelua. Yksityisyys on ehdoton oikeutemme. Yksityisyydestä ei neuvotella. Kyse ei ole asetelmasta, jossa ovat vastakkain yksityisyys ja turvallisuus. Vaan vastakkain ovat vapaus ja valvonta. Ja vaikka luottasimmekin johtajiimme juuri nyt ja juuri tässä, 2011, joka kerta kun luovumme oikeuksistamme, luovumme niistä lopullisesti. Haluammeko me sokeasti luottaa kaikkiin tuleviin johtajiin. Johtajiin, jotka ovat vallassa 50 vuoden kuluttua? Nämä ovat niitä asioita, joista meidän pitää huolehtia tulevien vuosikymmenten ajan.