Michael Shermer: Itsepetoksen taustat

Sen jälkeen kun olin viimeksi täällä v. 2006, olemme havainneet, että ilmastonmuutoksesta on tulossa aika vakava ongelma. Skeptic-lehdessä käsittelimme sitä melko perusteellisesti. Tutkimme kaikenlaisia tieteellisiä ja kvasitieteellisiä kiistakysymyksiä. Mutta meidän ei tarvitse olla niistä huolissamme, koska maailmanloppu tulee v. 2012.

Toinen päivitys: Muistatte varmaan, että esittelin Quadro Tracker -laitteen. Se muistuttaa kaivonkatsontavarpua. Se on vain ontto muovinpala, jossa on kääntyilevä antenni. Sinne tänne tepastellessa se osoittaa kohteita, kuten marihuanaa opiskelijoiden kaapeissa, Se osoittaa suoraan jotakuta. Voi, anteeksi. (Naurua) Tämä erityinen malli löytää golfpalloja, varsinkin, jos on golfkentällä ja etsii riittävän monen pensaan alta. Aiheesta "Mitä haittaa tällaisista typeristä vehkeistä on?" Tätä ADE 651 -laitetta myytiin Irakin hallitukselle 40 000 dollarin kappalehintaan. Se on ihan samanlainen, täysin arvoton vekotin, joka toimii muka "elektrostaattisella magneettisella ionivetovoimalla", selväkielellä "pseudotieteellistä puppua" -- olisi sopiva ilmaus -- johon niputetaan kimppu hyvältä kuullostavia sanoja, mutta ei toimi lainkaan. Tässä tapauksessa, kun päästettiin ihmisiä tarkastuspisteiden läpi, pikku paljastimen kerrottua heidän olevan OK, maksettiin hinta ihmishenkinä. Pseudotieteeseen liittyy vaara uskoa tällaisiin vempaimiin.

Siksi haluan tänään puhua uskomisesta. Minä haluan uskoa, ja tekin haluatte. Väitän itse asiassa, että usko on asioiden luonnollinen tila. Se on oletusarvo. Me vain uskomme. Uskomme kaikenlaisia asioita. Uskominen on luonnollista. Epäusko, skeptisismi ja tieteellisyys eivät ole luontaisia. Ne ovat hankalampia. On epämukavaa olla uskomatta asioita. Kuten "Salaisten kansioiden" Fox Mulder, joka haluaa uskoa UFOihin. Kaikkihan me haluamme. Siitä syystä, että aivoissamme on uskomuskone. Pohjimmiltamme olemme hahmoja etsiviä kädellisiä. Yhdistämme kuvapisteet: A liittyy B:hen, B liittyy C:hen. Joskus A todella liittyy B:hen. . Tätä kutsutaan assosiaatio-oppimiseksi.

Löydämme kuvioita, luomme yhteyksiä, Pavlovin koira liittää kellonsoiton ruokaan, ja soittoääni herauttaa veden sen kielelle. Skinnerin rotta yhdistää mielessään käytöksensä saamaansa palkkioon ja toistaa siksi kättäytymismallinsa. Itse asiassa Skinner huomasi, että jos laittaa kyyhkyn tällaiseen laatikkoon, ja sen on painettava jompaa kumpaa kytkintä, se yrittää keksiä toimintamallin, kun sille antaa pikku palkkion. Jos palkkioita antaa sattumanvaraisesti ilman mitään säännönmukaisuutta, ne keksivät mallin omasta päästään. Mitä ne sitten tekikivätkin ennen palkkiota, juuri sen kaavan ne toistavat. Joskus se jopa pyörähtää kahdesti vastapäivään, kerran myötäpäivään ja nokkaisee painiketta kahdesti. Tätä kutsutaan taikauskoksi. Ja pelkäänpä, että se tulee aina kulkemaan mukanamme.

Nimitän tätä tapahtumasarjaa "mallihakuisuudeksi", eli taipumukseksi löytää merkityksellisiä toimintamalleja sekä merkityksellisestä että merkityksettömästä kohinasta. Tässä prosessissa teemme kahdenlaisia virheitä. Tyypin I virhe, eli väärä positiivinen, on uskoa väärä malli oikeaksi. Toisen tyypin virhe on väärä negatiivinen. Tyypin II virheessä ei usko oikeaa mallia oikeaksi. Tehdäänpä ajatuskoe. Olet hominidi kolmen miljoonan vuoden takaa ja kävelet Afrikan tasangoilla. Nimesi olkoon Lucy. Kuulet kahahduksen ruohostosta. Onko se vaarallinen saalistaja vai pelkkä tuuli? Seuraava päätöksesi voi olla elämäsi tärkein. Jos pidät kahinaa vaarallisena petoeläimenä, ja se osoittautuukin pelkäksi tuuleksi, olet tehnyt havaintovirheen, Tyypin I virheen, väärän positiivisen. Eipä haittaa. Jatkat vain matkaasi. Olet varovaisempi. Olet valppaampi. Jos toisaalta uskot kahahduksen tuulen aiheuttamaksi, ja se osoittautuukin vaaralliseksi petoeläimeksi, päädyt lounaaksi. Voitit juuri Darwin-palkinnon. Sinut on poistettu geenipoolista.

Ongelmana tässä on se, että mallihakuisuutta esiintyy aina silloin kun tyypin I virheen tekemisen hinta on pienempi kuin tyypin II. Tämä on muuten puheeni ainoa yhtälö. Mallin tunnistaminen on ongelmamme: Tyypin I ja II virheiden välistä eroa ei ole mitenkään helppo tunnistaa, etenkään sekunnin murto-osassa elämän ja kuoleman kysymyksissä. Oletusasenteemme on "usko kaikki mallit oikeiksi". "Kaikki ruohikon kahahdukset ovat vaarallisia saalistajia eivätkä johdu pelkästä tuulesta." Ajattelen, että kehityimme. Luonnonvalinnan kautta saimme tyypillisen uskomuskoneistomme ja malleja etsivät aivoprosessimme. Haeskelemme aina merkityksellisiä selityksiä ja liitämme niihin saalistavia tai tarkoituksellisia toimijoita. Palaan niihin myöhemmin.

Mitä näette esim. tässä? Aivan oikein, se on hevosen pää. Se näyttää hevoselta. Se on varmasti hevonen. Se on malli. Onko se todella hevonen? Ehkä paremminkin sammakko? Mallinetsintälaitteemme, joka sijaitsee aivojemme cortex cingularis anterior -osassa -- tuo pieni etsintälaitteemme -- on helposti harhautettavissa, ja siinä ongelma piilee. Mitä näette esim. tässä? Naulan kantaan. Se on lehmä. Kun annan aivoille alustusta -- kognitiivista viritystä -- kun ohjaan aivot näkemään sen, se pulpahtaa esiin jopa ilman malliani. Mitä näette tässä? Jotkut näkevät dalmatiankoiran. Kyllä, on se siinä. Kognitiivisesti viritettynä. Kun palaan virittämättömään kuvaan, aivoillanne on jo malli, joten pystytte näkemään sen taas. Mitä näette tässä? Saturnus-planeetan. Oikein hyvä. Entäpä tässä? Huutakaa vain mitä näette. Tämä on hyvä kuulijakunta, Chris. Kuvassa ei tiettävästi ole mitään.

Tämän kokeen Jennifer Whitson teki Teksasin yliopistossa Austinissa yritysympäristöstä ja siitä, saavatko epävarmuuden ja hämmennyksen tunteet ihmiset näkemään kuviteltuja malleja. Toisin sanoen miltei kaikki näkevät Saturnus-planeetan. Ihmiset, jotka saatetaan hämmennystilaan, näkevät todennäköisemmin jotakin tässä tiettävästi hahmottomassa kuvassa. Toisin sanoen alttius mallien löytämiseen lisääntyy hämmennystilassa. Esim. baseball-pelaajat ovat tunnetusti taikauskoisia ollessaan lyöntivuorossa, mutta eivät niinkään ulkopelissä. Koska kenttäpelaajat onnistuvat 90 - 95 prosentissa ajasta. Parhaimmat lyöjät epäonnistuvat 7 kertaa 10:stä. Heidän taikauskonsa ja mallihakuisuutensa, liittyvät hallinnantunteen puutteeseen ja sen sellaiseen.

Mitä näette tässä erityisessä kuvassa? Näkeekö kukaan mitään kohdetta? Tässä on tosiaan jotain, mutta kuvanlaatua on huononnettu. Tätä mietiskellessänne minä kerron, että tämän kokeen teki englantilainen psykologi Susan Blackmore, joka näytti koehenkilöille tämän huononnetun kuvan ja etsi sitten korrelaatiota heidän tuloksiinsa ESP-testissä, joka kertoi heidän uskostaan paranormaali-ilmiöihin, yliluonnolliseen, enkeleihin yms. Ne, joilla oli korkeat pisteet ESP-asteikolla, eivät nähneet huononnetuissa kuvissa ainoastaan useampia hahmoja, vaan myös vääriä hahmoja. Koehenkilöille esitetään nämä. Kalaa on huononnettu 20% tai 50%, ja teille näyttämääni kuvaa 70 prosenttia.

Samankaltaisen kokeen teki myös sveitsiläinen psykologi Peter Brugger, joka huomasi, että merkityksellisiä kuvioita havaittiin enemmän oikeassa aivopuoliskossa, vasemman näkökentän kautta. Jos koehenkilöille esittää kuvat siten, että ne päätyvät oikeaan aivopuoliskoon vasemman sijasta, he näkevät malleja todennäköisemmin kuin vasempaan aivopuoliskoon saapuvissa kuvissa. Oikeassa aivopuoliskossa näyttää ilmenevän paljon mallihakuisuutta. Yritämme siis poraurua aivojen sisälle nähdäksemme, missä kaikki tämä tapahtuu.

Brugger ja hänen kollegansa Christine Mohr antoivat koehenkilöille L-DOPA -lääkettä, jota käytetään myös Parkinsonin taudin hoitoon, koska se liittyy dopamiinin vähentymiseen. L-DOPA lisää dopamiinia. Dopamiinilisä sai koehenkilöt näkemään enemmän malleja kuin ne, jotka eivät saaneet dopamiinia. Dopamiini näyttää olevan lääke, joka liittyy mallihakuisuuteen. Itse asiassa neurolepteja käytetään poistamaan psykoottista käyttäytymistä, kuten paranoiaa, harhoja ja ja hallusinaatioita, mallihakuisuuden ilmentymiä. Ne ovat vääriä malleja, vääriä positiivisia, tyypin I virheitä. Jos potilaille annetaan dopamiiniantagonisteja, oireet häviävät. Toisin sanoen dopamiinin määrää vähentämällä heidän alttiutensa nähdä malleja vähenee. Toisaalta kokaiinin kaltaiset amfetamiinit ovat dopamiiniagonisteja. Ne lisäävät dopamiinin määrää, jolloin tuntee todennäköisemmin euforiaa ja luovuutta, mallihakuisuus lisääntyy.

Itse asiassa Robin Williamsin kertoi äskettäin, kuinka hän uskoi olleensa paljon huvittavampi kokaiinia käyttäessään. Silloin kun hänellä oli se ongelma. Lisädopamiini saattaa liittyä suurempaan luovuuteen. Mielestäni dopamiini muuttaa signaali-kohinasuhdettamme, tarkkuuttamme löytää malleja. Jos suhde on liian matala, tekee todennäköisemmin tyypin II virheitä. Ei pysty näkemään oikeita malleja. Liian skeptinen ei huomaa todella mielenkiintoisia hyviä ideoita. Oikea suhde tekee ihmisen luovaksi, mutta liialliseen hömppään sortumattomaksi. Liian korkea suhde saa näkemään malleja kaikkialla. Jonkun katsoessa luulee joka kerta ihmisten tuijottavan. Luulee olevansa ihmisten puheenaiheena. Jos tuollainen menee ylettömyyksiin, se leimataan hulluudeksi. Tämän eron saattaisimme tehdä kahden nobelistin, Richard Feynmanin ja John Nashin välillä. Toinen näkee ehkä juuri oikean määrän malleja voittaakseen Nobelin palkinnon. Toinen näki malleja ehkä liikaakin. Sitä kutsutaan skitsofreniaksi.

Signaali-kohinasuhde tuottaa ongelmia mallien havaitsemiseen. Tietysti jokainen teistä tietää tarkalleen, mikä tämä on. Minkä mallin näette tässä? Tässä testaan taas teidän cortex cingularis anterior -aluettanne saattamalla teidät malliristiriitaan. Nämä ovat tietenkin Via Uno -kengät. Sandaalit. Aika seksikkäät jalat, täytyy myöntää. Ehkä hieman käsitellyt. Tässä keinussa kaksimieliset kuvat näyttävät kiikkuvan edestakaisin.. Se mitä ajattelee paljon, vaikuttaa siihen, mitä näkee. Tiedän, että näette tässä lampun. Koska tässä valot ovat päällä. Ympäristöliikkeen ansiosta meidän kaikkien tunteita koskettaa merinisäkkäiden ahdinko. Tässä kaksimerkityksessä kuvassa näette tietenkin delfiineitä. Tässä näette delfiinin. Tuossakin on delfiini. Ja tuossa. Sehän on delfiinin pyrstö.

(Naurua)

Jos saa ristiriitaista tietoa, alkaa käydä ylikierroksilla. Jos katsotte tänne alas, kaikki on OK. Jos katsotte ylös, syntyy ristiriita. Täytyy pyöräyttää kuvaa, jotta huomaatte sen huijaukseksi. Mahdoton laatikkoilluusio. Aivoja on helppo jymäyttää 2D-kuvissa. Sanotte: "Älä viitsi Shermer, kuka hyvänsä pystyy noin alkeelliseen illuusioon." Tässä on mainion Jerry Andrus -vainajan "mahdoton laatikko" -illuusio 3D:nä. Siinä Jerry seisoo mahdottomassa laatikossa. Hän oli niin ystävällinen, että lähetti tämän ratkaisuineen. Kamerakulma selittää kaiken. Kuvaaja on tuolla. Tämä lauta näyttää menevän päällekkäin tuon kanssa ja tuo tämän jne. mutta vaikka poistankin sen, illuusio ilmentää voimalliseti aivoihimme iskostunutta pyrkimystä löytää tiettyjä malleja.

Tämä on verraten uusi, joka hätkäyttää meitä, koska ristiriidat saavat vertaamaan tätä kulmaa tuohon. Tosiasiassa tismalleen samat kuvat ovat vierekkäin. Vertaatte tuota kulmaa tämän sijasta tuohon. Aivojanne jymäytetään. Taas kerran havaintolaitteitanne vedätetään.

On helppo nähdä kasvoja, koska meillä on lisäksi kehittynyt kasvojentunnistus-softa ohimolohkoissamme. Tässä kasvoja vuorenrinteellä. En oikeastaan ole edes varma, onko tätä -- saattaa olla käsitelty. Mutta joka tapauksessa pointti selviää. Kumpi näistä näyttää oudolta? Nopea reaktio: Kumpi näyttää oudolta? Vasemmanpuoleinen. OK. Pyöräytän sen oikealle puolelle. Olette oikeassa. Melko kuuluisa illuusio -- tehtiin ensiksi Margaret Thatcheristä. Poliitikkojahan vaihdetaan aina parempiin. Miksi näin tapahtuu? Tiedämme tarkalleen, missä se tapahtuu. Ohimolohkossa, hieman korvan yläpuolella. Pienessä gyrus fusiformis -rakenteessa. Sen tekevät kahdenlaiset solut, jotka tunnistavat joko yleisiä tai erityisiä kasvonpiirteitä. Nämä suuret, nopealiikkeiset solut huomioivat ensin pelkät kasvot. Obaman tunnistaa heti. Sitten huomaa jotain pientä häikkää silmissä ja suussa. Varsinkin niiden ollessa ylösalaisin. Siinä käytetään kasvojen yleistunnistus-softaa.

Kerroin pikku ajatuskokeessamme, että olet Afrikan tasangoilla vaelteleva hominidi. Onko se pelkkä tuuli vai vaarallinen peto? Mikä ero niiden välillä on? Tuuli on eloton, vaarallinen peto on tarkoituksellinen toimija. Tätä prosessia kutsun tekijähakuisuudeksi. Se on taipumus sekoittaa malleja tarkoituksiin, aikeisiin ja toimijoihin, yleensä kaikki tyynni näkymättömiä olentoja. Tämän idean saimme TED-kumppaniltamme Dan Dennettiltä, joka puhui tarkoituksellisesta asennoitumisesta.

Laajennettuna se selittää mielestäni monia eri asioita: sieluja, henkiä, haamuja, jumalia, demoneja, enkeleitä, avaruusolioita, älykkäitä suunnittelijoita, hallitusten salajuonittelijoita ja kaiken maailman näkymättömiä toimijoita, joilla on valtaa ja pyrkimys vainota maailmaamme ja kontrolloida elämäämme. Siihen perustuvat animismi, polyteismi ja monoteismi. Uskotaan, että muukalaiset ovat jotenkin kehittyneempiä ja moraalisempia kuin me. Tarinat kertovat aina, että ne tulevat yläilmoista pelastamaan ja vapauttamaan meidät. Älykäs suunnittelija kuvataan aina superälykkäänä moraalisena hahmona, joka laskeutuu muokkaamaan elämää. Tähän perustuu jopa uskomus, että hallitus voi pelastaa meidät. Se ei enää ole tulevaisuuden trendi. Mutta se on tietynlaista toimijahakuisuutta, jossa oletetaan yläkerran mahtihahmon tulevan pelastamaan meidät.

Se on myös salaliittoteorioiden perusta. Joku piileskelee verhojen takana nyörejä vetelemässä. Milloin Illuminati, milloin Bilderberg-ryhmä. Ongelma lienee mallin havaitsemisessa. Jotkut mallit ovat todellisia, jotkut eivät. Oliko JFK:n murhan takana salaliitto vai yksittäinen tappaja? Jos menee paikalle -- siellä on aina ihmisiä -- kuten käydessäni siellä -- näyttämässä, missä eri ampujat olivat. Suosikkini oli mies viemärikaivossa. Hän pompahti viime tipassa kannen alta ampumaan laukauksen. Mutta Lincolnin murhan takana oli salaliitto. Joten emme voi järjestään torjua kaikkia tuollaisia kuvioita. Katsotaan totuutta silmiin, jotkut kuviot ovat todellisia. Jotkut salaliitot ovat tosia. Saattaa selittää paljon.

9/11 liitetään salaliittoteorioihin. Se oli salaliitto. Teimme siitä kokonaisen numeron. Al-Qaidan 19 jäsenen suunnittema lentokoneisku on salaliitto. Mutta "9/11 -totuusliittolaiset" eivät usko sitä. Heistä se oli Bushin hallinnon sisäpiirijuttu. Mutta se on jo toisen luennon aihe. Tiedättekö, mistä tiedämme, ettei 9/11 ollut Bushin hallinnon tekosia? Koska se toimi.

(Naurua)

(Suosionosoituksia)

Olemme synnynnäisiä dualisteja. Toimijahakuisuutemme johtuu siitä, että nautimme tällaisista elokuvista. Ennen kaikkea siksi, että kykenemme kuvittelemaan eteenpäin. Tiedämme, että jos ohimolohkoa ärsytetään, saadaan aikaan ruumiistairtautumisen kokemuksia, rajatilakokemuksia, joita voidaan aiheuttaa pelkällä elektrodilla ohimolohkoon. Tai se voidaan tehdä aiheuttamalla tajunnanmenetys kiihdytyslingossa. Siitä saa hypoksian, happivajauksen. Aivot aistivat sen ruumiistairtautumisena. Voi myös käyttää -- kuten minä -- Michael Persingerin jumalkypärää, joka pommittaa ohimolohkoja elektromagneettisilla aalloilla. Siitä saa tunteen ruumiistairtautumisesta.

Lopetan esittämällä lyhyen videonpätkän, joka tavallaan nivoo kaiken yhteen. Se kestää vain puolitoista minuuttia. Se sitoo koko esitykseni ennakko-odotusten ja uskon voimaan. Pannaan pyörimään.

Kertoja: Tämä on huulivoidemainoksen vale-esiintymisten tapahtumapaikka.

Nainen: Toivomme, että voimme käyttää osaa tästä maanlaajuisessa mainoksessa. Tässä testataan joitakin huulirasvoja, jotka ovat tuolla. Mallimme Roger ja Matt tulevat olemaan apuna. Meidän oma huulivoiteemme on alan johtava brändi. Onko sinulla mitään sitä vastaan, että suutelet mallejamme testissä?

Tyttö: Ee-i.

Nainen: Eikö? (Tyttö: Ei.) Nainen: Se sopii siis hyvin.

Tyttö: Ei mitään ongelmaa. (Nainen: Okei.)

Tämä on sokkotesti. Voisitko aloittaa laittamalla siteen silmille. Näetkö nyt mitään? (Tyttö: En.) Laita se niin, ettet näe alaskaan. (Tyttö: Okei.)

Nainen: Oletko nyt täysin sokko?

Tyttö: Kyllä. (Nainen: Okei.)

Tässä kokeessa tutkitaan, miten voide suojelee huuliasi. Ja koostumusta. Myös sitä, voitko erottaa jonkin maun?

Tyttö: Okei. (Nainen: Oletko koskaan ennen tehnyt suutelutestiä?)

Tyttö: En.

Nainen: Tulisitko tänne? OK, Voisitko mutristaa huuliasi vähän? Mutrista oikein kunnolla ja nojaa vähän eteenpäin.

(Musiikkia)

(Naurua)

(Naurua)

Selvä. Miltä tuntui, Jennifer?

Jennifer: Hyvältä.

(Naurua)

Tyttö: Voi ei.

(Naurua)

Michael Shermer: Kiitoksia oikein paljon. Kiitoksia. Kiitos.