Bono vetoaa toimimaan Afrikan puolesta

Kuten Alexander Graham Bell lausui kuuluisan ensimmäisen onnistuneen puhelinsoittonsa aikana: "Haloo, onko Domino's-pizzeriassa?" (Naurua) Haluan oikeasti kiittää teitä erittäin paljon. Kuten toinen kuuluisa mies, Jerry Garcia, sanoi: "Olipa outo, pitkä matka!" Hänen olisi pitänyt sanoa: "Mikä outo, pitkä matka minulla onkaan edessä!" Tällä hetkellä näette ylävartaloni. Alavartaloni esiintyy tällä hetkellä toisessa konferenssissa -- (Naurua) toisessa maassa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että on mahdollista olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Olen silti pahoillani, etten voi olla seurassanne fyysisesti. Selitän toisella kerralla.

Ja vaikka olen rocktähti, haluan vakuuttaa teille, etten aio toivoa itselleni poreallasta. Mikä todella kolahtaa minuun teknologiassa, ei ole vain se, että saamme lisää kappaleita mp3-soittimiimme. Tämä vallankumous on jotain paljon suurempaa. Toivon niin, uskon niin. Mikä innostaa minua digitaaliajassa, mikä iskee minuun henkilökohtaisesti, on se, että kuilu unelmoimisen ja tekemisen välillä on kurottu umpeen. Katsokaas, ennen oli niin, että jos halusi levyttää kappaleen, tarvitsi studion ja tuottajan. Nykyään tarvitsee vain kannettavan tietokoneen. Jos taas halusi tehdä elokuvan, tarvitsi valtavasti laitteita ja Hollywood-budjetin. Nykyään tarvitsee vain kameran, joka mahtuu kämmenelle, ja muutaman dollarin tyhjää DVD:tä varten. Mielikuvitus on päästetty irti vanhoista rajoituksista. Ja se todella, todella innostaa minua. Innostun, kun näen tällaisen ajattelutavan ilmenevän käytännössä.

Haluaisin nähdä sen, että idealismi päästettäisiin irti rajoitteistaan. Poliittisista, taloudellisista, psykologisista tai mistä vain. Geopoliittisella maailmalla on paljon opittavaa digitaaliselta maailmalta. Ja siltä vaivattomuudelta, jolla te olette pyyhkäisseet pois tieltänne esteet, joiden kukaan ei uskonut hievahtavankaan. Ja siitä oikeastaan haluaisinkin puhua tänään. Ensiksi minun kuitenkin täytynee selittää miksi ja miten päädyin tänne. Tämä on ollut pitkä matka, joka alkoi 20 vuotta sitten. Muistatte varmaan kappaleen "We Are the World", tai "Do They Know It's Christmas?" Band Aidin ja Live Aidin. Eräs toinen todella pitkä, harmaahapsinen rocktähti, ystäväni Sir Bob Geldof asetti haasteeksi "ruokkia maailman". Se oli hieno hetki, joka muutti elämäni kokonaan. Sinä kesänä menin vaimoni Alin kanssa Etiopiaan. Menimme sinne kaikessa hiljaisuudessa nähdäksemme omin silmin mitä siellä tapahtuu. Asuimme Etiopiassa kuukauden työskennellen orpokodissa. Lapset keksivät minulle nimen. He kutsuivat minua "parrakkaaksi tytöksi".

(Naurua)

Älkää kysykö miksi. Joka tapauksessa Afrikka oli mielestämme taianomainen paikka. Suuri taivas, suuria sydämiä, suuri, loistava maanosa. Kauniita, suurenmoisia ihmisiä. Jokainen, joka on koskaan antanut Afrikalle jotain, on saanut paljon enemmän takaisin. Etiopia ei ainoastaan tehnyt minuun valtavaa vaikutusta, vaan se myös avasi silmäni. Viimeisenä päivänämme orpokodissa eräs mies ojensi minulle vauvansa ja sanoi: "Ottaisitko poikani mukaasi?" Hän tiesi, että Irlannissa hänen poikansa voisi elää ja että Etiopiassa hänen poikansa kuolisi. Maata koetteli silloin paha nälänhätä. No, minä kieltäydyin. Sisälläni velloi oudon sairas tunne, mutta kieltäydyin. Ja sitä tunnetta en voi koskaan unohtaa. Ja sillä hetkellä aloitin matkani.

Sillä hetkellä minusta tuli maailman kamalin olento: minusta tuli rocktähti, joka ajaa aatetta. Paitsi että tämä ei ole aate, eihän? Kuusi ja puoli tuhatta afrikkalaista kuolee joka ikinen päivä AIDSiin -- vältettävään, hoidettavaan sairauteen -- koska heiltä puuttuvat lääkkeet, jollaisia me saamme mistä tahansa apteekista. Se ei ole mikään aate. Se on hätätilanne. Afrikassa on 11 miljoona AIDS-orpoa, 20 miljoonaa tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Se ei ole aate. Se on hätätilanne. Tänään, joka päivä, 9000 afrikkalaista saa HIV-tartunnan ennakkoluuloista ja koulutuksen puutteesta johtuen. Se ei ole aate. Se on hätätilanne. Puhumme siis nyt ihmisoikeuksista. Oikeudesta inhimilliseen elämään. Oikeudesta elää. Piste. Afrikkaa kohtaa nyt ennenkokematon uhka ihmisarvolle ja tasa-arvolle.

Seuraavaksi haluan selittää, mistä tässä ongelmassa on kysymys, ja mistä siinä ei ole kysymys. Tässä ei nimittäin ole kyse vain hyväntekeväisyydestä. Tässä on kyse oikeudesta. Oikeasti. Tässä ei ole kyse hyväntekeväisyydestä vaan oikeudesta. Ihan oikeasti. Ja se on harmi, sillä me olemme todella hyviä hyväntekeväisyydessä. Amerikkalaiset, kuten irlantilaisetkin, ovat hyviä siinä. Köyhimmätkin naapurustot antavat hyväntekeväisyyteen enemmän kuin niillä on varaa. Me haluamme antaa, ja me annamme paljon. Katsokaa tsunamin aiheuttamaa reaktiota -- se on inspiroivaa. Mutta oikeudenmukaisuus on vaativampi asia kuin hyväntekeväisyys. Katsokaas, Afrikka saattaa meidän oikeuskäsityksemme naurunalaiseksi. Se irvailee meidän tasa-arvokäsityksemme kustannuksella. Se pilkkaa meidän hurskauttamme. Se epäilee huoltamme. Se kyseenalaistaa meidän sitoutumisemme. Sillä emme mitenkään pysty katsomaan Afrikkaa ja rehellisesti sanomaan, että sellaisen annettaisiin tapahtua missään muualla.

Kuten kuulitte sanottavan videolla: missä tahansa muualla kuin täällä. Ei täällä, ei Amerikassa, ei Euroopassa. Itse asiassa, eräs teille kaikille tuttu valtion päämies myönsi sen kerran minulle. Ja se todellakin pitää paikkansa. Ei ole mahdollista, että tällainen ihmiselämän raateleminen hyväksyttäisiin missään muualla kuin Afrikassa. Afrikka on liekehtivä maanosa. Ja jos me sisimmässämme todella hyväksyisimme, että afrikkalaiset ovat samanarvoisia kuin me, me kaikki tekisimme enemmän töitä sammuttaaksemme ne liekit. Me vain seisomme vieressä kastelukannuinemme, kun oikeasti tarvitsisimme palokunnan.

Katsokaas, se ei ole yhtä dramaattista kuin tsunami. Se on hullua, kun sitä todella ajattelee. Täytyykö kaiken näyttää samalta kuin toimintaelokuvissa, jotta hyväksyisimme sen todeksi? Lukemattomien elämien hidas sammuminen ei vain näytä olevan tarpeeksi dramaattista. Katastrofit, jotka voimme välttää, eivät ole yhtä kiinnostavia kuin ne, jotka voisimme välttää. Aika hassua. Uskon kuitenkin, että sellainen ajattelutapa aliarvioi tässä huoneessa istuvien ihmisten älykkyyden. Se, että kuusi ja puoli tuhatta ihmistä kuolee päivittäin Afrikassa saattaa olla Afrikan kriisi, mutta se tosiasia, että sitä ei näe illan uutislähetyksessä, ja se, että ihmiset täällä Euroopassa tai siellä Amerikassa eivät pidä sitä hätätilanteena -- haluan vakuuttaa teille tänään, että se on meidän kriisimme. Haluan väittää, että vaikka Afrikka ei ole eturintama terrorismin vastaisessa sodassa, se voi pian olla. Joka viikko ääriuskonnolliset ryhmät hyökkäävät uuteen afrikkalaiskylään. Ne yrittävät saada aikaan järjestystä sekasorron keskelle. Miksi emme me sitten yritä?

Köyhyys synnyttää epätoivoa. Me tiedämme sen. Epätoivo synnyttää väkivaltaa. Me tiedämme sen. Eikö sekasortoisina aikoina olekin halvempaa ja fiksumpaa tehdä potentiaalisista vihollisista ystäviä kuin puolustautua heitä vastaan myöhemmin? Terrorismin vastainen sota on sidoksissa köyhyyden vastaiseen sotaan. Ja minä en keksinyt tuota, vaan Colin Powell. Nyt kun armeija kertoo meille että tämä on sota, jota ei voida voittaa pelkästään asevoimilla, ehkä meidän pitäisi kuunnella. Siinä piilee todellinen mahdollisuus. Se ei ole julkisuustemppu eikä toiveajattelua. Kehitysmaita uhkaavat ongelmat antavat meille teollisuusmaille mahdollisuuden määritellä itsemme uudelleen muun maailman silmissä. Me emme ainoastaan muuta toisten ihmisten elämiä, vaan muutamme myös tapaa, jolla nuo toiset ihmiset näkevät meidät. Ja se saattaa olla viisasta näinä jännittyneinä, vaarallisina aikoina.

Eikö teidänkin mielestänne ole niin, puhtaasti kaupallisella tasolla, että antiretroviraalilääkkeet ovat loistavia mainoksia länsimaiselle nerokkuudelle ja teknologialle? Eikö myötätunto puekin meitä? Ja lopetetaanpa paskanpuhuminen hetkeksi. Tietyissä maailman kolkissa brändit EU ja USA eivät loista kovin kirkkaina. Niiden neonkyltti pihisee ja halkeilee. Joku on heittänyt tiiliskiven ikkunan läpi. Paikalliset ketjunjohtajat ovat hermostuneita. Meitä länsimaita ei ole koskaan ennen syynätty näin tarkasti. Arvomme: onko meillä niitä? Uskottavuutemme? Nämä asiat ovat hyökkäyksen kohteina ympäri maailmaa. Brändi USA tarvitsisi hieman kiillotusta. Ja sanon tämän fanin ominaisuudessa, tiedättehän? Tuotetta ostavan kuluttajan ominaisuudessa. Miettikää sitä. Uusien antiretroviraalilääkkeiden kehittäminen on järkevää. Mutta se on vasta helpoin osuus, tai ainakin sen pitäisi olla.

Tasa-arvo Afrikalle -- se on suuri, kallis ajatus. Nähkääs, kärsimyksen suuruus turruttaa meidät eräänlaiseen välinpitämättömyyteen. Mitä ihmettä me voimme tehdä tälle kaikelle? Paljon enemmän kuin kuvittelemme. Emme pysty korjaamaan jokaista ongelmaa, mutta ne, jotka pystymme, meidän minun mielestäni myös täytyy. Ja koska me pystymme, meidän täytyy. Tämä on suora totuus, oikeamielinen totuus. Se ei ole teoria. On tosiasia, että meidän sukupolvemme on ensimmäinen, joka pystyy katsomaan sairauksia ja äärimmäistä köyhyyttä silmästä silmään, katsomaan valtameren yli Afrikkaan, sanomaan tämän, ja tarkoittamaan sitä. Meidän ei tarvitse kannattaa tällaista. Kokonainen maanosa hylättynä -- meidän ei tarvitse kannattaa tällaista.

(Aplodeja)

Sallikaa minun sanoa tämä ilman ironian hiventäkään -- ennen kuin alan kuulostaa entiseltä hipiltä. Unohtakaa 60-luku. Me voimme muuttaa maailmaa. Minä en voi, etkä sinäkään voi yksilönä, mutta me yhdessä voimme muuttaa maailmaa. Minä todella uskon niin. Katsokaa Gates-säätiötä. Se on tehnyt ennennäkemättömiä asioita, uskomattomia asioita. Mutta yhteistyötä tehden me voimme todella muuttaa maailmaa. Voimme estää vääjäämättömät lopputulokset, ja muuttaa täysin miljoonien ihmisten elintason. Ihmisten, jotka näyttävät ja tuntuvat läheltä katsoen samalta kuin me. Anteeksi, että nauran, mutta te näytätte niin erilaisilta nyt kuin silloin 60-luvulla Haight-Ashburyn hippikaupunginosassa.

(Naurua)

Haluan kuitenkin vakuuttaa teille, että nyt on se hetki, jota varten teidät on luotu. Nyt tuottavat satoa ne siemenet, jotka te istutitte aiempina, kiihkeämpinä aikoina. Ideoiden, joita kypsyttelitte nuoruudessanne. Se jos mikä innoittaa minua. Tämä huone luotiin tätä hetkeä varten -- se on minun sanomani teille tänä iltana. Useimmat teistä halusivat alunperin muuttaa maailmaa, eikö niin? Suurin osa teistä muuttikin, digitaalista maailmaa. No, nyt itse asiassa teidän ansiostanne on mahdollista muuttaa fyysistä maailmaa. Se on tosiasia. Taloustieteilijätkin vahvistavat sen, ja he tietävät paljon enemmän kuin minä. Miksi sitten emme heiluta nyrkkejämme ilmassa? Varmaan siksi, että kun myönnämme että voimme tehdä asialle jotain, meidän myös täytyy tehdä sille jotain. Se todella ottaa päähän. Tämä tasa-arvohomma todella ottaa päähän. Mutta ensi kertaa historiassa meillä on tarvittava teknologia, meillä on tietotaito, meillä on rahaa, meillä on henkiä pelastavia lääkkeitä.

Onko meillä tahtoa? Toivon että tämä on itsestäänselvää, mutta minä en ole hippi. Enkä oikeastaan ole pehmotyyppi. Minulla ei ole kukkia hiuksissani. Oikeastaan minulla on punk rock -tausta. The Clashilla ei ollut jaloissaan sandaaleita vaan armeijasaappaat. Mutta minä tunnistan sitkeyden, kun näen sen. Mutta länsirannikolla levinneen rauhan ja rakkauden sanoman takana oli myös voimaa ja sitkeyttä, joka sai aikaan koko hippiliikkeen. Tiedättehän, että idealismi, joka on kaukana teoista, on vain unelma. Mutta idealismi yhdistettynä käytännöllisyyteen, jossa käärimme hihamme ja saamme maailman liikahtamaan edes hiukan, on hyvin jännittävää. Se on todellista ja vahvaa. Ja se on läsnä sellaisissa ihmisjoukoissa kuin te.

Viime vuonna DATA, järjestö, jonka perustamisessa autoin, lanseerasi kampanjan luomaan henkeä taistelussa AIDSia ja äärimmäistä köyhyyttä vastaan. Kutsumme sitä ONE (YKSI)-kampanjaksi. Se perustuu ajatukseen, että yhden ihmisen teot voivat muuttaa paljon, mutta monen ihmisen yhdessä tekemät teot voivat muuttaa maailmaa. Me uskomme, että nyt on aika todistaa meidän olevan oikeassa. Historiassa on joskus hetkiä, jolloin sivilisaatio uudelleenmäärittelee itsensä. Me uskomme, että nyt on se hetki. Uskomme, että nyt voisi olla se hetki, kun maailma vihdoinkin ymmärtää, että Afrikassa tapahtuva mielivaltainen henkien menetys ei ole enää hyväksyttävää. Nyt voisi olla se hetki, kun vihdoinkin alamme tosissamme muuttaa maapallon asukkaiden enemmistön tulevaisuutta.

Into on lisääntynyt. Hieman horjahdellen, mutta kuitenkin. Tämä vuosi on testi meille kaikille, etenkin G8-maiden johtajille, joilla todella on nyt näytön paikka koko maailman katsellessa. Olen viime aikoina ollut pettynyt Bushin hallitukseen. Se teki aluksi lupauksia Afrikalle. Se teki monia todella suuria lupauksia, ja itse asiassa täyttikin monta niistä. Mutta joitakin niistä se ei ole täyttänyt. Totuus on, että hallitusta ei painosteta toimimaan. Mutta pettymykseni saa paljon enemmän perspektiiviä, kun puhun amerikkalaisille ja tajuan heidän olevan huolissaan alijäämästä ja maansa taloudellisesta hyvinvoinnista. Ymmärrän sen. Mutta pystyisimme ponnistamaan niin paljon pitemmälle kuin uskoisittekaan, jos vain järjestäytyisimme.

Yritän tässä viestittää -- ja te voitte auttaa minua tässä, jos olette samaa mieltä -- että Afrikan auttaminen antaa oikeasti paljon vastinetta rahalle aikana, jolloin Amerikka sitä kipeiten tarvitsee. Käyttääkseni hyvin tökeröä ilmausta, investointi tulee kantamaan valtavaa satoa. Emme tule ainoastaan pelastamaan henkiä, vaan saavutamme myös hyväntahtoisuutta, vakautta ja turvallisuutta. Näin siis toivoisin teidän tekevän, jos saan pyytää, ilman että se vähennetään minulle luvattujen toivomusten määrästä.

(Naurua)

Toivon, että sen lisäksi, että teette yksittäisiä armollisia tekoja, pyytäisitte poliitikkoja tekemään oikeutta Afrikalle, Amerikalle ja koko maailmalle. Antakaa heille lupa, jos näin voi sanoa, käyttää omaa poliittista pääomaansa ja teidän taloudellista pääomaanne, käyttää kansallista lompakkoanne miljoonien henkien pelastamiseen. Niin todella haluaisin teidän tekevän. Sillä me tarvitsemme myös teidän henkistä pääomaanne: teidän ideoitanne, taitojanne ja kekseliäisyyttänne. Ja te, tässä konferenssissa, olette ainutlaatuisessa asemassa. Jotkin näistä teknologioista, joista olemme puhuneet, ovat teidän keksintöjänne, tai te olette vähintään mullistaneet niiden käyttötavan. Yhdessä olette muuttaneet aikamme analogisesta digitaaliseksi ja kokeilleet rajoja. Haluaisimme, että antaisitte meille sitä energiaanne. Antakaa meille niitä unelmia, niitä tekoja.

Kuten sanoin, tässä on kaksi asiaa pelissä. Toinen niistä on Afrikan maanosa. Mutta pelissä on myös meidän käsitys itsestämme. Ihmiset ovat alkaneet käsittää tämän. Erilaisia liikkeitä on syntymässä. Artistit, poliitikot, poptähdet, papit, toimitusjohtajat, kansalaisjärjestöt, äitiyhdistykset, opiskelijayhdistykset. Monet ihmiset ovat yhdistyneet ja työskentelevät tämän ONE-kampanjan alaisuudessa, josta kerroin teille aiemmin. Luulen, että heillä on päässään vain yksi ajatus: nimittäin se, että sen missäpäin maailmaa ihminen elää ei pitäisi määritellä sitä, saako hän elää.

(Aplodeja)

Historia ja Jumala katselevat meidän tekemisiämme. Kun historiankirjoja kirjoitetaan, luulen, että meidän aikamme muistetaan kolmesta asiasta. Tosiaan, on vain kolme asiaa, josta tämä koko aikakausi tullaan muistamaan. Digitaalinen vallankumous, kyllä. Terrorismin vastainen sota, kyllä. Ja se, mitä me teimme tai emme tehneet sammuttaaksemme Afrikan liekit. Jotkut sanovat, ettei meillä ole varaa auttaa. Minä sanon, ettei meillä ole varaa olla auttamatta. Kiitos. Paljon kiitoksia.

(Aplodeja)

Okei, kolme toivomustani. Toivomukset, jotka TED on luvannut toteuttaa. Sillä jos tämä on totta, ja minä uskon että se on, että tämä digitaalinen maailma, jonka te olette luoneet, on onnistunut irrottamaan mielikuvituksen aineen fyysisistä rajoituksista. Tämän pitäisi olla hiton helppo nakki.

(Naurua)

Tämä muuten oli alunperin paljon pidempi toivomuslista. Suurin osa niistä oli mahdottomia, osa epäkäytännöllisiä ja pari todella moraalittomia.

(Naurua)

Tähän hommaan näet jää koukkuun, ymmärrättehän, kun joku muu maksaa laskun. No niin, tässä on ensimmäinen toivomus. Toivon, että auttaisitte synnyttämään yhteiskunnallisen liikkeen, johon liittyisi yli miljoona amerikkalaista aktivistia taistelemaan Afrikan puolesta. Se on ensimmäinen toiveeni. Uskon, että se on mahdollista. Hetki sitten puhuin erilaisista kansalaiskampanjoista, joita on alkanut syntyä. Niitä on kuulkaa paljon. Ja tämän ONE-kampanjan alaisuudessa minun DATA-järjestöni ja useat muut ryhmät ovat hyödyntäneet sitä energiaa ja intoa, jota löytyy niin Hollywoodista kuin Amerikan ydinmailtakin. Tiedämme, että on olemassa enemmän kuin tarpeeksi energiaa tämän liikkeen kannattamiseksi. Me vain tarvitsemme teidän apuanne sen aikaansaamisessa.

Me haluamme teidät kaikki -- amerikkalaiset kirkot, yritykset, amerikkalaisen Microsoftin, Applen ja Coca Colan, amerikkalaisen Pepsin, nörtit ja meluajat... Meillä ei ole varaa vain tyynesti jättää osallistumatta tähän. Minä uskon, että jos rakennamme miljoonan amerikkalaisen vahvuisen liikkeen, meille ei voida sanoa "ei". Kongressi tulee kuuntelemaan meitä. Pääsemme Condi Ricen muistivihkon ensimmäiselle sivulle ja suoraan presidentin kansliaan. Jos jostain löytyy miljoona amerikkalaista -- ja minä tiedän, että löytyy -- jotka ovat valmiita soittamaan puheluita ja lähettämään sähköposteja, olen ehdottoman varma, että voimme kirjaimellisesti muuttaa historian kulkua Afrikan osalta. Haluaisin siis pyytää apuanne kaiken tämän aikaansaamiseksi. Tiedän että John Gage ja Sun Microsystems ovat jo mukana tässä, mutta haluaisimme puhua myös monille muille.

No niin, toinen toiveeni. Haluaisin yhden Internet-hakutuloksen jokaista sellaista ihmistä kohden, joka elää vähemmällä kuin yhdellä dollarilla päivässä. Toisin sanoen miljardi hakutulosta. Se voi olla Google-haku tai AOL-haku. Steve Case, Larry, Sergey ja muut ovat jo kantaneet oman kortensa kekoon. Se voi olla hakutulos vaikkapa NBC:n tai ABC:n sivuilla. Itse asiassa aiomme puhua tänään ABC:lle Oscareista. Meillä on jo filmi, jonka on tuottanut Jon Kamen Radical Mediasta. Mutta me tarvitsemme lähetysaikaa ideoillemme. Meidän täytyy saada kaikki numerot ja tilastot amerikkalaisten ulottuville. Minä uskon presidentti Trumanin vanhaan sanontaan: jos amerikkalaisille esitetään kaikki faktat, he tekevät sen, mikä on oikein. Toinen tärkeä asia on se, että tämä ei ole mikään Sally Struthers. Tämä täytyy nähdä seikkailuna eikä taakkana.

(Video:) Yksitellen he astuvat eteenpäin - sairaanhoitaja, opettaja, perheenemäntä - ja ihmishenget pelastuvat. Tämä on valtava ongelma. Joka kolmas sekunti yksi ihminen kuolee. Ja kolmen sekunnin päästä seuraava. Tilanne on niin epätoivoinen eräissä Afrikan osissa, Aasiassa ja jopa Amerikassa, että avustusjärjestöt yhdistyvät ja tekevät yhteistyötä aivan kuten tsunaminkin aikaan. Me voimme voittaa köyhyyden, nälänhädän ja AIDSin. Mutta me tarvitsemme teidän apuanne. Yksi ihminen, yksi kirje, yksi ääni voi vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään ja kuolemaan. Pyydän teitä tekemään yhteistyötä kanssamme. Amerikkalaisilla on ennennäkemätön tilaisuus. Me voimme tehdä historiaa. Voimme tehdä köyhyydestä historiaa. Yksitellen. Tutustukaa siis ONE-kampanjaan tässä osoitteessa. Emme pyydä teiltä rahaa. Pyydämme teidän äänenne.

(Bono:) No niin. Toivon, että TED todella todistaa informaation voiman. Sen voiman, jolla uudelleenkirjoitetaan säännöt ja mullistetaan elämiä yhdistämällä jokaisen sairaalan, terveyskeskuksen ja koulun yhdessä Afrikan maassa. Haluaisin sen maan olevan Etiopia. Uskon, että voimme yhdistää jokaisen etiopialaisen koulun, jokaisen terveyskeskuksen ja sairaalan. Voimme yhdistää ne Internetiin. Se on minun kolmas toiveeni. Uskon sen olevan mahdollista. Uskon, että meillä on tarpeeksi rahaa ja älyllisiä voimavaroja tässä huoneessa. Tämän toiveen toteutuminen olisi tajunnanräjäyttävää. Kuten mainitsin aiemmin, olen käynyt Etiopiassa. Sieltä se kaikki alkoi minun kohdallani. Ajatus, että Internet, joka on muuttanut meidän kaikkien elämän, voi muuttaa kokonaiseen maan -- ja maanosan -- joka on hädin tuskin ehtinyt analogiseen aikaan, saati sitten digitaaliseen -- Mutta se ei alkanut niin.

Ensimmäinen kaukopuhelinlinja Bostonista New Yorkiin otettiin käyttöön vuonna 1885. Siitä ei kestänyt kuin yhdeksän vuotta, kun Addis Ababan kaupunki yhdistettiin puhelimitse Harareen, joka sijaitsee 500 kilometrin päässä. Sen jälkeen paljon mikään ei ole muuttunut. Keskimääräinen odotusaika lankapuhelinliittymän saamiseksi Etiopiassa on noin seitsemän tai kahdeksan vuotta. Mutta langatonta teknologiaa ei ollut keksitty silloin. No, minähän olen irlantilainen, ja kuten näette, tiedän kuinka tärkeää puhuminen on. Tiedonvälitys on todella tärkeää Etiopialle -- se muuttaa maan täysin. Sairaanhoitajat saavat parempaa valmennusta, apteekkarit pystyvät tilaamaan tarvikkeita, lääkärit pystyvät jakamaan kaiken lääketieteellisen asiantuntemuksensa. On erittäin hyvä ajatus yhdistää heidät toisiinsa Internetin avulla. Ja tämä oli kolmas ja viimeinen toiveeni teille tässä TED-konferenssissa. Erittäin paljon kiitoksia vielä kerran.

(Aplodeja)