Charles Anderson havaitsee valtameren ylittävän sudenkorennon

Itse asiassa olen kotoisin Britanniasta, mutta olen asunut Malediiveillä viimeiset 26 vuotta. Joten se on koti. Malediivit, kuten varmaan tiedättekin, ovat ketju saaria täällä Intian rannikon lounaispuolella. Pääkaupunki Malé, missä asun. Itse asiassa istuessamme täällä Mysoressa olemme lähempänä Maléa kuin esimerkiksi Delhiä.

IT-alalla oleville Intia on paras paikka tällä hetkellä. Mutta meribiologille Malediivit eivät ole laisin huono paikka olla. Ja se on ollut kotini viime vuodet. Teille, jotka ette ole olleet siellä, fantastisia koralliriuttoja, fantastista sukellusta, fantastista snorklausta. Vietän mahdollisimman paljon aikaa tutkien merielämää. Tutkin kaloja ja isompia otuksia, kuten valaita ja delfiinejä.

Tässä on sinivalas. Meillä on sinivalaita näissä vesissä Malediivien lähellä, Intian ympärillä. Niitä voi vähdä Keralan rannikolla. Itse asiassa olemme onnekkaita tällä alueella. Yksi maailman parhaista paikoista nähdä sinivalaita on juuri tällä alueella. Sri Lankassa, jos menee Sri Lankan etelärannikolle talvimonsuunin aikaan, voi nähdä sinivalaita hyvin, hyvin helposti. Se on todennäköisesti maailman paras paikka niiden näkemiseen.

Puhuessani talvimonsuunikaudesta olen varma monien täällä tietävän mitä tarkoitan, mutta ehkäpä toiset teistä ovat epävarmempia. Minun täytyy kertoa hiukan monsuuneista. Monsuuni, sana juontuu sanasta "vuodenaika".

Joten se on vain vuodenaika. Vuodenaikoja on kaksi suurimmassa osassa Etelä-Asiaa. Kesällä Intia kuumenee ja täällä on hyvin kuuma. Kuuma ilma nousee ja mereltä tulee korvaavaa ilmaa. Se tulee lounaasta. Se tulee mereltä täältä ja työntyy kohti Intiaa. Se siis tulee lounaasta. Se on kesämonsuuni. Se poimii mukaansa kosteutta ylittäessään meren. Tämä tuo mukanaan monsuunisateet. Talven tullessa ilma viilenee. Korkeapaine muodostuu Intian ylle. Koko systeemi kääntyy ympäri.

Nyt tuulet tulevat koillisesta pois Intiasta, yli Intian valtameren, tätä kautta kohti Afrikkaa. Muistakaa tämä. Olen siis meribiologi, mutta oikeastaan olen hiukan vanhanaikainen luonnontutkija. Olen kiinnostunut kaikenlaisista asioista, lähes kaikesta mikä liikkuu, mukaan lukien sudenkorennot. Aionkin itse asiassa puhua tänä iltapäivänä sudenkorennoista. Tämä on hyvin kaunis laji nimeltään Crocothemis servilia.

Yksi asia mikä teidän tulee tietää sudenkorennoista, yksi tärkeä asia on se, että ne munivat makeaan veteen. Ne tarvitsevat makeaa vettä lisääntyäkseen. Ne laskevat munansa makeaan veteen. Toukat kuoriutuvat makeaan veteen. Ne syövät muita pieniä asioita. Ne ruokkivat itseään sääskien toukilla. Joten ne ovat hyvin tärkeitä. Ne rajoittavat sääskien toukkia, muun muassa. Ne kasvavat vaihe vaiheelta ja lopulta nousevat vedestä, puhjeten ulos aikuisina, jotka näemme. Yleensä, ja tässä on paljon vaihtelua, mutta jos on sudenkorento, sanotaan vuoden elinkaarella, joka on hyvin tyyppilinen. Makean veden toukat elävät kymmenestä yhteentoista kuukautta. Aikuinen, joka syntyy tämän jälkeen, elää kuukauden tai pari. Joten se on varsinaisesti makean veden eliö. Se todella tarvitsee makeaa vettä.

Nimenomainen sudenkorentolaji, josta haluan tänään puhua, on tämä, koska useimmat sudenkorennot, kuten juuri näkemämme, eivät lyhyen kahden kuukauden aikuiselämänsä aikana kulje erikoisen kauas. Se ei voi kulkea todella kauas. Ehkä muutaman kilometrin, se on hyvin tyypillistä. Ne ovat erittäin hyviä lentäjiä, mutta ne eivät kulje kauas. Tämä kaveri on poikkeus. Se on nimeltään Pantala flavescens, tai vaeltava liitäjä. Kuten nimi antaa ymmärtää, näitä löytyy lähestulkoon ympäri maailman. Se elää läpi tropiikin, Amerikoiden, Afrikan, Aasian, Australian aina Tyynenmeren alueelle. Se matkaa kauas ja laajalti. Tämän verran me siitä tiedämme. Mutta sitä ei ole tutkittu juuri lainkaan.

Se on aika tavanomaisen näköinen sudenkorento. Mikäli aikoo tutkia sudenkorentoja, haluaa tutkia niitä kirkkaita ja kauniita lajeja, kuten se punainen. Tai hyvin harvinaisia, sukupuuton partaalla olevia. Tämä näyttää vähän tylsältä. Se on aika tylsän värinen ja aika yleinen. Niitä löytyy kaikkialta -- eli miksi vaivautua? Mutta jos ottaa tuon asenteen, saattaa jäädä paitsi jostain hyvin ainutlaatuisesta. Sillä tällä sudenkorennolla on häkellyttävä tarina kerrottavanaan. Tunnen oloni etuoikeutetuksi törmättyäni siihen asuessani Malediiveilla.

Mennessäni Malediiveille ensikertaa, innokkaana sukeltamaan, vietin kaiken mahdollisen ajan veden alla. En huomannut sudenkorentoja, ehkä niitä oli ehkä ei. Jonkin ajan kuluttua, muutaman kuukauden jälkeen, eräänä päivänä huomasin yhtäkkiä satoja sudenkorentoja. Jotain tämän kaltaista, nämä ovat kaikki lajia Pantala flavescens. En tiennyt sitä silloin, mutta nyt tiedän. Ne ovat Pantala flavescens -lajia, sadoittain. Ne olivat siellä jonkin aikaa ja sitten katosivat.

En ajattellut asiaa sen enempää, kunnes seuraavana vuonna se tapahtui jälleen, ja vuosi sen jälkeen, ja vuosi sen jälkeen. Olin hieman hidas enkä kiinnittänyt asiaan paljoakaan huomiota. Kysyin muutamilta malediiviläisiltä ystäviltä ja kollegoilta, ja kyllä, ne tulevat joka vuosi. Kysyin ihmisiltä niistä, ja kyllä, he tiesivät, mutta he eivät tienneet mistä ne tulivat. Ja jälleen, en ajatellut asiaa sen enempää. Hitaasti aloin kuitenkin ymmärtää, että jotain hyvin erikoista tapahtui.

Sillä sudenkorennot tarvitsevat makeaa vettä lisääntyäkseen. Malediiveillä, ja olen varma teistä joidenkin käyneen siellä-- tässä siis kotini. Joten, Malediivit, kaunis paikka. (Naurua) Se koostuu pelkästään koralliriutoista. Koralliriuttojen päällä on hiekkakumpareet. Keskiverto korkeus, tämän verran merenpinnan yläpuolella. Ilmaston lämpeneminen, merenpinnan nousu. Ne ovat vakavia asioita. En kuitenkaan puhu nyt niistä. Toinen tärkeä huomio näistä hiekkakumpareista on se, että sataessa sadevesi imeytyy maaperään. Se on poissa. Se pysyy maaperässä. Puut kurottavat juurensa siihen. Ihmiset voivat kaivaa kuoppia ja tehdä kaivoja.

Sudenkorennot -- hiukan pulmallisempaa. Pintavettä ei ole. Ei lampia, puroja, jokia, järviä, ei mitään sen kaltaista. Joten, miksi siis vuosittain miljoonat sudenkorennot ilmestyvät? Tulin hiukan uteliaaksi. Itse asiassa pysähdyn tähän, koska haluan kysyä, ja on paljon ihmisiä, jotka ovat Intiasta, ihmisiä, jotka viettivät lapsuutensa täällä. Ne teistä, jotka ovat Intiasta tai vietitte lapsuutenne täällä, nostakaa kätenne jos -- ei vielä, ei vielä! Olette liian innokkaita. Ei. Odottakaa. Odottaa kunnes sanon. Sanon sitten.

Te, jotka kasvoitte Intiassa, muistatteko lapsuudessanne olleen sudenkorentoja, parvittain sudenkorentoja? Ehkä koulussa, ehkä sidoitte narunpaloja niihin? Ehkä revitte paloja irti? En kysy siitä. Teidän tarvitsee vain sanoa, näittekö paljon sudenkorentoja? Yhtään käsiä? Yhtään käsiä? Kyllä. Kiitos. Se on laajalle levinnyt ilmiö läpi eteläisen Aasian, mukaan lukien Malediivit. Tulin tästä hiukan uteliaaksi.

Malediiveilla -- Intiassa on paljon vettä, joten on sudenkorentojakin. Mikä ettei? Mutta Malediiveilla ei ole makeaa vettä. Joten mitä ihmettä oikein tapahtuu? Ensimmäiseksi aloin rekisteröimään, milloin ne ilmestyivät Malediiveille. Vastaus on 21. lokakuuta. Ei jokaikinen vuosi, mutta tuo on keskimääräinen päivämäärä. Olen kirjoittanut tämän muistiin nyt 15 vuoden ajan. Sitä luulisi niiden tulevan Intiasta. Se on lähin paikka. Mutta on lokakuu, muistattehan, olemme kesämonsuunissa. Malediiveilla on yhä kesämonsuuni. Tuuli tulee poikkeuksetta joka kerta lännestä. Se puhaltaa kohti Intiaa ei Intiasta. Joten nämä olennot, kuinka ne pääsevät tänne? Tulevatko ne Intiasta vastatuuleen? Vaikutti melko epätodennäkoiseltä.

Seuraavaksi tartuin puhelimeen. Malediivit on pitkä saaristo. Se venyy yli 800 km matkalle, tässä tietenkin Intia. Puhuin puhelimessa ja lähetin sähköposteja ystäville ja kollegoille. Milloin te näette sudenkorentojen ilmestyvän? Hyvin pian kuvio alkoi muodostumaan. Bangalorelainen kollega lähetti minulle tietoja kolmen vuoden ajan, keskiarvo, 24. syyskuuta. Siis syyskuun lopussa. Alhaalla Trivandrumissa, hieman myöhemmin. Kaukana Malediivien pohjoisosassa, hiukan myöhemmin. Sitten Malé, sitten yhä etelämpänä. Vihdoin eteläisimmässä osassa Malediiveja. On ilmiselvää, että ne tulevat Intiasta. Ne tulevat yli 600 km ylittäen valtameren. Vastatuuleen. Miten ihmeessä ne tekevät sen? Minä en tiennyt.

Seuraavaksi aloin laskemaan sudenkorentoja. Tahdoin tietää niiden kausiluonteisuudesta, mihin vuodenaikaan, kun ne saapuvat, mutta kuinka kauan ne viipyvät? Aloitin hyvin tarkan tieteellisen prosessin. Minulla oli tinkimätön tieteellinen otanta. Nousin polkupyörälleni, ja poljin Malén saaren ympäri. Noin viisi kilometriä, laskien sudenkorentoja mennessäni, ja koettaen olla törmäämättä ihmisiin katsellessani puihin.

Ne viipyvät täällä hyvin lyhyen ajan, lokakuu, marraskuu, joulukuu. Siinä se. Sitten ne hupenevat, muutamia jää, mutta siinä se. Lokakuu, marraskuu, joulukuu. Se ei ole talvimonsuunin aikaa. Se ei ole kesämonsuunin aikaa. Se on monsuunien väliaika. Aika, jolloin monsuuni vaihtuu.

Kerroin kesämonsuunin menevän yhteen suuntaan, ja sitten se muuttuu ja talvimonsuuni menee toiseen suuntaan. Se antaa kuvan yhdestä ilmamassasta, joka kulkee edestakasin ylös ja alas. Se ei toimi ihan niin. Itse asiassa ilmamassoja on kaksi. Niiden välissä on rintama, joka liikkuu. Joten Intia on täällä ja rintaman ollessa Intian yllä ollaan kesämonsuunissa. Sitten rintama liikkuu ja ollaan talvimonsuunissa. Ja tämä rintama ei ole pystysuora, se on kulmassa.

Joten sen tullessa kohti Maléa, minä seison Maléssa rintaman alla. Olen kesämonsuunissa. Samaan aikaan tuuli ylhäällä on talvimonsuunissa. Joten sudenkorennot tulevat Intiasta talvimonsuunin mukana 1 000 - 2 000 metrin korkeudessa. Ihmeellistä. Nämä samat pienet hyönteiset, joita näemme täällä [Intiassa], kaksi tuumaisia, viisi senttimetriä pitkiä, lentäen miljoonittain 600 km yli valtameren 2000 metrin korkeudessa. Melko mieletöntä.

Joten olin aika tyytyväinen itseeni. Ajattelin "Jes, selvitin tämän. Tiedän kuinka ne tulevat tänne." Sitten raavin päätäni hetken. Tiedän kuinka ne tulevat tänne, mutta miksi ne tulevat tänne? Mitä varten miljoonat sudenkorennot lentävät joka vuosi yli valtameren ilmiselvään tuhoonsa? Siinä ei ole mitään järkeä. Malediiveilla ei ole niille mitään. Mitä ihmettä ne tekevät? Lyhyestä virsi kaunis, ne lentävät itse asiassa yli koko valtameren. Ne kulkevat koko matkan Itä-Afrikkaan.

Tiedän tämän, koska minulla on ystäviä ,jotka työskentelevät kalastustutkimusaluksilla. He ovat lähettäneet minulle raportteja valtamereltä. Tiedän, koska meillä on raportteja Seychelleiltä, mikä sopii kuvaan, täällä alhaalla. Tiedän, koska kun seuraa vesisadetta, nämä nimenomaiset hyönteiset, nämä vaeltavat liitäjät lisääntyvät hetkellisissä vesilammikoissa. Ne laskevat munansa sinne, missä kaudellinen vesisade on. Monsuunisateet. Toukkien tulee kehittyä nopeasti. Niillä kestää vain kuusi viikkoa 11 kuukauden sijaan. Ne ovat ylhäällä ja matkalla.

Joten tässä meillä on, mikäli ette näe lukea takana, ylempänä Intian vesisateet. Aloitamme kesäkuusta. Tämä on siis monsuunisadetta. Syys-lokakuuhun mennessä se alkaa kuivumaan. Ei mitään sudenkorennoille. Ei enää kausittaista sadetta. Niiden täytyy lähteä metsästämään kausittaista sadetta. Ne lentävät etelään. Monsuunin vetäytyessä kohti etelää ne tulevat alas läpi Karnatakan, Keralaan. Sitten niiltä loppuu maa. Mutta ne ovat ilmiömäisen hyviä lentäjiä. Tämä laji kykenee lentämään tuhansia kilometrejä. Se vain jatkaa menemistään ja tuuli, koillistuuli nappaa sen mukaansa ja kuljettaa yli valtameren aina Afrikkaan, missä sataa. Ja ne lisääntyvät Afrikan sateissa. Tässä on eteläisin Afrikka. Näyttäisi siltä kuin lisääntymiskausia olisi kaksi. Asia on kuiten hiukan monimutkaisempi.

Ne lisääntyvät monsuunisateissa täällä. Sudenkorennot, joita näkee tänään täällä ulkopuolella, kampuksella, ovat nuorta sukupolvea. Ne kuoriutuivat Intiassa. Ne etsivät paikkaa missä lisääntyä. Mikäli sataa, ne lisääntyvät täällä. Useimmat kuitenkin jatkavat matkaa. Ja seuraava pysäkki on ehkä vain neljän tai viiden päivän matkan päässä Itä-Afrikassa. Tuuli kuljettaa ne mukanaan. Malediivit ylittäessään ne saattavat mennä vilkaisemaan, ei mitään, matka jatkuu.

Tänne, tänne, Kenia, Itä-Afrikka. Ne ovat selvinneet juuri pitkästä kuivasta kaudesta. Juuri viime viikolla sateet alkoivat. Lyhyet sateet alkoivat ja siellä sataa nyt. Sudenkorennot ovat siellä. Minulla on raportteja monilta kontakteiltani. Sudenkorennot ovat nyt siellä. Ne lisääntyvät siellä. Kun ne kaverit laskevat munansa nyt. Ne aikuistuvat kuudessa viikossa. Siihen mennessä kausisateet ovat siirtyneet eteenpäin. Ne eivät ole täällä, ne ovat täällä alhaalla. Ne lentävät tänne. Ja mikä fiksuinta, tuuli vie aina sateen suuntaan. Sataa, nämä ovat kesäsateita. Tämä on kesämonsuuni. Aurinko on pään päällä. Kesäsateita eteläisessä Afrikassa. Aurinko on ylhäällä, eniten lämpöä, eniten haihtumista, eniten pilviä, eniten sadetta, eniten lisääntymismahdollisuuksia.

Eikä siinä kaikki, sillä koska meillä on tämä konvektio, ilma nousee ylös kuumissa paikoissa. Tapahtuu suppeneminen. Siellä missä sataa, ilmaa työntyy korvaamaan ylös kohonnutta ilmaa. Joten pikkuveikko, joka kuoriutuu täällä nousee ilmaan ja tulee kannetuksi sinne minne sade lankeaa. Laskee munansa, seuraava sukupolvi nousee ylös ja tulee automaattisesti kannetuksi sinne minne sade lankeaa. Se on nyt takaisin täällä. Ne tulevat ulos, on aika palata takaisin. Neljässä sukupolvessa: yksi, kaksi, kolme, neljä ja takaisin.

Täydellinen kierros Intian valtameren ympäri. Tämä on noin 16 000 kilometrin kierros. 16 000 kilometriä neljässä sukupolvessa. Melko reissu 5 sentin hyönteiselle. Aika uskomatonta. Teille, jotka tulette Pohjois-Amerikasta, monarkkiperhonen on varmasti tuttu. Sillä on tähän saakka ollut pisin tunnettu hyönteisvaellus. Se on vain puolet tästä matkasta. Tämä valtameren ylitys tässä on ainoa todella säännöllinen valtameriylitys miltään hyönteiseltä. Aika sanoinkuvaamaton saavutus. Törmäsin tähän ainoastaan siksi, koska olen asunut Maléssa Malediiveilla tarpeeksi pitkään, jotta aivoihini suodattuisi se tieto, että jotain hyvin erikoista tapahtuu ympärilläni.

Sudenkorennot eivät ole ainoita olentoja, jotka tekevät tämän ylityksen. Tässä ei ollut vielä kaikki. Olen kiinnostunut myös linnuista. Tämä kaveri on minulle tuttu. Tämä on melko erikoinen lintu. Se on haukka. Sitä kutsutaan itäiseksi punajalkahaukaksi, mutta se on nimeltään amurinhaukka. Se on nimeltään amurinhaukka, koska se lisääntyy Amurin alueella. Se on laaja alue Amur-joen varrella, täällä ylhäällä. Se on raja, suuri osa rajasta Kiinan ja Venäjän välillä täällä idässä.

Joten Siperia, Mantšuria. Siellä se lisääntyy. Haukalle oikein mukava paikka elellä kesällä. Vaan melko kurja paikka talvella. Se on, no, voitte kuvitella. Kuten mikä tahansa järkevä lintu ne muuttavat etelään. Koko kanta muuttaa etelään. Siihen niiden järkevyys kuitenkin päättyy. Ne eivät pysähdy tänne, tai edes tänne. Ei, ne kääntyvät tähän suuntaan. Ne tankkaavat hetken Intian koillisosasa. Ne saapuvat Mumbain tai Goan korkeudelle. Sitten ne iskevät meren yli, alas Keniaan. Täällä alhaalla [eteläisessä Afrikassa] ne sitten talvehtivat. Uskomatonta. Tämä on mitä erikoisin vaellus saalistajalinnulle. Hyvin uskomaton vaellus.

Eivätkä ne ole ainoita, jotka tekevät tämän ylityksen. Niillä on mitä uskomattomin matka, mutta useat muutkin tekevät ylityksen Intiasta Afrikkaan. Mukaanlukien tämä Tämä kaveri on oikein hieno lintu, se on jakobiinikäki. Ne teistä, jotka tulette Pohjois-Intiasta, varmaan tunnettekin tämän. Se saapuu monsuunien mukana. Tähän aikaan vuodesta ne matkaavat takaisin Afrikkaan. Tämä kaveri, sininärhi, on varsin kaunis lintu. Se tunnetaan Euroopan sininärhenä. Intiassa sitä tapaa koillisessa, joten siellä se tunnetaan Kashmirin sininärhenä. Keräsin kokoon kaikki tilastot, mitä näistä linnuista oli saatavilla, ja laitoin ne yhteen. Selvisi, että ne vaeltavat täysin samaan aikaan kuin sudenkorennot. Ne hyödyntävät täysin samoja tuulia. Ne kulkevat täysin samaan aikaan samoilla tuulilla tehdäkseen ylityksen. Tiedän niiden lentävän samalla korkeudella.

Se on tunnettu asia amurinhaukasta. Tämä kaveri, valitettavasti, yksi näistä sai kohtalokkaan lopun. Se oli lentämässä Goan rannikolta 21 vuotta sitten, vuonna 1988. Lokakuussa. Intian merivoimien suihkukone lensi Goasta, bang! Keskellä yötä. Onneksi suihkukone selvisi takaisin tukikohtaan, mutta he löysivät moottorista [sininärhen] jäännökset. Lentämässä yöllä Intian valtameren yli 2 424 metrissä. Samalla korkeudella sudenkorentojen kanssa. Ne siis hyödyntävät samoja tuulia. Toinen asia, toinen tärkeä tekijä kaikille näille linnuille, kaikki keskikokoisia kavereita, mukaan lukien seuraavan dia, missä näette mehiläissyöjän. Mehiläissyöjät syövät mehiläisiä. Tällä on oikein kaunis sininen poski. Se on vihermehiläissyöjä. Jokainen näistä linnuista, jotka tekevät ylityksen Intiasta Itä-Afrikkaan, syö hyönteisiä, suuria hyönteisiä, sudenkorennon kokoisia. Kiitos oikein paljon. (Aplodeja)