Johan Rockstrom: Annetaan ympäristön ohjata kehitystämme

Elämme ihmisten hallinnoimalla planeetalla asettaen ennennäkemättömiä paineita Maan järjestelmille. Nämä ovat huonoja uutisia, mutta kenties yllättäen ne ovat myös hyviä uutisia. Olemme ensimmäinen sukupolvi joka tieteen ansiosta on tulossa tietoiseksi siitä, että saatamme olla aliarvioimassa vakauden ja kyvyn jolla Maa ylläpitää ihmiskunnan kehitystä. Nämä ovat myös hyviä uutisia, koska kohtaamamme planetaariset uhat ovat niin suuria, että toimiminen kuin mitään ei olisi tapahtunut ei ole mahdollista. Itse asiassa olemme vaiheessa, jossa transformatiivinen muutos on välttämätöntä. Tämä avaa ikkunan innovaatioille, uusille ideoille ja uusille paradigmoille. Tämä on tieteellinen matka ihmiskunnan kohtaamiin haasteisiin kestävän kehityksen globaalissa vaiheessa.

Tälle matkalle haluaisin teidän lisäksenne ottaa mukaan hyvän ystäväni, asianosaisen, joka on aina poissa kun neuvottelemme ympäristöasioista, osakkaan, joka kieltäytyy kompromisseista -- planeettamme Maa. Ajattelin tuoda hänet tänään mukanani lavalle, jotta hän voi todistaa tätä merkittävää matkaa, joka nöyrästi muistuttaa meitä siitä armonajasta, joka meillä on ollut viimeiset 10 000 vuotta. Tässä ovat planeettamme elinolosuhteet viimeisten 100 000 vuoden ajalta. Se on hyvin merkittävä jakso. Se on noin puolet siitä ajasta jolloin moderni ihminen on elänyt planeetalla. Meillä on ollut karkeasti ottaen samat kyvyt, jotka loivat tuntemamme sivilisaatiot. Nämä ovat planeettamme ympäristöolosuhteet.

lämpötilan vaihteluna kuvattuna. Se oli kuoppainen kyyti. Kriisikaudella 80 000 vuotta sitten me jätämme Afrikan. Me asutamme Australian toisella kriisikaudella 60 000 vuotta sitten lähdemme Aasiasta Eurooppaan jälleen uudella kriisikaudella 40 000 vuotta sitten. lopulta saavumme huomattavan vakaalle holoseeniaikakaudelle, ainoalle tuntemallemme ajanjaksolle Maan historiassa joka pystyy ylläpitämään ihmiskunnan kehitystä. Kun tuhat vuotta tätä ajanjaksoa oli kulunut, me hylkäämme metsästäjä-keräilijän tapamme. Määrämme kasvaa muutamasta miljoonasta ihmisestä nykyiseen seitsemään miljardiin. Mesopotamian kulttuurissa keksimme maanviljelyn, kesytämme eläimiä ja kasveja. Sitten tulevat roomalaiset ja kreikkalaiset, ja lopun tarinasta te tunnettekin. Ainoa tuntemamme ajanjakso, joka voi ylläpitää ihmiskuntaa.

Ongelmana on se, että asetamme tämän planeettaraukan nelinkertaiseen puristukseen. Ensimmäinen puristus on, tietenkin, väestönkasvu. Tässä ei ole kyse vain numeroista. Tässä ei ole kyse vain siitä, että meitä on seitsemän miljardia ihmistä, sitoutuneena yhdeksään miljardiin, kyse on myös oikeudenmukaisuudesta. Suurimman osan planeetan ympäristövaikutuksista on aiheuttanut rikas vähemmistö, se 20 prosenttia joka hyppäsi teollistumisen kelkkaan 1700-luvun puolivälissä. Suurin osa planeetasta, haaveillessaan kehityksestä, ollessaan oikeutettu kehitykseen, haaveilee suurelta osin kestämättömästä elämäntavasta, valtava paine.

Toinen paineen aiheuttaja planeetalle on, tietenkin, ilmastoagenda, suuri kysymys, jossa politiikan tulkinta tieteestä on se, että olisi riittävää tasapainottaa kasvihuonekaasut 450 ppm:ään jotta vältettäisiin keskilämpötilojen nousu yli kahdella asteella, jotta vältettäisiin riski, että me saatamme destabilisoida Länsi-Antarktiksen jääpeiton, johtaen 6 metrin pinnannousuun, riski Grönlannin jääpeiton destabilisoinnista, joka johtaa toiseen seitsemän metrin merenpinnan nousuun. Nyt, sitä olisi toivonut ilmastopaineiden iskevän vahvaan planeettaan, kestävään planeettaan, mutta valitettavasti, kolmas paineenaiheuttaja on ekosysteemien väheneminen. Koskaan emme ole viimeisten 50 vuoden aikana nähneet yhtä jyrkkää vähenemistä planeetan ekosysteemien toiminnoissa ja suorituksissa, joista yksi on kyky säädellä ilmastoa pitkällä tähtäimellä metsissä, maalla ja biodiversiteetissä.

Neljäs puristus on yllätys, huomio ja todisteet että meidän täytyy hylätä vanha paradigma, jonka mukaan ekosysteemit käyttäytyvät lineaarisesti, ennustettavasti, hallittavasti meidän niin sanotuissa lineaarisissa järjestelmissämme, ja se, että itseasiassa yllätykset ovat universaaleja, kun systeemit keikahtavat kumoon hyvin nopeasti ja yhtäkkisesti ja usein peruuttamattomasti. Tämä, rakkaat ystävät, asettaa ihmiskunnan paineen planeetalle massiivisessa mittakaavassa. Olemme itse asiassa saattaneet siirtyä uuteen geologiseen aikakauteen, antroposeeniin, jossa ihmiset ovat pääasiallinen muutosvoima planeetan tasolla.

Nyt, tutkijana, mitä todisteita tästä on? No, todisteet ovat, valitettavasti, riittoisat. Se ei ole pelkästään hiilidioksidi, jolla on tämä jääkiekkomailan muotoinen kiihtyvän muutoksen käyrä. Voidaan valita käytännössä mikä tahansa parametri, jolla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille -- typpioksidi, metaani, metsien katoaminen, liikakalastus, maan eroosio, lajien kato -- niillä kaikilla on sama kuvio viimeisten 200 vuoden ajalta. Ne kaikki nousevat samanaikaisesti 50-luvun puolivälissä, 10 vuotta toisen maailmansodan jälkeen, näyttäen erittäin selvästi, että ihmisten yritystoiminnan laajamittainen kiihtyminen alkaa 50-luvun puolivälissä. Nähdään ensimmäistä kertaa globaalin tason jälki. Ja voin kertoa teille, jos perehtyy tutkimukseen kussakin näistä, löytää jotain kertakaikkisen tärkeää, johtopäätöksen, että me olemme saattaneet saapua pisteeseen, jossa meidän on taivutettava käyriä, että me olemme saattaneet saavuttaa kaikkein haastavimman ja jännittävimmän vuosikymmenen ihmiskunnan historiassa planeetalla, vuosikymmenen, jolloin meidän on taivutettava käyriä.

Nyt, ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi -- pelkässä käyrien taivuttamisessa ja planeettaan kohdistuvien kiihtyvästi kasvavien paineiden ymmärtämisessä -- meidän täytyy myös tunnustaa se tosiasia, että järjestelmillä on useita kynnysten erottamia vakaita olotiloja -- tässä kuvattuna tällä palloa ja kuppia esittävällä kaaviolla, jossa kupin syvyys kertoo järjestelmän vakaudesta. Nyt, järjestelmä saattaa asteittain -- ilmastonmuutoksen, eroosion, biodiversiteetin vähenemisen alaisissa paineissa -- menettää kupin syvyyttä, vakautta, mutta näyttää terveeltä ja näyttää yhtäkkiä kynnysarvon saavutettuaan keikahtavan ympäri. Upff. Anteeksi. Muuttaen olotilaansa ja kirjaimellisesti päätyen epätoivottavaan tilanteeseen, jossa uusi biofysikaalinen logiikka ottavaa vallan, uudet lajit ottavat vallan, ja järjestelmä lukkiutuu.

Onko meillä todisteita tästä? Kyllä, koralliriuttojen systeemit. Monimuotoiset, matalaravinteiset kovat korallijärjestelmät liikakalastuksen, kestämättömän turismin ja ilmastonmuutoksen moninaisissa paineissa. Laukaiseva tekijä, ja systeemi keikahtaa kumoon, menettää vakautensa, pehmeät korallit ottavat vallan ja päädytään epätoivottuihin järjestelmiin, jotka eivät pysty tukemaan taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Arktis, kaunis järjestelmä, planetaarisen tason säätelevä biomi, ottaa ilmastonmuutokselta vastaan iskun toisensa jälkeen, näyttäen olevan hyvässä kunnossa. Yksikään tutkija ei pystynyt ennustamaan, että 2007, yllättäen, mikä saattoi tarkoittaa raja-arvon ylittämistä. Järjestelmä yhtäkkiä, erittäin yllättävästi, menettää 30 - 40 prosenttia sen kesäjääpeitteestään. Ja draama on, tietysti, siinä, että kun järjestelmä tekee näin, sen logiikka saattaa vaihtua. Se saattaa lukittua epätoivottuun tilaan, koska se vaihtaa väriä, imee enemmän energiaa, ja järjestelmä saattaa jäädä jumiin. Minun mielestäni suurin punainen varoituslippu ihmiskunnalle siitä, että me olemme arveluttavassa tilanteessa. Sivumennen sanoen, tiesittehän, että ainoa punainen lippu joka täällä nostettiin, oli nimeltä mainitsemattoman maan sukellusvene, joka pystytti punaisen lipun Arktiksen pohjaan voidakseen hallinnoida öljyvarantoja.

Nyt, sikäli kuin meillä on todisteita, joita meillä nyt on, siitä että kosteikot, metsät, sademetsät käyttäytyvät epälineaarisella tavalla. Kutakuinkin 30 tiedemiestä ympäri maailman kokoontuivat ja kysyivät ensimmäistä kertaa "Täytyykö meidän laittaa planeetta purkkiin?" Joten meidän täytyy kysyä itseltämme: uhkaammeko tätä poikkeuksellisen vakaata holoseenikautta? Asetammeko itsemme itseasiassa tilanteeseen, jossa päädymme liian lähelle raja-arvoja, jotka saattavat johtaa vahingolliseen ja erittäin epätoivottuun, ellei jopa katatsrofaaliseen muutokseen ihmiskunnan kehityksessä? Tiedättehän, emme halua seistä siellä. Itse asiassa, ei edes ole sallittua seisoa missä tämä herrasmies seisoo, kuohuvissa, liukkaissa vesissä kynnyksellä. Tuolla on itseasiassa aita aika kaukana ylävirrassa tältä kynnykseltä, jonka takana ollaan vaara-alueella. Ja tämä on uusi paradigma, jonka muodostimme kaksi, kolme vuotta sitten, tunnustaen, että meidän vanha paradigmamme, jossa vain analysoitiin ja työnnettiin ja ennustettiin parametreja tulevaisuuteen, tavoitteena ympäristövaikutusten minimointi, on menneisyydestä.

Nyt meidän täytyy kysyä itseltämme: mitä ovat ne suuret ympäristön prosessit, joiden vahteja meidän täytyy olla pitääksemme itsemme turvassa holoseenissa? Ja voisimmeko jopa, kiitos Maan järjestelmien tutkimuksen merkittävien edistysaskelten, tunnistaa kynnysarvot, pisteet, joissa voimme odottaa epälineaarisia muutoksia? Ja voisimmeko jopa määritellä planetaariset rajat, aidan, jonka sisäpuolella meillä on ihmiskunnalle turvallinen toimintakenttä? Tämä työ, joka oli julkaistu "Naturessa", loppuvuodesta 2009, lukuisien vuosien analysoinnin jälkeen, johti lopulliseen ehdotukseen, että voimme löytää vain yhdeksän planetaarista rajaa joiden avulla, aktiivisen vahdin alaisena, on mahdollista pitää itsellämme turvallinen toimintatila. Näihin kuluu, tietenkin, ilmasto. Saattaa tulla yllätyksenä että se ei ole pelkästään ilmasto. Mutta se näyttää, että me olemme kytköksissä, monien planeetan järjestelmien joukossa, kolmeen suureen järjestelmään, ilmastonmuutoksen, stratosfäärisen otsonikadon ja merien happamoitumisen ollessa ne kolme suurta järjestelmää, joista on tieteellinen todistusaineisto laajamittaisista kynnysarvoista planeetan historian ajalta.

Mutta sisällytämme myös ne, joita kutsumme hitaiksi muuttujiksi, järjestelmät, jotka, pinnan alla, säätelevät ja puskuroivat planeetan kapasiteettia vakauteen -- planeetan suurten typpi- ja fosforikiertojen häiriöt, maankäytön muutos, biodiversiteetin häviämisen taso, makean veden käyttö, toiminnot jotka säätelevät planeetan biomassaa, hiilinieluja, monimuotoisuutta. Ja sitten meillä on kaksi parametriä, joita emme pystyneet kvantifoimaan -- ilmansaateet, mukaanlukien lämmittävät kaasut ja ilmaa saastuttavat sulfaatit ja nitraatit, mutta myös kemialliset saasteet. Yhdessä nämä muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ohjaamaan ihmiskunnan kehitystä antroposeenissä, ymmärtäen, että planeetta on monimutkainen itsesäätelevä järjestelmä. Itseasiassa, suurin osa todistusaineistosta viittaa siihen, että nämä yhdeksän saattavat käyttäytyä kuin kolme muskettisoturia -- "Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta." Metsiä heikennetään, mennään yli rajan maalla, heikennetään ilmastojärjestelmän kykyä pysyä vakaana. Draama tässä on itseasiassa se, että saattaa näyttää siltä, että ilmastohaaste on helppo, jos otetaan huomioon koko haaste kestävästä kehityksestä.

Tämä on siis alkuräjähdystä vastaava hetki ihmiskunnan kehityksessä turvallisen toimintaitilan planetaaristen rajojen sisällä. Mitä näette tässä mustalla viivalla on turvallinen toiminta-alue, mitatut rajat, kuten tämä analyysi ehdottaa. Keltainen täplä tässä keskellä on meidän lähtöpisteemme, esiteollinen piste, jossa olimme erittäin turvallisesti turvallisella toiminta-alueella. 50-luvulla alamme haarautua. Jo 60-luvulla, johtuen vihreästä vallankumouksesta ja Haber-Bosch -menetelmästä ilmakehän typen sitomiseksi -- tiesittehän, nykypäivän ihmiset ottava ilmakehästä enemmän typpeä, kuin koko biosfääri kokonaisuudessaan luonnollisesti. Me emme ylitä ilmastorajaa ennen varhaista 90-lukua, tosiaankin, heti Rion jälkeen. Ja tänään olemme tilanteessa, jossa me arvioimme, että olemme ylittäneet kolme rajaa, biodiversiteetin menetyksen taso, joka on kuudes sukupuuttojen aikakausi ihmiskunnan historiassa -- joista yksi on dinosaurusten sukupuutto -- typpi ja ilmastonmuutos. Mutta meillä on vielä joitakin vapausasteita muissa, mutta lähestymme nopeasti maalla, vedessä, fosforissa ja merissä. Mutta tämä muodostaa uuden paradigman ohjaamaan ihmiskuntaa, valaisemaan meidän, toistaiseksi, musertavaa teollista konettamme, joka toimii ikään kuin olisimme pimeällä, suoralla valtatiellä.

Nyt kysymys on siis: kuinka synkkää tämä on? Onko siis kestävä kehitys utopiaa? No, ei ole tiedettä kertomaan vastausta. Itseasiassa on yltäkylläisesti tiedettä viittamaan, että me pystymme tekemään tämän mullistavan muutoksen, että meillä on kyky siirtyä uudelle, innovatiiviselle vaihteelle kaikilla asteikoilla. Draama on, tietysti, siinä, että 200 maan tällä planeetalla on samanaikaisesti alettava liikkua samaan suuntaan. Mutta tämä muuttaa perusteellisesti hallinto- ja johtamisparadigmojamme nykyisestä lineaarisesta, käskytys ja kontrollointi -ajattelusta, tehokkuuden ja optimoinnin tarkastelusta kohti paljon joustavampaa, mukautumiskykyisempää lähestymistapaa, jossa tunnustamme, että päällekkäisyys, sekä sosiaalisissa että ympäristön järjestelmissä, on avainasemassa, jotta pystytään toimimaan globaalin muutoksen turbulentilla aikakaudella. Meidän täytyy investoida sinnikkyyteen, sosiaalisten ja ekologisten järjestelmien kykyyn sietää iskuja ja silti pysyä toivotussa kupissa. Meidän täytyy investoida muutoskyvykkyyteen, siirtymiseen kriisistä innovaatioon, ja kykyyn nousta kriisin jälkeen, ja, tietysti, sopeutua välttämättömään muutokseen. Tämä on uusi paradigma. Emme tee tätä millään hallinnon tasolla.

Mutta tapahtuuko se kaikkialla? Onko meillä yhtään esimerkkiä onnistumisesta tässä ajattelutavan muutoksen soveltamisessa paikallisella tasolla? No, kyllä, itseasiassa meillä on, ja lista voi alkaa tulla pidemmäksi ja pidemmäksi. Hyviä uutisia on olemassa esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta, missä auraviljelyjärjestelmät 50- ja 60-luvuilta johtivat maatalouden pohjimmiltaan umpikujaan, yhä pienempiin ja pienempiin satoihin, heikkenevään orgaaniseen materiaaliin ja perustavanlaatuisiin toimeentulo-ongelmiin Paraguaissa, Uruguaissa ja useissa maissa, Brasiliassa, johtaen innovaatioon ja yrittäjyyteen maanviljelijöiden keskuudessa yhteistyössä tutkijoiden kanssa, nolla-viljelyjärjestelmien maataloudelliseen vallankumoukseen yhdistettynä lehtikateviljelyyn paikallisesti sopeutetuilla teknologioilla, jotka tänään, esimerkiksi, joissakin maissa, ovat johtaneet suunnattomaan kasvuun lehtikate- ja nollakyntöviljelyn alueella, joka ei pelkästään tuota enemmän ruokaa, vaan myös sitoo hiiltä.

Australian Suuri Valliriutta on toinen menestystarina. Turistiliikennöitsijöiden, kalastajien, Australian Suuren Valliriutan viranomaisten ja tutkijoiden oivalluksena, että Suuri Valliriutta on tuomittu nykyisen hallinnon alaisuudessa. Globaali muutos, kaunistelukulttuuri liikakalastus ja kestämätön turismi kaikki yhdessä asettavat tämän järjestelmän kriisin toteutumiselle alttiiksi. Mutta mahdollisuuksien ikkuna oli innovaatio ja uusi ajattelutapa, joka tänä päivänä on johtanut täysin uuteen hallintostrategiaan kantokyvyn rakentamiseksi, päällekäisyyksien tunnustamiseksi ja investoimiseksi koko järjestelmään yhtenäisenä kokonaisuutena, ja siten sallia paljon enemmän päällekkäisyyksiä järjestelmässä.

Ruotsissa, maassa josta minä tulen, on muita esimerkkejä, missä eteläisen Ruotsin kosteikot nähtiin -- kuten monissa maissa -- tulviin taipuvaisena saastuneena maanvaivana kaupunkien lähialueilla. Mutta taas, kriisi, uusi kumppanuus, paikalliset toimijat, muuttamassa nämä avaintekijäksi kestävässä kaupunkisuunnittelussa. Joten kriisi johtaa mahdollisuuksiin.

No, entä sitten tulevaisuus? Tulevaisuudessa on tietysti yksi massiivinen haaste, joka on yhdeksän miljardin ihmisen ruokkiminen. Emme tarvitse mitään vähempää kuin uuden vihreän vallankumouksen, ja planeetan rajat näyttävät, että maatalouden on muututtava kasvihuonekaasujen lähteestä nieluksi. Sen täytyy pohjimmiltaan tehdä tämä nykyisellä maa-alueella. Emme voi laajentaa enää, koska se kuluttaa planetaarisia rajoja. Emme voi jatkaa veden kulutusta nykyisessä mitassa, jossa 25 prosenttia maailman joista ei edes saavuta merta. Ja me tarvitsemme muutoksen. No, kiinnostavasti, ja perustuen minun ja muiden työhön esimerkiksi Afrikassa, olemme näytäneet, että jopa kaikkein haavoittuvaisimmat pienen mittakaavan sadeviljelyjärjestelmät silloittamalla kuivat kaudet innovaatioiden ja täydentävän kastelun avulla, sulkemalla ravinteiden kierto kestävillä viemäröintijärjestelmillä vessoista takaisin viljelijöiden pelloille, ja innovaatioilla viljelyjärjetelmissä, me voimme kolminkertaistaa, nelinkertaistaa sadot nykyisellä maa-alueella.

Elinor Ostrom, viimeisin talouden Nobelin saaja, näyttää selkeästi empiirisesti ympäri maailmaa, että me voimme hallita yhteismaita, jos investoimme luottamukseen, paikallisiin, toimintaperustaisiin kumppanuuksiin ja laaja-alaisiin institutionaalisiin innovaatioihin, joissa paikalliset toimijat, yhdessä, voivat käsitellä globaaleja yhteisomaisuuksia suuressa mittakaavassa. Mutta jopa kovan politiikan alueella on innovaatioita Tiedämme, että meidän täytyy siirtyä hyvin nopeasti fossiiliriippuvuudestamme matalahiiliseen talouteen ennätysajassa. Ja mitä me teemme? Kaikki puhuvat hiiliveroista -- ne eivät toimi -- päästöhankkeista, mutta esimerkiksi yksi politiikan keino, syöttötariffit energiajärjestelmille, jota sovelletaan jo, merituulivoimajärjestelmiin sitä käyttävästä Kiinasta aina USA:an, missä annetaan takuuhinta uusiutuvan energian investoinneille, mutta sähköä voidaan subventoida köyhille ihmisille. Ihmisiä saadaan pois köyhyydestä. Energiasektoriin liittyvät ilmasto-ongelmat ratkaistaan, samalla kun stimuloidaan innovaatiota -- esimerkkejä asioista, jotka voidaan levittää nopeasti planetaarisella tasolla.

Joten on olemassa epäilemättä mahdollisuuksia, ja voimme listata, monia, monia esimerkkejä muutoksellisista mahdollisuuksista ympäri planeettaa. Keskeinen ajatus kaikissa niissä, punainen lanka, on muutos ajattelutavassa, siirtyminen pois tilanteesta, jossa me vain yksinkertaisesti puskemme itseämme pimeämpään tulevaisuuteen, jossa me sen sijaan ennakoimme tulevaisuuttamme, ja sanomme, "Mikä on planeetan pelikenttä? Mitä ovat planetaariset rajat joiden sisällä voimme turvallisesti toimia?" ja sitten jäljitämme innovaatioita sen sisällä. Mutta tietysti, dramatiikka on siinä, se selvästi näyttää, että vähittäinen muutos ei ole vaihtoehto.

Joten, siinä ovat tieteelliset todisteet. Ne ikään kuin kertovat huonot uutiset, että me kohtaamme suurimman muutoksellisen kehityksen sitten teollistumisen. Itse asiassa, se mitä meidän täytyy tehdä seuraavien 40 vuoden aikana on paljon dramaattisempaa ja kiinnostavampaa, kuin se, mitä me teimme kun siirryimme tilanteeseen, jossa olemme tänään. Nyt, tiede viittaa siihen, että, kyllä, voimme saavuttaa vauraan tulevaisuuden turvallisen toiminta-alueen sisällä, jos liikumme samanaikaisesti, tehden yhteistyötä globaalilla tasolla, paikallisesta globaalille tasolle, muutoksellisissa vaihtoehdoissa, jotka rakentavat kestokykyä rajallisella planeetalla.

Kiitos.

(Aplodeja)