David Blaine: Kuinka pidätin henkeäni 17 min

Taikurina yritän luoda kuvia, jotka saavat ihmiset pysähtymään ja ajattelemaan. Yritän myös haastaa itseni tekemään asioita, joita lääkärit pitävät mahdottomina. Minut haudattiin elävältä New Yorkissa, haudattuna arkussa huhtikuussa 1999 viikon. Elin siellä vain vedellä. Ja se oli niin hauskaa, että päätin ryhtyä muihin vastaaviin tempauksiin. Seuraavaksi jäädytin itseni jäähän kolmeksi päiväksi ja kolmeksi yöksi New Yorkissa. Se oli paljon hankalampaa kuin olin olettanut. Sen jälkeen seisoin 30 metriä korkean pilarin päässä 36 tuntia. Aloin hallusinoida niin pahoin, että rakennukset takanani alkoivat näyttää isoilta eläinten päiltä.

Sitten menin Lontooseen. Asuin Lontoossa lasilaatikossa 44 päivää vain vedellä. Se oli minulle yksi vaikeimmista tekemistäni tempuista, mutta se oli myös kaikkein kaunein. Monet olivat niin skeptisiä, erityisesti Lontoon lehdistö, että he alkoivat lennättää juustohampurilaisia helikoptereilla ympäri laatikkoani houkutuksena. (Naurua) Joten tunsin aitouteni tunnustetuksi, kun New England Journal of Medicine käytti sitä tutkimuksessaan.

Seuraavassa tempauksessani halusin tietää kauanko pystyn pidättämään hengitystäni, kuinka kauan selviäisin ilman mitään, jopa ilman ilmaa. En arvannut, että siitä tulisi elämäni uskomattomin matka.

Nuorena taikurina olin pakkomielteinen Houdinista ja hänen vedenalaisista haasteistaan. Joten aloitin nuorena kisaamaan muiden lasten kanssa nähdäkseni kuinka pitkään pystyn pysymään veden alla, kun he menivät ylös hengittämään, viitisen kertaa, kun itse pysyin alhaalla yhdellä hengityksellä. Teini-ikäisenä pystyin pidättämään henkeä kolme minuuttia ja 30 sekuntia. Myöhemmin sain tietää, että se oli Houdinin henkilökohtainen ennätys.

Vuonna 1987 kuulin tarinan pojasta, joka tipahti jäihin ja jäi kiikkiin joen alle. Hän oli veden alla hengittämättä 45 minuuttia. Kun pelastustyöntekijät tulivat, he elvyttivät hänet ja hänellä ei ollut aivovauriota. Hänen lämpötilansa oli tippunut 25:een asteeseen. Taikurina uskon kaiken olevan mahdollista. Uskon, että jos yksi pystyy siihen myös muut voivat tehdä sen. Arvelin, että koska poika selvisi hengittämättä niin kauan, minäkin voin tehdä sen jollain keinolla.

Tapasin huippuneurokirurgin. Kysyin miten kauan on mahdollista olla hengittämättä, miten kauan selviän ilman ilmaa? Hän sanoi, että kaikki yli kuuden minuutin on suuri riski saada hapenpuutteesta johtuva aivovaurio. Joten otin sen haasteena. (Naurua) Ensimmäisellä yritykselläni arvelin, että voisin tehdä jotain samankaltaista, ja loin vesialtaan, täytin sen jäällä ja jääkylmällä vedellä. Pysyttelin altaassa toivoen lämpötilani laskevan. Värisin. Yrittäessäni pitää hengitystäni, en onnistunut edes minuuttia. Tajusin, ettei se tulisi mitenkään toimimaan.

Menin juttelemaan lääkärikaverilleni, ja kysyin häneltä, miten voisin tehdä sen? "Haluan pidättää hengitystäni todella pitkään. Miten sen voisi tehdä?" Hän sanoi: "David, olet taikuri, luo illuusio hengittämättä jättämisestä, se on paljon helpompaa." (Naurua) Joten hän sai idean hengitysilman kierrättäjästä, CO2-poistajan kera, joka oli käytännössä varastosta löydetty putki, johon on teipattu ilmapallo, jonka hän luuli olevan mahdollista laittaa sisälleni ja jotenkin kierrättää ilmaa ja uudelleenhengittää tämä sisälläni. Tätä on vaikea katsoa. Tässä yritimme sitä. Se ei tosiaankaan toiminut. (Naurua)

Sitten aloin miettiä nesteen hengittämistä. On olemassa kemikaali nimeltä perflubron. Se kuljettaa niin paljon happea, että teoriassa sitä voisi hengittää. Sain käsiini tuota kemikaalia, täytin pesualtaan sillä, ja työnsin pääni altaaseen, yritin hengittää sisään, mikä oli täysin mahdotonta. On kuin yrittäisi hengittää, kuten lääkäri sanoi, elefantin seisoessa rintakehällä. Joten se idea unohdettiin.

Aloin ajatella, olisiko mahdollista kiinnittäytyä sydänkeuhkokoneeseen, ja laitattaa leikkauksella valtimooni putki, ja vaikuttaisi siltä, etten hengitä, vaikka vereni saisi happea. Se oli toinen sekopäinen idea, selvästi.

Sitten sain kaikista hulluimman idean: että itse asiassa teen sen. (Naurua) Että todella pidättäisin hengitystäni yli ajan, jonka jälkeen lääkärit pitävät ihmistä aivokuolleena. Joten aloin tutkia helmikalastajia. He menevät alas neljäksi minuutiksi yhdellä keuhkollisella ilmaa. Tutkiessani helmikalastajia löysin vapaasukelluksen. Se oli uskomattomin asia, mitä olen ikinä löytänyt. On monenlaista vapaasukellusta. On syvyysennätyksiä, ihmiset menevät niin syvälle kuin pystyvät. Ja on hengityksen pidättäminen. Siinä pidätetään hengitystä mahdollisimman kauan liikkumatta. Aloin tutkia sitä.

Ensiksi opin, että hengitystä pidättäessään ei pidä liikkua ollenkaan; se kuluttaa energiaa. Ja kuluttaa happea, se synnyttää vereen hiilidioksidia. Joten opin olemaan liikkumatta. Opin hidastamaan sydämeni sykettä. Olin täysin liikkumatta ja rentouduin, ajattelin, etten ollut kehossani, vain kontrolloin sitä. Opin puhdistamaan vereni. Käytännössä hyperventiloin. Hengitetään sisään ja ulos ... Siitä tulee sekava olo, alkaa kihelmöidä. Keho puhdistuu hiilidioksidista. Hengityksen pidättämisestä tulee äärettömän paljon helpompaa. Opin, että pitää hengittää syvään, ja vain pitää se ja rentoutua eikä päästää ilmaa ulos, vain pitää ja pysyä rentona läpi kaiken kivun.

Joka aamu kuukausien ajan heräsin ja ensimmäisenä pidätin henkeäni 52 minuutin kuluessa yhteensä 44 minuuttia. Käytännössä puhdistin kehoni, hengitin nopeasti minuutin. Ja pidätin henkeäni välittömästi viisi ja puoli minuuttia. Sitten hengitin taas minuutin, hengittäen niin kovasti kuin pystyin, ja taas välittömästi pidin henkeäni viisi ja puoli minuuttia. Toistin tämän prosessin kahdeksan kertaa peräjälkeen. Hengitin noiden 52 minuutin aikana vain kahdeksan minuuttia. Sen jälkeen on täysin kärventynyt, aivotkin. Tuntuu kuin kävelisi usvassa. Ja saa hirveitä päänsärkyjä. Minulle ei kannattanut jutella, kun tein sitä hommaa.

Aloin opiskella maailmanennätyksen haltijasta. Hänen nimensä on Tom Sietas. Tämä kaveri on täydellinen hengenpidätykseen. Hän on 195 cm pitkä, painaa 73 kg. Hänen keuhkojensa kokonaiskapasiteetti on kaksinkertainen normaaliin henkilöön verrattuna. Olen 186 cm ja läski. Sanotaan isoluinen. (Naurua) Minun piti laihduttaa 23 kiloa kolmessa kuukaudessa. Kaikkea, mitä laitoin sisääni, pidin lääkkeenä. Jokainen ruoan murunen oli mukana ravintoarvonsa takia. Söin hyvin pieniä kontrolloituja annoksia pitkin päivää. Ja aloin tosissaan muokata kehoani. (Naurua)

Mitä kapeampi olin, sitä pidempään pystyin pidättämään henkeäni. Syömällä hyvin ja harjoittelemalla kovasti sydämeni leposyke laski 38:aan per minuutti. Se on alempi kuin useimpien huippu-urheilijoiden. Neljä kuukautta harjoiteltuani pystyin pidättämään henkeä yli seitsemän minuuttia. Halusin kokeilla hengen pidättämistä joka paikassa. Halusin kokeilla äärimmäisissä tilanteissa nähdäkseni pystynkö alentamaan sykettäni uhattuna. (Naurua)

Päätin rikkoa maailmanennätyksen suorassa lähetyksessä. Maailmanennätys oli kahdeksan minuuttia 58 sekuntia, Tom Sietaksen, sen kaverin, jolla kerroin olevan valaan keuhkot. (Naurua) Oletin, että voisin laittaa vesitankin Lincoln-keskukseen ja jos oleilisin siellä enkä söisi viikkoon, pääsisin miellyttävään tilaan ja metabolismini hidastuisi, minkä arvelin auttavan pidättämään henkeäni pidempään kuin aiemmin. Olin totaalisen väärässä.

Tutkin pallon viikkoa ennen lähetystä. Luulin kaiken sujuvan hyvin. Kaksi päivää ennen isoa tapahtumaani ennätyksen rikkomiseksi televisiotuottajat ajattelivat, että jonkun katsominen henkeä pidättämässä ja melkein hukkumassa on liian tylsää televisioon. (Naurua) Joten minun piti lisätä käsiraudat, ja irrottaa ne pidättäessäni henkeä. Se oli karmea virhe. Liikkuessani tuhlasin happea. Seitsemän minuutin jälkeen aloin saada hirveitä kouristuksia. 7:08 aloin menettää tajuntani. Seitsemän minuutin ja 30 sekunnin jälkeen he vetivät ruumiini ulos ja toivat minut takaisin. Olin epäonnistunut kaikin tavoin. (Naurua)

Luonnollisesti, ainoa tapa päästä tästä häviöstä -- mitä pystyin kuvittelemaan -- päätin soittaa Oprahille. (Naurua) Kerroin haluavani nostaa panosta, ja pitäisin henkeäni pidempään kuin kukaan ihminen ikinä. Tämä oli eri ennätys. Tämä on puhdas O2-hengenpidätysennätys, jonka Guinness oli mitannut olevan 13 minuuttia. Ensin hengitetään puhdasta happea, hapetetaan keho, poistetaan CO2, ja voi pidättää henkeä paljon pidempään. Tajusin, että todellinen kilpakumppanini oli majava. (Naurua)

Tammikuussa 2008 Oprah antoi minulle neljä kuukautta aikaa valmistautua. Joten nukuin yöt alppiteltassa. Alppiteltta on teltta, joka simuloi 4600 metrin korkeutta. Se on kuin Everestin perusleiri. Se saa kehon lisäämään punaisia verisoluja, mikä auttaa hapen kuljetuksessa. Joka aamu, taas, päästyäni teltasta aivot olivat ihan muusia. Ensimmäisella O2-yritykselläni pystyin pidättämään 15 minuuttia. Se oli melkoinen onnistuminen.

Neurokirurgi veti minut ylös vedestä, koska hänen mielestään 15 minuutissa aivot ovat mennyttä, on aivokuollut. Joten hän veti minut ylös, ja olin ok. Yksi henkilö ei ollut millään tavoin vaikuttunut. Se oli ex-tyttöystäväni. Sillä aikaa kun rikoin ennätystä veden alla ensimmäistä kertaa, hän oli selaamassa BlackBerryäni, tutkien viestejäni. (Naurua) Veljeni otti kuvan siitä. Se on todella ... (Naurua)

Sitten tiedotin, että aion rikkoa Sietasin ennätyksen, julkisesti. Ja hän vastasi siihen menemällä Regis and Kelly -showhun, ja rikkoi vanhan ennätyksensä. Sitten hänen pääkilpailijansa rikkoi sen ennätyksen. Joten yhtäkkiä ennätys olikin 16 minuuttia ja 32 sekuntia. Kolme minuuttia ennemmän kuin mihin olin valmistautunut. Se oli pidempi kuin ennätys.

Halusin, että Science Times dokumentoi tapahtuman. Halusin heidän tekevän siitä artikkelin. Joten tein mitä kuka tahansa vakavissaan tieteellistä edistystä etsivä tekisi. Kävelin New York Timesin toimistoon ja esitin korttitemppuja kaikille. (Naurua) En tiedä oliko se taikuus vai tarina Cayman-saarista, mutta John Tierney lensi paikalle ja teki jutun hengenpidättämisen vakavuudesta.

Yritin tietenkin tehdä häneen vaikutuksen. Ja sukelsin 48 metriin, sen korkuinen on 16-kerroksinen talo, ja tullessani ylös, menetin tajuntani veden alla, mikä on todella vaarallista; siten ihminen hukkuu. Onneksi Kirk oli nähnyt minut, ja hän ui luokseni ja veti minut ylös. Aloin keskittyä täysin. Harjoittelin pidättämään henkeä riittävän kauan saavuttaakseni tavoitteeni. Mutta en mitenkään voinut valmistautua suoraan televisiolähetykseen, Oprah-showssa.

Harjoittelin kasvot alaspäin kelluen altaassa. Mutta TV-lähetykseen he halusivat minun olevan pystyssä, jotta ihmiset näkevät naamani. Toinen ongelma oli pukuni, joka kellui niin, että heidän piti sitoa jalkani estääkseen minua kohoamasta pinnalle. Joten minun piti työntää jalkani siteisiin, jotka olivat löysällä, mikä oli todellinen ongelma minulle. Se teki minut hyvin hermostuneeksi, sykkeeni kohosi.

Mitä he lisäksi tekivät oli, mitä emme aiemmin tehneet, oli sykemonitori. Se oli aivan pallon vieressä. Joten aina sydämeni sykkiessä kuulin piip-piip-piip-piip, tikityksen, todella kovalla. Se teki minut vielä hermostuneemmaksi. Enkä mitenkään onnistunut alentamaan sykettäni. Normaalisti aloitin 38 lyöntiä per minuutti, ja pidättäessäni henkeä se laski 12:een per minuutti, mikä on melko epänormaalia. (Naurua) Nyt se alkoi 120 lyönnistä, eikä koskaan laskenut.

Ensimmäiset viisi minuuttia veden alla yritin epätoivoisesti alentaa sykettäni. Istuin ja ajattelin: "Minun täytyy hidastaa sitä. Epäonnistun, epäonnistun." Ja hermostuin lisää. Sykkeeni vain kiihtyi, aina 150 lyöntiin. Käytännössä sama asia johti epäonnistumiseeni Lincoln-keskuksessa. Se kuluttaa happea. Kun pääsin puoliväliin, kahdeksaan minuuttiin, olin 100-prosenttisen varma, että en pysty viemään sitä loppuun. En voinut mitenkään tehdä sitä.

Joten arvelin, että Oprah oli varannut tunnin tähän hengenpidättämiseen, ja jos lopettaisin aikaisin, koko show käsittelisi sitä kuinka masentunut olen. (Naurua) Joten päättelin, että on parempi taistella ja pysyä siellä kunnes taju lähtee, ainakin he sitten vetävät minut ylös ja huolehtivat minusta. (Naurua)

Jatkoin 10 minuuttiin. Silloin alkaa tuntea voimakasta pistelyä sormissa ja varpaissa. Tiesin sen olevan verestä, joka karkaa äärielimistä antaakseen happea elintärkeille elimille. 11 minuutin kohdalla tunsin sykkivän tunteen jaloissani, ja huuleni alkoivat tuntua oudoilta.

12 minuutin jälkeen korvani alkoivat soida, ja käteni meni tunnottomaksi. Olen hypokondrinen, ja muistin, että tunnoton käsi merkitsee sydänkohtausta. Joten aloin todella olla harhaluuloinen. Sitten 13 minuutin kohdalla, ehkä hypokondriastani johtuen, aloin tuntea kipua kaikkialla rintakehässäni. Se oli hirveää. 14 minuutin jälkeen, minulla oli hirveitä kouristuksia, ikään kuin tarve hengittää. (Naurua)

15 minuutin jälkeen kärsin todellisesta hapen puutteesta sydämessä. Sydämessäni oli iskemia. Sykkeeni aleni, 120:sta 50:een, 150:een, 40:een, 20:een ja takaisin 150:een. Se jätti väliin lyöntejä. Se sykki. Se pysähtyi. Tunsin sen kaiken. Olin varma, että saisin sydänkohtauksen. Joten 16 minuutin kohdalla liu'utin jalkani vapaaksi, koska tiesin, että jos saisin sydänkohtauksen, heidän pitäisi ottaa jalkani ulos siteestä ennen ylös vetämistä. Olin todella hermostunut.

Vapautin jalkani ja aloin kellua. En laittanut päätäni pinnalle. Kelluin vain ja odotin sydämeni pysähtyvän, vain odotin. Lääkärit olivat valmiina, istuivat odottamassa. Yhtäkkiä kuulin huutoa. Ajattelin sen olevan outoa -- että joku oli kuollut tai jotain oli tapahtunut. Sitten tajusin, että olin saavuttanut ajan 16:32. Joten paikallaolijoiden antamalla energialla päätin jatkaa. Ja jatkoin 17 minuuttiin ja neljään sekuntiin. (Aplodeja)

Ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, menin heti sen jälkeen Qest Labsiin, ja he ottivat kaikki mahdolliset verinäytteet testejä varten ja nähdäkseni tasoni, jotta lääkärit voisivat käyttää tietoja, taas kerran. En myöskään halunnut kenenkään kyseenalaistavan sitä. Minulla oli maailmanennätys ja halusin varmistua, että se on laillinen.

Seuraavana päivänä menin New Yorkiin ja joku lapsi -- olin kävelemässä ulos Apple-kaupasta -- ja lapsi tuli luokseni tyyliin "Jou D!" Minä olin "Niin?" Hän sanoi: "Jos todella pidit henkeäsi niin kauan, miksi olit aivan kuiva, kun tulit vedestä?" Olin ihan: "Häh?" (Naurua) Se on elämääni. Joten ... (Naurua)

Taikurina yritän näyttää ihmisille asioita, jotka vaikuttavat mahdottomilta. Mielestäni taikuus, oli se sitten hengen pidättämistä tai korttipakan sekoittamista, on melko yksinkertaista. Se on harjoittelua, se on treenausta, ja se on -- Se on harjoittelua, se on treenausta ja kokeilua, työntyessäni läpi kivun ollakseni niin hyvä kuin voin olla. Sitä taikuus on minulle. Kiitos. (Aplodeja)