Return to the talk Return to talk

Transcript

Select language

Translated by Yrjö Immonen
Reviewed by Ulla Vainio

0:11 Pyrin elämään elämääni sydämeni kautta, ja ennen kuin pääsen vauhtiin, haluan eteläafrikkalaisena kertoa teille, että yksi minua eniten innoittaneista ihmisistä menehtyi muutama tunti sitten. Nelson Mandela on kulkenut koko pitkän tiensä vapauteen. Omistan tämän puheen hänelle.

0:39 Vartuin ihmeiden parissa. Kasvoin yhdessä eläinten kanssa. Etelä-Afrikan villissä itäosassa, Londolozin villieläinreservaatissa. Tässä paikassa sukuni on järjestänyt safareita neljän sukupolven ajan. Muistini mukaan tehtävänäni on aina ollut ihmisten vieminen luontoon, ja on onnellinen luonnonoikku saada tänään tilaisuus saada kertoa joistakin luontokokemuksistani tälle yleisölle. Afrikka on paikka, missä ihmiset yhä istuvat tähtitaivaan alla, leiritulen ympärillä tarinoimassa. Tänään kerron yksinkertaisesta lääkkeestä, jonka saamme leirinuotiotarinoista, sydämen sankareiden tarinoista. Tarinoitani ei kerrota uutisissa, ja vaikka onkin totta, että Afrikka on rankka paikka, tiedän sen olevan myös paikan, missä ihmiset, eläimet ja ekosysteemit kasvattavat meitä vuorovaikutteisempaan maailmaan.

1:53 Kun olin yhdeksänvuotias, presidentti Mandela asui perheeni luona. Hän oli juuri vapautunut 27 vuoden vankeudestaan ja mukautumassa äkilliseen globaalin ikonin asemaan. Afrikan kansalliskongressin jäsenet uskoivat, että hänellä olisi erämaassa aikaa levätä ja toipua poissa julkisuudesta, ja on totta, että leijonat toimivat oikein hyvänä pelotteena lehdistölle ja paparazzeille. (Naurua) Minua, nuorta poikaa, tuo aika muokkasi perin pohjin. Vein hänelle aamupalaa vuoteeseen, ja sitten, vanhassa verryttelypuvussa ja tohveleissa, hän tapasi tehdä kävelylenkin puutarhassa. Iltaisin istuskelin perheeni kanssa tuijottamassa rakeista TV-ruutua ja kuvia samasta puutarhan hiljaisesta miehestä, jota piirittivät sadat ja tuhannet ihmiset, kun kuvia hänen vapautumisestaan lähetettiin ilta illan perään. Hän oli tuomassa rauhaa jakautuneeseen ja väkivaltaiseen Etelä-Afrikkaan, miehenä, jolla oli uskomaton inhimillisyyden taju. Mandela sanoi usein, että vankilan lahja oli kyky syventyä ajattelemaan, luomaan sisällään asioita, joita hän halusi eniten Etelä-Afrikalle: rauhaa, sovintoa ja harmoniaa. Valtavan hyväntahtoisuutensa ansiosta hänestä oli tuleva eteläafrikkalaisen käsitteen "ubuntu" ruumiillistuma. Ubuntu: Olen olemassa sinua varten. Ihmiset eivät ole ihmisiä ilman muita ihmisiä. Se ei ole uusi ajatus tai arvo, sen varaan kannattaa mielestäni rakentaa edelleenkin. Itse asiassa sanotaan, että koko Afrikan yhteisessä tietoisuudessa voimme kokea oman ihmisyytemme syvimmät tunnot vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Ubuntu toimii juuri nyt. Te sallitte minun kertoa syvimmän totuuden itsestäni. Ilman teitä puhuisin tyhjille seinille, harrastin sitä paljon viime viikolla, eikä se vedä vertoja tälle. (Naurua)

4:04 Mandela oli kansallisen ja kansainvälisen hyvän ruumiillistuma, mutta mies, joka opetti minulle eniten tästä arvosta oli Solly Mhlongo. Solly syntyi puun alla, 60 kilometrin päässä lapsuudenkodistani Mosambikissa. Hänellä ei ollut koskaan paljon rahaa, mutta minusta hän oli yksi rikkaimmista tapaamistani ihmisistä. Solly varttui paimentaessaan isänsä karjaa. En tosiaan tiedä, mitä erikoista on ihmisissä, jotka varttuvat karjaa hoitaen, mutta se tekee äärineuvokkaaksi. Hänen ensimmäinen tehtävänsä safarialalla oli kunnostaa safariautoja. Miten hän oli oppinut sen erämaassa, jäi hämärän peittoon, mutta hän osasi homman. Sitten hän siirtyi niin sanottuun ympäristöjoukkueeseen. Nämä ihmiset olivat vastuussa reservaatin hyvinvoinnista. Hän korjasi teitä, hän kunnosti kosteikkoja, hän jahtasi salametsästäjiä. Eräänä päivänä olimme maastossa, ja hän törmäsi naarasleopardin jälkiin. Ne olivat vanhat jäljet, mutta huvin vuoksi hän kääntyi ja alkoi seurata niitä, vauhdista päätellen, jolla hän seurasi noita tassunjälkiä, voin vannoa, että tämä mies oli tohtoritason vainukoira. Jos ajoi Sollyn ohi jossain reservaatin alueella, silloin näki takapeilistä Sollyn pysäyttäneen autonsa 20 - 50 metrin päähän, siltä varalta, että tarvitset apua. Ainoan häneen kohdistetun moitteen kuulin, kun eräs asiakkaamme sanoi: "Solly olet patologisen avulias." (Naurua)

5:33 Kun aloin ammattimaisesti ohjata ihmisiä tähän ympäristöön, Solly oli minun jäljittäjäni. Toimimme yhdessä joukkueena. Aivan ensimmäisiksi vieraiksemme saimme joukon filantrooppeja itärannikolta, ja he sanoivat Sollylle: "Ennen kuin lähdemme katsomaan leijonia ja leopardeja, haluamme nähdä, missä asut." Veimme heidät hänen talolleen, ja tämä vierailu sattui juuri silloin, kun Sollyn vaimo, joka opetteli englantia, tapasi oven avatessaan sanoa: "Hei, minä rakastan sinua. Tervetuloa, minä rakastan sinua." (Naurua) Minusta siinä oli jotain niin kauniin afrikkalaista, tuo pieni talo piti sisällään valtavan sydämen.

6:15 Jo ennen sitä päivää, jolloin Solly pelasti henkeni, hän oli minun sankarini. Päivä oli kuuma, ja saavuimme joen alajuoksulle. Kuumuuden takia riisuin kenkäni, käärin lahkeeni ja kävelin veteen. Solly jäi rannalle. Hiekkapohjainen vesi oli kirkasta, käännyimme ja aloimme kulkea ylävirtaan. Muutaman metrin päässä edessämme puu oli kaatunut rantapenkereeltä, ja sen oksat ulottuivet veteen asti ja varjostivat paikan. Kauhuelokuvassa katsomossa olisi alkanut jupina: "Älä mene sinne. Älä mene sinne." Varjoissa lymysi tietenkin krokotiili. Ensimmäinen asia, jonka huomaa krokotiilin iskiessä, on puraisun raivokkuus. Wham! Se iskee oikeaan jalkaani. Se vetää minua. Tempaisen käteni ylös. Pystyn tarttumaan oksaan Se ravistaa minua hurjasti. Hyvin kummallinen tuntemus, kun toinen olento yrittää syödä sinut, vain harvat asiat edistävät kasvissyöntiä yhtä hyvin. (Naurua) Rannalta Solly huomaa minun olevan vaikeuksissa. Hän kääntyy. Hän työntyy minua kohti. Krokotiili jatkaa ravisteluaan. Se saa puraistuksi minua toisen kerran. Huomaan itseäni ympäröivän veriläikän, joka huuhtoutuu alavirtaan. Toisen puraisun tullessa potkaisen. Jalkani uppoaa sen kurkkuun. Se sylkäisee minut ulos. Vedän itseni oksille, ja kun pääsen pois vedestä, vilkaisen olkapääni yli. Jalkani on ruhjoutunut polven alapuolelta sanoinkuvaamattomaan kuntoon. Luu on murtunut. Repeytynyttä lihaa. Siinä silmänräpäyksessä päätän olla katsomatta sitä enää. Kun nousen vedestä, Solly tulee syvänteeseen, välillämme olevaan uomaan. Hän tietää, hän näkee jalkani kunnon, hän tietää, että minun ja hänen välissä on krokotiili, eikä tämä mies hidastele hetkeäkään. Hän tulee suoraan syvänteeseen. Hän kahlaa vyötäröä myöten. Pääsee luokseni. Tarttuu minuun. Olen yhä vaaralle alttiina. Hän noukkii minut hartioilleen. Tässä näkyy Sollyn toinen puoli, tavaton vahvuus. Hän kääntyy. Hän kiikuttaa minut ylös penkereelle. Laskee minut maahan. Vetäisee paitansa pois. Hän käärii sen jalkani ympärille, nostaa toisen kerran hartioilleen, kantaa minut autoon, ja onnistuu viemään minut lääkärinhoitoon. Minä jään henkiin.

8:39 Niin -- (Suosionosoituksia)

8:43 Kuinkahan moni menisi syvänteeseen, jossa tietäisi piileskelevän krokotiilin, tullakseen apuun, mutta Sollylle se oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Hän on yksi hämmästyttävä esimerkki siitä, mitä olen kokenut kaikkialla Afrikassa. Vuorovaikutteisemmassa yhteisössä tajuamme luontaisesti, että oma hyvinvointimme on tiukasti sidoksissa muiden hyvinvointiin. Yhteiset vaarat. Yhteiset kärsimykset. Ilot jaetaan. Saavutukset jaetaan. Kodit ovat yhteisiä. Ruoka on yhteistä. Ubuntu vaatii meitä avaamaan sydämemme ja jakamaan, ja Sollyn sinä päivänä antama opetus on näiden arvojen ydin, hänen elävä, empaattinen toimintansa joka hetkellä.

9:37 Vaikka ubuntu pohjimmiltaan koskee ihmisiä, ajattelin sen koskevan ainoastaan ihmisiä. Sitten tapasin nuoren naisen. Hänen nimensä oli Elvis. Itse asiassa Solly antoi nimen Elvis, koska hänen mielestään nainen käveli keikuttaen lanteitaan kuin Elvis. Hänellä oli syntymävikanaan pahasti epämuodostuneet takajalat ja lantio. Hän tuli suojelualueellemme muuttomatkallaan idästä. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, luulin hänen heittävän henkensä milloin tahansa. Kuitenkin, seuraavat viisi vuotta, hän palasi talvisin. Erämaassa olimme ihan kiihdyksissä, jos tapasimme nämä epätavalliset jäljet. Ne näyttivät väärinpäin käännetyiltä hakasulkeilta, ja keskeytimme kaikki mahdolliset puuhamme ja seurasimme jälkiä, ja jossain lähimaastossa hän oleskeli laumoineen. Tunteiden hyöky valtasi ihmiset lava-autoissamme, kun he näkivät hänet, se oli yhteisyyden tunnetta. Se muistutti minulle, että myös kaupungissa kasvaneet tuntevat luontaista yhteyttä villiin luontoon ja eläimiin. Minua ällistytti vieläkin, että hän säilyi hengissä. Eräänä päivänä törmäsimme laumaan pienellä vesilähteellä. Se oli jonkinlainen painauma maassa. Katselin, kun matriarkka joi, sitten hän kääntyi kauniin hitaaseen elefanttitapaan, joka näyttää liikkuvalta käsivarrelta, ja alkoi askeltaa jyrkkää törmää ylöspäin. Muu lauma kääntyi ja alkoi seurata. Katselin, kun nuori Elvis alkoi valmistautua mäelle nousuun. Se näkyi ulospäin -- korvat työntyivät eteen, hän yritti täysillä ja puolivälissä, hänen jalkansa pettivät, ja hän kaatui taaksepäin. Hän yritti toisen kerran, ja jälleen, puolivälissä, hän kaatui taaksepäin. Kolmannella yrityksellä hämmästyttävä juttu. Rinteen puolivälissä, nuori, teini-ikäinen elefantti meni hänen taakseen ja työnsi kärsänsä tueksi hänen alleen, ja alkoi pökkiä häntä rinnettä ylös. Tajusin, että itse asiassa muut lauman jäsenet pitivät huolta tästä nuoresta elefantista. Seuraavana päivänä näin taas matriarkan taittavan oksan ja panevan sen hänen suuhunsa, ja taittavan toisen ja pudottavan sen maahan. Lopulta kaikki tuon alueen oppaat ajattelivat, että lauma liikkui hitaammin auttaakseen Elvistä.

12:08 Elvis laumoineen sai minut laajentamaan ubuntun käsitettä, ja uskon, että villin luonnon pyhätössä saamme nähdä kauneimmat piirteemme. Emme pääse kokemaan ihmisyyttämme ainoastaan muiden ihmisten kautta, vaan planeettamme kaikkien elävien olentojen kautta. Jos Afrikka voi antaa jonkin lahjan, se on kollektiivisemman yhteisön lahja. Ubuntu on afrikkalainen aate, ja mielestäni tässä tulee esille sen perusolemus.

12:48 Kiitoksia.

12:50 (Suosionosoituksia)

13:15 Pat Mitchell: Boyd, Tiedämme, että tunsit presidentti Mandelan jo lapsuudessasi, ja olet syvästi järkyttynyt kuten me kaikki saatuamme kuulla traagisesta menetyksestä. Mahtaisiko sinulla olla muita ajatuksia, koska tiedämme, että kuulit uutisen juuri ennen kuin tulit tähän tilaisuuteen.

13:43 Boyd Varty: Kiitos sinulle Pat. Olen onnellinen, koska oli hänen aikansa lähteä. Hänellä oli kovat tuskat. Totta kai tunteeni ovat ristiriitaiset. Mieleeni tulee monia muistoja, kuten se kerta, jolloin hän esiintyi Oprah-showssa, ja kysyi, mikä oli ohjelman aihe. (Naurua) Hän vastasi: "Sinä olet ohjelman aihe." Mielestäni tuo on uskomatonta nöyryyttä. (Naurua)

14:10 Hän oli kansakuntamme isä, ja meillä on tie kuljettavanamme Etelä-Afrikassa. Kaikkea tuota kutsuttiin Madiba-taikuudeksi. Voitimme aina, kun hän tuli katsomaan rugby-ottelua. Minne ikinä hän menikin, siellä asiat menivät hyvin. Uskon tämän taikuuden jatkuvan, tärkeintä on, että pidämme kiinni hänen arvoistaan. Siihen minä pyrin, ja siihen pyrkivät ihmiset kaikkialla Etelä-Afrikassa.

14:43 PM: Sen olet tehnyt tänään. BV: Kiitos.

14:45 PM: Kiitos. BV: Kiitos. Suuret kiitokset.

14:49 (Suosionosoituksia)