Dan Ariely: Varo eturistiriitoja

Olin pitkään sairaalassa. Palattuani sinne muutaman vuoden päästä palovammaosaston puheenjohtaja oli innoissaan minut nähdessään -- sanoen: "Dan, minulla on sinulle mahtava uusi hoito." Olin innostunut. Kävelin hänen toimistoonsa. Hän selitti, että ajaessani partaani minulla on pieniä mustia pilkkuja vasemmalla puolella, missä on karvaa, mutta kasvojeni oikealla puolella, mistä olin pahoin palanut, minulla ei ole karvaa, ja siitä aiheutuu epäsymmetrisyyttä. Ja mikä hänen nerokas ajatuksensa oli? Hän halusi tatuoida pieni mustia pilkkuja kasvojeni oikealle puolelle ja tehdä minusta hyvin symmetrisen näköisen.

Se kuulosti mielenkiintoiselta. Hän pyysi minua ajamaan partani. Se oli kuulkaa omituinen tapa ajaa parta, koska ajattelin asiaa ja tajusin joutuvani ajamaan partani samalla tavalla koko loppuelämäni, koska minun piti pitää paksuus samana. Palatessani hänen toimistoonsa en ollut ihan vakuuttunut. Sanoin: "Saisinko nähdä joitain todisteita?" Hän näytti muutaman kuvan pienistä mustista pilkuista pienillä poskilla -- ei kovin valaisevaa. Sanoin: "Mitä käy kun vanhenen" "ja harmaannun? Mitä sitten käy?" "Älä siitä huolehdi", hän sanoi. "Meillä on laserit; voimme vaalentaa ne." Olin edelleen huolestunut, joten sanoin: "Kuule, en aio tehdä sitä."

Siitä tuli yksi isoimmista syyllisyydentunteista elämässäni. Ja tämä siis juutalaiselta kaverilta, joten se merkitsee paljon. (Naurua) Hän sanoi: "Dan, mikä sinussa on vialla?" "Oletko mielelläsi epäsymmetrisen näköinen?" "Saatko jotain perverssiä mielihyvää siitä?" "Säälivätkö naiset sinua" "ja saat seksiä useammin?" Mitään edellisistä ei tapahtunut. Se oli minusta hyvin yllättävää, koska olin käynyt läpi monia hoitoja -- olin kieltäytynyt monista hoidoista -- enkä koskaan ollut kokenut syyllisyyttä siitä tähän tapaan. Mutta päätin olla ottamatta tätä hoitoa. Ja menin hänen pomolleen ja kysyin: "Mitä täällä tapahtuu?" "Miksi minua syyllistetään näin?" Hän selitti, että he olivat tehneet hoidon jo kahdelle potilaalle, ja he tarvitsivat kolmannen potilaan kirjoittamaansa julkaisuun.

(Naurua)

Luultavasti ajattelette, että tuo kaveri on törppö. No ainakin hän vaikuttaa siltä. Mutta sallikaa minun antaa toinen näkökulma samaan tarinaan. Muutama vuosi sitten olin tekemässä omia kokeita labrassa. Tehdessämme kokeita toivomme yleensä, että yksi ryhmä käyttäytyisi toisin kuin toinen. Joten meillä oli yksi ryhmä, jonka toivoin menestyvän erittäin hyvin, ja toinen ryhmä, jonka arvelin menestyvän heikosti. Saadessani tulokset, niin kävikin -- olin hyvin onnellinen -- paitsi yhden henkilön kohdalla. Oli yksi henkilö, joka oli ryhmässä, jonka piti suoriutua hyvin, ja hän suoriutui erittäin huonosti. Hän veti koko keskiarvon alas, tuhoten tilastollisen merkittävyyden kokeessani.

Katsoin tarkemmin tätä kaveria. Hän oli noin 20 vuotta vanhempi kuin kukaan muu ryhmässä. Muistin, että vanha juopunut kaveri tuli yhtenä päivänä labraan helpon rahan toivossa ja tämä oli se kaveri. "Hienoa!", ajattelin. "Jätetään hänet ulos." "Kuka sisällyttäisi humalaisen otokseensa?"

Mutta muutamaa päivää myöhemmin mietimme asiaa opiskelijoiden kanssa ja sanoimme: "Mitä olisi tapahtunut, jos humalainen kaveri" "olisi ollut eri ryhmässä?" "Olisimmeko heittäneet hänet ulos siinä tapauksessa?" Luultavasti emme olisi katsoneet dataa ollenkaan, ja jos olisimmekin katsoneet dataa, olisimme ehkä sanoneet: "Loistavaa! Miten fiksu kaveri, suoriutuu näin heikosti", koska hän olisi vetänyt ryhmän keskiarvoa alaspäin, antaen meille vahvempaa tilastollista näyttöä kuin olisimme muuten saaneet. Joten päätimme, että emme heitä häntä ulos, ja toistimme kokeen.

Mutta kuulkaa, nämä tarinat, ja monet muut kokeet, joita olemme tehneet eturistiriidoista, pääasiassa tuovat kaksi asiaa etualalle minun mielestäni. Ensimmäinen on, että kohtaamme elämässämme monia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella haluavat tatuoida kasvomme. Heillä on houkuttimet, jotka estävät heitä näkemästä todellisuutta, ja he antavat meille neuvoja, jotka ovat luonnostaan puolueellisia. Olen varma, että me kaikki huomaamme sen, ja näemme sen tapahtuvan. Emme ehkä huomaa sitä joka kerta, mutta ymmärrämme, että niin tapahtuu.

Vaikeinta on tietenkin huomata, että joskus myöskin me olemme omien houkuttimiemme sokaisemia. Ja se on paljon, paljon vaikeampi ottaa huomioon. Koska emme näe miten eturistiriidat toimivat meissä itsessämme. Tehdessäni näitä kokeita, olin omasta mielestäni auttamassa tiedettä. Olin poistamassa dataa, jotta todellinen tulos voisi paistaa läpi. En ollut tekemässä mitään pahaa. Omassa mielessäni olin ritari yrittämässä auttaa tiedettä eteenpäin. Mutta asia ei ollut niin. Olin itse asiassa sekaantumassa prosessiin hyvissä aikeissa. Mielestäni todellinen haaste on siinä, että huomaamme ne tilanteet elämässämme joissa eturistiriidat vaikuttavat meihin -- että yrittäisimme olla luottamatta intuitioomme vaan pyrkisimme tekemään asioita, jotka estävät meitä lankeamasta sellaiseen toimintaan, jossa saatamme luoda epätoivottavia olosuhteita.

Haluan jättää teille yhden positiivisen ajatuksen. Tämä kaikki on hyvin masentavaa -- ihmisillä on eturistiriitoja, emme huomaa sitä ja niin edelleen. Positiivinen näkökulma mielestäni tässä kaikessa on se, että jos ymmärrämme olevamme väärässä, jos ymmärrämme syvemmät mekanismit siitä, miksi epäonnistumme ja missä epäonnistumme, voimme itse asiassa toivoa korjaavamme ne. Ja siinä mielestäni on toivo. Kiitos erittäin paljon.

(Aplodeja)