Elliot Krane: Kroonisen kivun mysteeri

Lastenlääkärinä ja nukutuslääkärinä hankin elantoni lapsia nukuttamalla. (Naurua) Luennoitsijana nukutan kuulijani ilmaiseksi. (Naurua) Varsinainen työni on enimmäkseen kivunhoitopalvelua Packardin lastensairaalassa Stanfordissa Palo Altossa. Noin 20 - 25 vuoden kokemuksesta alalla haluan tänä aamuna kertoa, että kipu on tauti.

Enimmäkseen kipua pidetään taudin oireena. Useimmiten totta. Kipu on oire kasvaimesta, tartunnasta, tulehduksesta tai leikkauksesta. Mutta noin 10 %:ssa tapauksista potilaan kipu jatkuu vielä toipumisen jälkeen. Se kestää kuukausia, usein vuosia. Kun näin käy, kipu on oma tautinsa. Ennen kuin kerron, miten tämän ajatellaan tapahtuvan ja mitä voidaan tehdä, haluan näyttää, miltä potilaistani tuntuu. Kuvitelkaa, että sivelen kättänne tällä sulalla, kuten nyt omaani. Haluan, että kuvittelette minun sivelevän sitä tällä. Älkää karatko. (Naurua) Hyvin erilainen tunne. Miten tämä liittyy krooniseen kipuun? Yhdistäkääpä kaksi asiaa mielessänne. Kuvitelkaa, millaista elämänne olisi, jos sivelisin kättänne sulalla, mutta aivonne kertoisivat, että tuntisitte tämän -- kuten potilaani, joita krooninen kipu vaivaa. Voitte kuvitella jopa vieläkin pahempaa. Ajatelkaa, että kutittelisin lapsenne kättä tällä sulalla, ja hänen aivonsa kertoisivat tunteen puhalluslampun aiheuttamaksi.

Näin koki potilaani Chandler, jonka näette kuvassa. Kuten näette, hän on kaunis nuori nainen. Hän oli 16-vuotias tavatessamme viime vuonna, ja halusi ammattitanssijaksi. Eräässä tanssiharjoituksessa hän kaatui kätensä päälle ja nyrjäytti ranteensa. Luultavasti kuvittelisitte kuten hän, että nyrjähtänyt ranne on pikku juttu ihmisen elämässä. Ideaaliside, parisen viikkoa ibuprofeiinia, ja se siitä. Mutta Chandllerin kohdalla se oli tarinan alku. Tältä käsi näytti, kun hän tuli klinikalleni kolmisen kuukautta nyrjähdyksestä. Käden väri on muuttunut sinipunaiseksi. Koskettaessa se tuntui jääkylmältä. Lihakset olivat jähmettyneet, halvaantuneet -- dystoniset, kuten sanotaan. Kipu oli levinnyt ranteesta kämmeneen, sormenpäihin sekä kyynärpäähän, miltei olkapäähän saakka.

Pahinta ei ollut spontaani ympärivuorokautinen kipu. Pahinta oli se, että hänellä oli allodynia, sulalla ja puhalluslampulla äsken kuvaamani lääketieteellinen ilmiö. Keveinkin kosketus hänen käsivarteensa -- käden tai jopa hihan tai vaatteen kosketus pukeutuessa -- aiheutti raastavaa, polttavaa kipua.

Kuinka hermosto voi erehtyä niin pahasti? Kuinka hermosto voi tulkita väärin kädellä koskettamisen kaltaisen harmittoman tuntemuksen ja muuttaa sen liekin kosketuksen ilkeäksi aistimukseksi? Voisi kuvitella, että ihmisen hermoston johdotus on samanlainen kuin asuintalossa. Talossa johdot kulkevat seinässä valokatkaisimesta katon kytkentärasiaan ja kytkentärasiasta lamppuun. Kun painaa katkaisijasta, valot syttyvät. Kun kytkee virran pois, valot sammuvat. Hermoston toimintaa luullaan ihan samanlaiseksi. Jos lyö vasaralla peukaloonsa, käden johdot -- joita tietenkin kutsutaan hermoiksi -- välittävät tiedon selkäytimen kytkentärasiaan, mistä uudet johdot, uudet hermot vievät tiedon aivoihin, missä ihminen tiedostaa satuttaneensa peukalonsa.

Ihmiskehossa tilanne on tietysti paljon monimutkaisempi. Sen sijaan, että selkäytimessä olisi yksinkertaisesti kytkentärasia, missä yksi hermo viestii toiselle vapauttamalla pieniä ruskeita välittäjäaineiksi kutsuttuja kemiallisia informaatiopaketteja suoraviivaisesti yksi - yhteen, itse asiassa välittäjäaineet leviävät tosiasiassa kolmeen suuntaan -- sivu- ja pystysuuntaan, selkärankaa ylös ja alas -- ja alkavat vuorovaikuttaa viereisten solujen kanssa. Näitä hermotukisoluja, gliasoluja, luultiin selkäytimen vähäpätöisiksi rakenneosiksi, jotka pitivät pelkästään koossa kaikkia tärkeitä asioita, kuten hermoja. Mutta käy ilmi, että gliasolut ovat elintärkeitä säätelijöitä, vahvistajia ja kipuaistimusten vääristäjiä. Gliasolut aktivoituvat. Niiden DNA alkaa syntetisoida uusia proteiineja, jotka leviävät ja ovat vuorovaikutuksessa viereisiin soluihin. Ne vapauttavat välittäjäaineitaan. Välittäjäaineet leviävät ja aktivoivat viereisiä gliasoluja jne. kunnes muodostuu positiivinen takaisinkytkentä.

Miltei kuin joku tulisi kotiisi vetämään uudet sähköjohdot niin, että sytyttäessäsi valot seuraavan kerran, alakerran vessa vedettäisiin tai astianpesukoneesi menisi päälle tai tietokoneesi näyttö sammuisi. Hullua, mutta kroonisessa kivussa tapahtuu juuri näin. Siksi kivusta tulee oma tautinsa. Hermosto on muovautumiskyinen. Se muuttuu ja muovautuu ärsykkeisiin reagoidessaan.

Mitä asialle tehdään? Mitä voi tehdä Chandlerin kaltaisessa tapauksessa? Potilaiden hoito on nykyisin melko hienostumatonta. Heitä hoidetaan oireita muuttavilla lääkkeillä -- kipulääkkeillä -- jotka eivät suoraan sanoen tehoa kovin hyvin tällaiseen kipuun. Äänekkäät ja aktiiviset solut, joiden pitäisi olla hiljaa, nukutetaan paikallispuudutuksella. Mikä tärkeintä, käytetään tiukkaa ja usein epämiellyttävää fysio- ja toimintaterapiaa, jotta hermot saataisiin uudelleen vastaamaan normaalisti jokapäiväisen elämän toimintoihin ja aistimuksiin. Kaikkea tätä tuetaan intensiivisellä psykoterapialla alakuloisuutta, epätoivoa ja masennusta vastaan, jotka aina liittyvät ankaraan, krooniseen kipuun.

Tuloksia saadaan, kuten näette tällä videolla Chandleristä, joka kaksi kuukautta ensitapaamisestamme tekee voltin takaperin. Eilen olimme yhdessä lounaalla, koska hän opiskelee tanssia täällä Long Beachissä. Hän menestyy aivan upeasti.

Mutta tulevaisuus on itse asiassa vielä valoisampi. On toiveita, että kehitetään uusia lääkkeitä, jotka eivät muuntele oireita ja pelkästään naamioi ongelmaa, kuten nykyisin, vaan tautiin vaikuttavia lääkkeitä, jotka todella puuttuvat ongelman ytimeen ja iskevät gliasoluihin tai niiden kehittämiin haitallisiin proteiineihin, jotka levitessään sekoittavat keskushermoston muokkautuvuuden, mikä pystyy vääristämään ja voimistamaan kivuksi kutsuttuja aistimuksia. Joten uskon,

että tulevaisuudessa George Carlinin profeetalliset sanat toteutuvat. Hän sanoi: "Filosofiani: Ei kipua, ei kipua."

Kiitoksia paljon.

(Suosionosoituksia)