Joshua Walters: Tarpeeksi hulluna olemisesta

Nimeni on Joshua Walters. Olen esiintyvä taiteilija.

(Beatboxingia)

(Naurua)

(Aplodeja)

Mutta sen lisäksi että olen esiintyjä, minun on myös diagnosoitu sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Pidän sitä positiivisena seikkana, sillä mitä hullumpi olen näyttämöllä, sitä viihdyttävämpi minusta tulee. Kun oli 16-vuotias, San Franciscossa, minulla oli läpimurtava maaninen jakso, jolloin luulin olevani Jeesus Kristus. Saatatte ajatella, että se oli pelottavaa, mutta itse asiassa ei ole olemassa sellaista huumetta, joka aiheuttaisi yhtä voimakasta mielihyvää kuin ajatella olevansa Jeesus Kristus.

(Naurua)

Minut lähetettiin laitokseen, psykiatriselle osastolle, ja psykiatrisella osastolla kaikki pitävät omaa yhden miehen esitystään. (Naurua) Sille ei ole tällaista yleisöä oikeuttamassa harjoitteluajan. He vain harjoittelevat. Eräänä päivänä he pääsevät tänne. Kun pääsin pois, minut diagnosoitiin ja psykiatri määräsi minulle lääkityksen. "Okei, Josh, annetaanpa sinulle vähän --- vaikkapa Zyprexaa. Okei? Hmm? Ainakin minun kynässäni lukee niin." (Naurua) Huomaan, että jotkut teistä ovat alalla. Tunnen äänenne. Ensimmäinen puolikas lukiota oli maanisen jakson kanssa kamppailua, ja toinen puolikas näillä lääkkeillä ylilääkittynä olemista, jolloin nukuin läpi lukioni. Toinen puolisko oli vain yksi iso nokkauni, luokassa. Kun pääsin pois minulla oli mahdollisuus valita. Saatoin joko kieltää mielisairauteni tai ottaa sen haltuuni mielen taitonani.

(Fanfaari)

Tällä hetkellä on olemassa liike, joka pyrkii määrittelemään mielisairauden positiiviseksi ilmiöksi -- ainakin sen hypomaanisen osan. Jos ette satu tietämään, mitä hypomania on, se on kuin villiintynyt kone, kuin Ferrarin moottori, ilman jarruja. Monilla puhujilla täällä, monilla teistä yleisön joukossa, on tuo luova piirre, ja te tiedätte, mitä tarkoitan. Teitä ajaa sisäinen pakko tehdä jotakin, jota muut pitävät mahdottomana.

On olemassa kirja -- John Gartner. John Gartner kirjoitti teoksen "The Hypomanic Edge", jossa Kristoffer Kolumbus ja Ted Turner ja Steve Jobs ja kaikki nämä bisnesajattelijat taistelevat tämän ominaisuuden kanssa. Toisenlainen kirja kirjoitettiin jokin aika sitten, 90-luvun puolivälissä, Kay Redfield Jamisonin teos nimeltä "Touched With Fire", jossa tätä ominaisuutta tarkasteltiin luovuuden näkökulmasta, missä Mozart ja Beethoven ja Van Gogh kaikki kärsivät maanis-depressiivisyydestä. Jotkut heistä tekivät itsemurhan. Joten kyseessä ei ollut pelkästään sairauden hyvä puoli.

Viime aikoina tällä alalla on tapahtunut kehitystä. New Yor Timesissa ilmestyi artikkeli, syyskuussa 2010, jossa sanottiin: "Riittävän maaninen." Ole riittävän maaninen, kun sijoittajat jotka etsivät yrittäjiä, joilla on tällainen asteikko -- tiedätte, mitä tarkoitan -- ei kenties täysin kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta he ovat kaksisuuntaisella asteikolla -- jossa toisaalla ajatellaan olevansa Jeesus, ja toisella puolella mahdollisesti vain tehdään paljon rahaa. (Naurua) Sinun valintasi. Sinun valintasi. Ja jokainen on jossakin keskivaiheilla. Jokainen on jossain keskivaiheilla.

Joten kenties ei olekaan olemassa hulluutta, ja mielisairaaksi diagnosointi ei tarkoita, että olisi hullu. Ehkä se vain tarkoittaa, että on herkempi sille, mitä useimmat eivät näe tai tunne. Ehkä kukaan ei todella ole hullu. Kaikki ovat vain pikkuisen kajahtaneita. Kuinka paljon, riippuu siitä, mihin kohtaan asteikkoa asettuu. Kuinka paljon riippuu siitä, kuinka onnekas on.

Kiitos.

(Aplodeja)